Pitkällä aikavälillä metsätalouden kannattavuuden ennustaminen taas on huuhaata. Kukaan meistä ei tosiasiassa tiedä, saako inflaatio huomioon ottaen 70 vuoden kuluttua tukkipuusta edes senkään vertaa rahaa, mitä taimien istutukseen ja maanpinnan rapsutteluun on tänä vuonna mennyt. Emme oikeastaan edes tiedä, onko se raha euro, emmekä tiedä, tuhoaako ilmastonmuutos kuusikon jo ennen päätehakkuuikää emmekä tiedä sitäkään, menettääkö biomassan kasvatus aurinkoenergialla kokonaisuudessaan merkityksensä.

Itse aion laittaa hehtaarin aukkoon ensi keväänä 700 tainta, joista 200 lehtikuusta ja 500 kuusta. Luotan siihen, että reunametsä siementää ihan tarpeeksi mäntyä alueelle ja että taivaanisä hoitaa ihan tarpeeksi koivuja ensiharvennusta varten. Koska kyseisellä kiinteistöllä on ihan tarpeeksi hyvää tukkimetsää, näin voi tehdä. Näkökulmani on se, että jokaisen omistamani tilan pitää olla mieluiten joka hetki myyntikunnossa.

Jean S:ltä hyvin järkeen käypää tekstiä.

Mutta edelleen sitten, jos sijoitushorisontissa ei ole eikä tule muita muotoja kuin se metsä, niiden vertailulaskelmiahan on yhtä tyhjän kanssa ”nysvätä”…

Minä en ainakaan päätäni vannehi sillä niin pitkään, ellei ala muutoin nallit naksamaan.

Viime talvena piti käyttää lapsia Kanarialla uimassa ja siinä uimavahtina ollessa rupesi ristikon teko kyllästyttämään. Laskeskelin joutessani yksittäisen istutustaimen kannattavuutta. Tablettikone kun oli vieressä. Jos yksittäinen taimi maahan tökättynä kustantaa 60 senttiä/kappale (muokkaus+taimi+työ), niin jokainen harvennuksella kaadettu taimi tuottaa tappiota, jos korkovaatimus on 4 prosenttia. Kun tuonne aukolle joka tapauksessa jotakin kasvaa, niin ei se luontainen niin huono vaihtoehto ole. Toki jokainen voi toivoa puun hinnalle reilua reaalihinnan kasvua, mutta itse ole vähän pessimistisempi tällä ostajarakenteella. Ja sitä uiskentelua katsoessa en edes miettinyt suosittelevani jälkikasvulle metsätalouteen suuntautumista, vaan sijoittelen metsästä saadut hakkuutulot ihan muualle. Luonto hoitaa taimikot alulle ja allekirjoittanut huudattaa raivaussahalla asiallisen sekametsän jonkun korjattavaksi.

Jotta voitaisiin kannattavuuden nettonykyarvolaskelmia vertailla, on tärkeää tietää missä maantieteessä ja lämpösummalueella metsätaloutta harjoitetaan ja puhutaanko laskentakorosta reaalikorkona. Pohjoisessa Suomessa on luonnollisesti oltava erittäin kriittininen istutustoimia kohtaan.

Toisaalta etelässä luonnontaimien kasvattaja menettää jalostushyödyn ja kiertoaika voi pidentyä jopa 20 -vuotta. Tästä näkökulmasta olla käyttämättä parasta alkuperää mitä markkina tarjoaa on täysin järjetöntä pl. erikoiskohteet vaikkapa juurikäävän saastuttamat metsiköt tai tietyt turvemaat.

Toimittajalle tulee haastava työ artikkelissa avata kannattavuutta. Mielenkiinnolla odotellaan.

Loppuun sijoittajaguru Jukka Oksaharjun lainaus: ”Kirvesmieskohteita en pidä asuntosijoituksina, koska niissä arvonnousu perustuu pikemmin omaan työhön kuin sijoitustoimintaan. On eri asia työllistää itsensä kuin laittaa raha tekemään työtä puolestaan.”

Kannattavuutta kannattaa mitata ja eriyttää oman työn osuus ainakin siinä tapauksessa, että kasvanutta pinta-alaa ei pysty enää itse hoitamaan. Tällöin liiketalouden opit korostuvat ja rahan aika-arvokin alkaa kiinnostaa. Alkuinvestointi uuteen tuotantokoneistoon on tärkein niin tilaa ostettaessa kuin taimikkoa perustettaessa. Laadusta toki tinkimättä.

Pitäisi saada laki takaisin joka kieltää keskenkasvuisten metsien päätehakkuun, sillä saataisiin kuitupuun hintaa ylös ja samalla metsätalous paremmin kannattamaan… Tänä vuonna olen harvinaisen paljon törmännyt näihin palstoihin jotka avohakattu keskenkasvuisena, metsähallitusta siitä syytetään ok se on totta mutta myös yksityisiä metsänomistajia on lähtenyt tähän ja se on aika surullista, ja pelaa suoraa 3 suuren pussiin.