”Jotta metsänomistajan tuotto ennen verotusta paranisi, tulee tapahtua joko puun kantohintojen nousu tai kustannustason lasku. Sisäinen tai fiskaalinen devalvaatio tuskin toteutuu Suomessa kovin laajamuotoisesti yhteiskunnan hyväksymänä, joten ainoaksi keinoksi jää metsänhoitokustannusten optimointi”

Näilläkin palstoilla on kyllä esimerkkejä muistakin kuin Näädän esittämistä tavoista parantaa metsänhoidon kannattavuutta.

Näätä: ”Helposti unohtuu se tosiasia, että uudistamiskuluissa säästetyt eurot voi myös sijoittaa eteenpäin. Halutessaan näitä sijoitustuottoja voi jakaa jälkipolville.”

Yleistetään nyt hieman lisää: Eiköhän ne säästetyt uudistamiseurot mene useimmiten sijoituksina Alko Oy:n järjestämään jatkuvaan antiin.

Tämä jatkuvan kasvatuksen rummutus alkoi pitkän hiljaisen kauden jälkeen uudelleen Vihreiden Tarja Cronbergin 2000-luvun alkupuolen  hakkuista, kun kaikki rahat olisi pitänyt saada itselle, eikä uudistamiseen haluttu käyttää euroakaan.

Näätä: ”Mutta koska tuolla markkinoilla on jatkuvasti myytävänä metsäpalstoja, joissa esim. 10-vuotiasta taimikkoa myydään alle maan arvon sekä taimikon perustamis- ja hoitokustannusten, on uudistaminen aina mietittävä tapauskohtaisesti.”

Seuraan vain täällä etelässä lähistön myytäviä palstoja ja hyvin harvoin on tarjolla tiloja, jotka ovat kuvioiltaan niin yhtenäisiä, että tietynlaiselle puustolle voi tuolla tarkkudella laskea markkinahinnan. Siksi kovasti ihmettelen käsitystä taimikoiden hinnoittelusta. Etenkin taimikon hinnassa laskentakorko vaikuttaa ratkaisevasti hintaan, emmekä tiedä, miten kauppoihin johtaneissa tarjouksissa eri ikäiset kuviot on hinnoiteltu.

Toinen asia on oman tilan yhden kuvion käsittely. Itse en jätä sitä heinittymään, vaikka myytävänä olisikin uudistamiskuluja halvempaa taimikkoa. Ensinnäkin tuo taimikko pitäisi saada ostettua ja sehän ei tarjouskilpailussa ole ollenkaan varmaa. Toisekseen useista kuvioista muodostuvan tilan yhden kuvion käsittelystä tinkiminen johtaa herkästi tilan rapistumiseen ja jatkossa kauppahintojen laskuun sekä hoitokulujen kasvuun.

Kirjaviisaus ei siis metsäekonomiassa välttämättä päde. Kuten ei sekään, että kyseenalaistaisi nykyisen suuren mottimäärän ja pienen tuoton suhteen takia tietyn menetelmän. Mottien määrä ei ole ainoa muuttuja entisiin aikoihin verrattuna. Sen sijaan mottimäärän lasku aiheuttaisi kovia haasteita tuottavuudelle.

Siteeraan taas vuodelta 1914 Tapion aikakauskirjan Emil Vesterisen artikkelia ”Taimimetsien hoidosta” .  Siinä todetaan mm., että kun  taimikko  on saatu joko luontaista tai keinollista tietä, istutusta ja kylvöä käyttäen syntymään, on usein tarpeen suorittaa taimiston täydennys istuttamalla.  Lihavalla maalla kuusta laihalla maalla mäntyä käyttäen.

Todettiin myös, että joskus taas taimia synty niin runsaasti, että on tarpeen suorittaa yksi tai useampia perkauksia.  Näitä tarvitaan myös lehtipuuvesakkojen kurissa pitämiseksi.  Mielenkiintoinen ohje oli, että kannattaisi kiskoa pienet poistettavat taimet juurineen, kun maa on sateiden jälkeen pehmeää.  Erityisesti lehtipuuvesojen poistamiseen tätä suositeltiin.  Tähän nyhtämiseenhän perustuvat nykyiset perkauskoneet.

Vesterinen taisi tuntea monenlaisia metsänomistajia.  Jutun loppukaneetti oli aika profeetallinen, kun näitäkin keskusteluja lukee:

Näin ollen ja koska lisäksi kustannukset vastaiseen hyötyyn nähden ovat verrattain pienet ja taimiston perkauksen edullinen vaikutus tuntuu kauan ja on tuotantoajan lopussa huomattavan suuri, kannattaa jokaisen metsänomistajan muutama päivä vuodessa uhrata. Sen 5-10 markan kustannuksen, jolla hehtaarin suuruinen ala katsotaan voitavan tyydyttävään kuntoon saattaa, ei pitäisi ketään ajattelevaa metsänomistajaa pelästyttää niin, että hän kustannusten pelossa jättäisi perkauksen toimittamatta.

Biologialle emme voi mitään.  Se on aina sama vaikka Juha Laaksonen ja muut ”vaihtoehtoisen totuuden”  julistajat muuta satuilevat.