Keskustelut Metsänhoito Kahvinporojen käyttö kuusen taimikossa ?

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 26)
  • Kahvinporojen käyttö kuusen taimikossa ?

    Tervehdys, muistelen, että mummovainaani sekä ukkini käytti aikoinaan kaikki kahvinporot lannotteena, milloin kukkapenkkiin, milloin metsään ja milloin jopa marjapuskille. Mutta onko kahvinporot kuitenkaan hyvää lannotetta esim. kuusentaimikkoon ? Kysyn tätä sen vuoksi, koska saan kyseistä ”lannoitetta” omalta työpaikaltani suorastaan kohtuuttomasti meidän sumppiautomaateista ja olen tehnyt diilin kahviapparaattien huoltajan kanssa siitä, että se kerää kaikki porot mulle, jotka käyn sitten levittämässä kuusitaimikolle… Mutta onko siitä mitään hyötyä vaiko enemmänkin haittaa ? Kyllähän se aina sateen jälkeen muikeelle tuoksuu oman aikansa, mutta riittääkö se ?

  • Tolopainen

    Kahvinporojen levittäminen maastoon on täysin turhaa, ei ravinteet ole kasveille käyttökelpoisessa muodossa. Niiden pitää olla veteen liuenneena. Kompostiin ja sieltä vasta kannattaa levitellä pihakasveille.

    Gla

    Visakallon metsän lannoitteet on biologisesti prosessoitu, lisäksi raaka-aineena on kahvin lisäksi typpipitoinen herne.

     

    mehtäukko

    ”…telttamajoituksessa meikäläisen metsässä. Nyt siinä aivan vieressä…”

    Oliko ELähteen johtama ”tutkimus”…?    🙂

    Rane

    Kun dronet tästä kehittyvät voisi yksi tulevaisuuden liikeidea olla että Bajamajojen katolla olisi rengas josta drone nappa ja kiikuttaa sen lähimetsän ylle ja tyhjentää vauhdissa lannoitteeksi.Säästuisi turhia käsittelyvaiheita.

    Kuiva käpy

    Kas tässä linkki: https://yle.fi/a/74-20080855

    Ainakin Green  care tuoteryhmässä löytyy monesta liikkeestä.

    Rane

    Tämä kahvi on kuin tehty metsänlannoitukseen?

    Norsunlannasta kuoriutuu yksi maailman kalleimmista kahvikupillisista | Yle

    Rane

    Ei nimi kahvia pahenna jos ei kahvi nimeään?

    Caffè Paskà 500 g kahvipavut – Crema

    A.Jalkanen

    Kahvinporot on tuotteistettu joten kai siinä jotain ravinteita on.

    https://www.k-ruoka.fi/kauppa/tuote/pirkka-kaffe-kasvumulta-5-litraa-6438544909598

    Visakallo

    Sehän olisikin hyvä yhdistelmä lypsykarjatilalle, että lehmille rapa oluttehtaalta ja metsään kompostoidut kahvinporot joltain paljon kahvia keittävältä toimijalta.

    Rane

    ”lehmille rapa oluttehtaalta”

    Offtopic.Olin 80-luvulla maatalousharjoittelussa sikatilalla Lieksassa.Harjoittelijan hommiin kuului traktorilla ja lietevaunulla(hyvin pestyllä) käydä silloin vielä toimineelta meijeriltä heraa automaattiruokkijaa varten.Minulle oli opetettu mitkä hanat piti kääntää meijerin putkistoissa jotta hera pumppautui vaunuun.Kerran olin taas käännellyt hanat ja aloin odotella vaunun täyttymistä kun yksi meijeristeistä tuli siihen ja ilmoitti (ikävään sävyyn) että olin keskeyttänyt heidän putkien pesuohjelmansa.Siinä kerkisi sitten useampikin nainen käydä minut haukkumassa ennen kuin vaunu täyttyi ja pääsin pakenemaan paikalta.Pitihän siellä käydä koko harjoittelun loppuajan mutta tunnelma ei parantunut…

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 26)