Keskustelut Metsänomistus Kääntöpaikka yksityismaalle salaa

Esillä 10 vastausta, 31 - 40 (kaikkiaan 128)
  • Kääntöpaikka yksityismaalle salaa

    Onko todella niin, että metsäyhtiöt sosialisoivat osan metsämaatani -ilmoittamatta – kääntöpaikaksi ”vakiintuneen käytännön” mukaan?

    Ei voi olla laillista metsämafian touhu, eihän?

  • Puuki

    Yleensä metsäautoteiden päässä (tai pidemmän tien varrellakin) on oltava jonkinlainen kääntöpaikka , jossa rekkakin  pystyy kääntymään.  Vähän eri juttu jos toisen maalle tehdään ilman lupaa lisäksi varastopaikka kysymättä lupaa mo:lta.  Olisiko informaatiokatkos sattunut tai yhteystietoja ei ole jostain syystä löytynyt ? Silti hakkuuoikeuden omistajan pitää selvittää (tai sopimuksen mukaan;  myyjä vastaa jne…) varastopaikkojen ja kääntymispaikkojen olemassa olo jo ennen korjuuta.

    Toisaalta voi kannattaa sopia. Onhan nyt ainakin valmiina kääntymispaikka ap:n käytössäkin. Vai onko oma tilus ihan retkeily tai mökkeilykohde , jossa ei tarvi kuin pikkuautolla käydä ?

    Jätkä

    Vai on maailmanmeno nykyään sellainen, että ”Minun mailleni ei tulla”. Totuus voi kuitenkin olla toisenlainen ja yllättää, kun päätetään tehdä tie, jonka alle jää myös sellaisten maanomistajien maata, jotka vastustavat viimeiseen asti tietä.

    Usein se tehdään kuitenkin, sanotaan vaikka pakkolunastusten avulla. Jos tuollaisessa tiessä ei ole itse osakkaana, niin sen käyttäminen onkin jo kyseenalaista. Joku mökin mummo on väittänyt käyttävänsä tietä vain kävelyyn ja silloinkin ihan reunassa, mutta ositus tulee kuitenkin.

    Edelleenkin olen sitä mieltä, että vain ääliö tekee metsätien, jossa ei ole kääntöpaikkaa edes lopussa.

    käpy65

    Tämähän on minulle kuulumaton seikka. Jos hakkuita joku suunnittelee tai joku kuitupuuta ostaa, hän lienee ammattilaisena löytää muun ratkaisun kuin sivullisen metsämaan käytön rahankeruutarpeisiinsa. Röyhkeys ja ylimielisyyshän tässä hämmästyttää, eikö?

    suorittava porras

    Leikitäänpä ajatuksella , että palstallesi johtava tie lähtee päällystetyltä tieltä ja ensimmäinen tasainen paikka on vasta sinun tiluksillasi . Pikitien varteen ei pinoja saa tehdä tehdä eikä rinteeseen kääntöpaikkaa. Päällystetyltä tieltä ei nyky säänöjen mukaan saa peruuttaa puutavara-autoa varastotielle , vaan sinne on ajettava etuperin ja tämän myötä kääntöpaikka on oltava jossakin. Jos yhteyttä naapuriin ei saada , kääntöpaikka tehdään siitä huolimatta ja yleensä tilanne sovitan jälkikäteen ilman hammasten kiristelyä .

    käpy65

    Jätkä:llä menee nyt jokamiehenoikeudet ja metsäklusterin mielistely sekaisin. On syytä rauhoittua.

    käpy65

    Puuki:lle vastaan, miksi pitää olla? Onko oletus, että teen kääntöpaikan ylläpitoa metsäklusterille talkoilla? Ulkomaantyörupeamien vuoksi mahdoton ajatus. Millä muulla toimialalla oletusarvo on, että rahamassin päällä istuva (jylhän tukkipuumetsän omistaja eli minä) joutuisi edesauttamaan ostajatahoa ilmaiseksi? Taisivat olettaa, että tarvitsisin sitä lähivuosina itse? Antaa kasvaa!

    Riippumaton ajattelija

    Eihän kukaan vaadi, että sielä kääntöpaikka pitää olla, mutta yleensä puukauppa ja tarkemmin ottaen jatkokuljetus sitä kääntöpaikkaa edellyttää

    Raivaaja

    Kyllähän se hyviin tapoihin kuuluu kysyä lupa oli sitten miten pieni asia tahansa. Minultakin kysyivät kun naapurin metsässä hakkasivat että saako puita ajaa metsätien varteen minun metsän puolelle. Ei olisi tarvinnut minun puolesta kysellä lupia mutta näin varmaan pyrkivät antamaan hyvän kuvan itsestään metsänomistajien tahtoa kunnioittaen.

    Rane2

    Oletko Käpy ottanut yhteyttä hakkuun tehneeseen yhtiöön?Oliko itselläsi aikomus käyttää tietä esim. jatkuvan kasvatuksen hakkuussa tulevien tukkien juontoon maailmalle?Minkälainen tie ylipäätään on kyseessä?

    Suosittelen että rauhoitut pari päivää ja soittelet sitten firmaan sillä mielialalla että erehdyksiä sattuu ja asiat yleensä selviää puhumalla.

    PS.Käyttivätkö siis kaivuria tms. kääntöpaikan tekoon

    käpy65

    Riippumaton ajattelija, miksi kääntöpaikka ei syntynyt hakkuun tehneen maanomistajan maalle?

    Ihan vaan kysyn.

Esillä 10 vastausta, 31 - 40 (kaikkiaan 128)