Männyn kasvatus tiheässä taimikkovaiheessa tuottaa heiveröisen oksiston runkoon. Se tapahtuu rungon tilavuuskasvun kustannuksella, mutta siitä huolimatta se tietenkin kannattaa, koska päämääränä on laadukas sahapuu.
Jossain vaiheessa on pakko suorittaa harvennusta, muuten tuloksena luonnontuhoille altis riukuuntunut metsä.
Ei ole vaikea asia päätellä missä vaiheessa tämä on tehtävä.

Hyvä, että tiheikkökasvatuksen erot tuodaan esille kuten jees tässä tekee. Aina ei tarvitse olla kyse hoitamattomasta puskasta, vaan ihan säntillisestä metsästä. Ja itsestäänselvää on, että hyvään lopputulokseen pyrkivän omistajan on syytä huolehtia korjuuolosuhteista. Mutta ainahan on mahdollista, että muitakin syitä korjuujäljen heikkenemiseen löytyy kuin olosuhteet, joten asia olisi syytä selvittää. Sen verran isoista prosenteista nyt puhutaan.

(kirjoitusvirhe korjattu)

Olen täsmälleen samaa mieltä.
Kasvatettakoon puuta, ei risuja. Kyllä puunkin voi polttaa ja sen lisäksi on paljon muita vaihtoehtoja.

ensolainen evakko

Gla erittäin oikeassa tuossa 70-luvun istutusmänniköiden huonolaatuisuudessa. Pohjois-Satakunnan palstallani on neljän hehtaarin ala jossa mustaa kovaa oksatappia vielä törkeän paljon.
Ei suoruudessakaan niin kehumista. Se on nyt oman aikani ensimmäinen harvennus siellä ja vaikka se tehtiin tosimyöhässä ei se tappimännikkö kaunis ole eikä taida koskaan tullakkaan.
Sitä oli kyllä hiukan aviteltu ennenkin mutta varsinaista ensiharvennusta siinä ei oltu tehty. Oletan että lähistön mökkiläinen oli uinut ex-isännän suosioon ja saanut harvennella hiukan omin päin. (Oletus siitä kun helpot tien lähipaikat olivat harvempia.)

Suorittava porras sekoittaa ehkä nyt tarkoitushakuisesti hoito-ja eihoitokohteita. En pidä mitään muuta tärkeämpänä kuin taimikon varhaisperkausta ja silloin se metsän vahvuus ja metsä luodaan.
Siitä eteenpäin on mahdollisuus valita ja pitääkin olla mahdollisuus valita lakaiseeko raivurilla energian maahan vai ottaako siitäkin vielä varsin kelpo tilin. Minä olen valinnut sen että otan sen tilin ja kasvatan sen jälkeen kelpometsän jälkipolvelle. Mutta katson oikeudekseni tehdä päätöksen juuri itse enkä hae siihen konemiehen mielipidettä.
Minulle riittää ostomiehen todella intoa puhkuva asenne jolla hän alaa katseli. Ja se tietää sitä jota metsästä haen. Euroja, en tyytyväistä moton kuljettajaa. Suorittava porras muuten olisi voinut ottaa Metsälehden esimerkistäkin vaarin jossa motomieskin oli tyytyväinen energiahakkuun tulokseen. Kaksi ja puolisataa kuutiota hehtaarilta puitua energiaa oli sillä kohteella ja voin kyllä arvata että tyydytti lähimain joka kauppaosapuolta.
Siinä kyse oli täysin hoitamattomasta mutta silti järkyn tuottavasta kohteesta.