Keskustelut Tekniikka Juttuvinkki Metsälehdelle

Esillä 10 vastausta, 61 - 70 (kaikkiaan 76)
  • Juttuvinkki Metsälehdelle

    Kun on vuosia lukennut näitä metsänomistajille suunnattuja metsäalan lehtiä, niin on havainnut että tietyt juttutyypit toistuvat vuodesta toiseen. Nämä jutut käsittelevät taimikonhoitoa, istutuksia, moottori- ja raivaussahojen huoltoja ja terien teroituksia, no hyvä niin,  kokemattomat saavat arvokasta opastusta, tosin kokeneemmat metsänomistajat ehkä jättävät nämä jutut lukematta, kun asiat on niin tuttuja.

    On kuitenkin eräs aihe,  josta kaivattaisiin tietoa ja opastusta. Ja tästä aiheesta  juttuja ei  metsälehdissän ole ollut lainkaan. Nimittäin kun lähtee sahakauppaan ostamaan teräketjua tai laippaa, niin valikoimat näissä on nykyään valtavat, ja olen huomannut ettei edes myyjät kaupassa osaa aina neuvoa. Muutama vuosi sitten tilasin moottorisahan suomalaisesta alan verkkokaupasta, ja sahaa kootessa ihmettelin kun ketju ei asettunut millään ilveellä laipalle, no sahapakettiin oli laitettu mukaan vääränlainen laippa, onneksi puhelinsoitolla sain uuden laipan eikä väärää laippaa tarvinnut edes lähettää takaisin.

    Siis se juttuvinkki on se, että kun teräketjujen ja laippojen valikoima on valtava ja ketju- ja laippapakkauksissa on paljon numeroita ja mittoja, niin selvittäisitte jutussa näiden numeroiden ja mittojen salat, mitä mikäkin tarkoittaa, miten valita oikea ketju oikealle laipalle, sekä mitä eri hammastyypit tarkoittavat ja mikä hammastyyppi sopii mihinkin tarkoitukseen parhaiten, eli jonkinlainen ”teräketju- ja laippakoulu” olisi paikallaan, näiden iänikuisten istutus  ja taimikonhoitojuttujen rinnalle.

  • Metsuri motokuski

    Osta stihlin terä raivuriin niin et tarvii kuin yhden viilan.

    Kokenut kaiken tietää

    Pitää paikkansa, sthilhin tekemissä ketjuissa ja terissä ei kovia ole tullut vastaan, kaikissa muissa on. Myös tuossa sthilhin laatikossa myytävässä strandin terässä jokusia kovia hampaita on ollut. Vähän turhan kalliita ne on tähän asti ollut, mutta laadukkaita ovat, ja viilattavuus on huippua. Monen mielestä hintansa väärtejä, ja joskus saattaa enemmän ostaessaan saada ihan edullisestikin.

    Metsuri motokuski

    Se on totta että ne ovat hieman hintavampia mutta köyhän ei kannata ostaa kuin hyvää. Käytin aikoinani noita korvaavia teriä ja palasin takaisin stihlin alkuperäisiin kun laatu oli niin paljon parempi. Nyt käyttö on niin vähäistä enää että hinnalla ei ole merkitystä.

    käpysonni käpysonni

    Strandin raivaussahan teriin olen mieltynyt. Laadukasta terästä niiden terät, kerran päivässä teroitus riittää, jos  on lyhyempi 4-5 tunnin päivä, niin ei tarvi teroittaa lainkaan.

    Kun joissakin teroitusohjeissa kehoitetetaan teroittamaan joka tankillisella, se todistaa vain että terä on silloin ” meltorautaa” joka on niin huonoa, että terä tylsyy todella nopeasti.

    Visakallo Visakallo

    Kiitos Kokenut kaikki tietää asiallisesta tietopaketista kovaan käyttöön tarvittavista hankinnoista sahaan! Koska osaltani tarve oli kuitenkin sen verran pientä, hankin vain pykälää pidemmän Stihlin laipan ja -teräketjun. Neljä vähän järeänpää kuusta ja yksi koivu ovat nyt yli neljänäsatana pätkinä odottamassa halkomista. Toki piti hieman sahaa pidätellä, että sai koneessa voiman riittämään.

    Kokenut kaiken tietää

    Terä ja laippahommista, miksi ms 250 .325 laippa, johon kuuluu 56 vetolenkkinen ketju, on 35 cm/14 tuumaa, ja ms260/261 laippa johon sopii sama normi 56vl ketju on 32cm/13 tuumaa? Sthilhin oma rollomatic molemmissa kyseessä.

    Pavekka

    Niissä laipoissa on eri perä ja eri kiinnitys. Tietoa miksi näin, ei ole.  Miksi ylipäätään pitää olla niin montaa? Vähempikin riittäisi.

    Kokenut kaiken tietää

    Niin on, kovin paljoa mitta vetorissasta laipan kärkeen ei voi olla eri, kun vetopyörässä ja laipan kärjessä on piikkejä saman verran, ja laipat samaa mallia. Kai se muovirunkoinen saha on tuosta kohtaa vähän lyhyempi, niin tulee laippa vähän ulommas. Mittasin, kun oli 250 samalla työmaalla, reilu 1,5cm tosiaan on laipassa enemmän hyötypituutta, niin voihan sitä 14 tuumaiseksi sanoa.

    Pavekka

    Jos ne on pyöristäneet sen lähimpään tuumaan? Mieluiten isompaan numeroon niin näyttää paremmalta.

     

    käpysonni käpysonni

    Tuossa on aika perinpohjainen selvitys teräketjuista ja niiden merkinnöistä:

    https://www.pienkonepiste.fi/i/teraketjun-valinta/28/?srsltid=AfmBOoq8ssYB6_tKiXf7femItXk9lolv-ZofPi28pR0uO4hgnI92Vw07

Esillä 10 vastausta, 61 - 70 (kaikkiaan 76)