Metsälakikritiikkikeskustelussa Anneli ja Pete käyvät kiinnostavaa keskustelua. Otan tähän otteet parista viimeisestä kommentista, koska mielestäni ne ansaitsevat oman ketjunsa.

Pete:

Edelleen peräänkuulutan tutkimustietoa siitä millä päätehakkuun lahoasteella kuusen viljely ei ole järkevää. Onko sinulla Anneli selkeää ohjetta?

Itselläni on esimerkkinä 20ha kuvio, josta puolet uudistettiin 70-luvun alussa alikasvoksesta ja toinen puoli raivattiin ja istutettiin kuuselle. Ensiharvennus tehtiin pari vuotta sitten tuloksena se, että viljelyltä alalta lähti reilu 100mottia puuta ja tukkia siitä noin 30 mottia. Alikasvoksesta uudistetulta alalta lähti 60 mottia ja lahokuitua noin kolmannes. Poistetut tukkirungot olivat lähes poikkeuksetta lahoja. Molemmille kuvioille jäi 200mottia päätehakkuuta odottamaan, mutta alikasvoskuvion lahoprosentti nousee valitettavan isoksi. Viljellyllä alalla lakiraja jo täyttyy, eli päätehakkuunkin voisi tehdä. Viljelystä aikaa siis 41 vuotta.

Pitäisin siis alikasvosten käyttöä lahon leviämisen kannalta huomattavasti isompana riskinä kuin kuusen viljelyä.
…
Meillä olisi aivan valmiina tekniikka siihen, että lahopesäkkeet tunnistettaisiin paremmin. Nimittäin jokainen kaadettava puu leimataan jo nykyisin hakkuukoneella ja olisi hyvin pieni lisätyö tuottaa metsänomistajalle ”lahokartta” leimikosta. Toisin sanoen lahon puun kohdalle voisi digitaaliselle kartalle piirtää pisteen ja pisteen koko voisi määräytyä kannon koon mukaan. Omankokemukseni mukaan laho kertyy tyypillisesti hyvin pienialaisista ”pesäkkeistä”. Jos selkeä kartta olisi saatavilla, niin pesäkkeet voisi uudistaa koivulla ja miksei männylläkin kun valtaosa kuviosta voidaan uudistaa kuusella. Myös kannonnoston voisi kohdistaa lahopesäkkeisiin