”Jk:ssa jäävä puusto on sijoitus tulevaisuuteen, kuten uudistamiskustannukset jaksollisessa kasvatuksessa. Kun jäävä puisto on esim. Se 150 alle 22cm runkoa hehtaarilla, tämän sijoituksen arvo moninkertaistuu lähivuosina. Tätä samaa arvon kasvua hyödynnetään kaikissa hakkuissa.

Kun siemenpuiksi jätetään pienikokoisia puita, on niiden menettäminen tuulenkaatoina tai pystyynkuivuneina pieni taloudellinen tappio, kun ne olisi normaalisti muutenkin poistettu. Jk; ssa poistetaan juuri taloudellisesti arvokkaat puut, joita on riskialtista seisottaa pystyssä.

Vaikea on saada jaksollinen kasvatus kannattavammaksi karummalla kasvupaikoilla. ”

Arvokasvu % on suurimmillaan tietysti kun kuitupuukokoista puuta siirtyy tukkipuukokoon se on itsestään selvää, mutta sitä arvokasvun lisääntymisen vaikutusta pitää verrata (kuten edellä koetin jo  selvittää) suuremman pääoman pidemmän ajan tuottoon, jos puhutaan pelkästään taloudellisesta kannattavuudesta, maisema ym. arvot on erikseen.

Vähän mietityttää, kuten monia muitakin täällä, se uudistuminen alikasvoksena. Sama asia kuin pienaukoissakin joissa taimien kasvu heikkenee reunametsien vaikutuksesta.   Jos metsä taimettuu ilman maanmuokkausta, se korvaa tosin osan siitä, mutta luont. uudistaminen onnistuu kuivilla/karukko kankailla usein siten kasvatustavasta riippumatta. Muistaakseni kasvu hiipuu keskimäärin n. 1 /3-osan, kun reunametsä on 2 – 15 m päässä taimista.

”Tämä seuraava asia on fakta, joka on hyvä tiedostaa: Ensin keksittiin talouden sanelemana aukkohakkuu, sitten piti keksiä sitä puolustamaan tieteellistä faktaa. Ja nämä metsäpalofaktat tietenkin olivat K.Kuuselan, Lihtosen ja muiden metsäteollisuuden vaikuttajien faktoja.”

Ehkäpä Kaller ei tiedä, että avohakkuita harjoitettiin jo 1700-luvulla Preussissa.  Käytännössä sama lopputulos oli myös 1800-luvun loppupuolen määrämittahakkuilla, joiden ”häntiä” esimerkiksi meidän metsissä vielä hakataan.  Kyllä avohakkuut on siis keksitty jo kauan sitten.  Minulla on Tapion taskukirja vuodelta 1914, jossa on täysin nykypäivään soveltuvat taimikon perustamisohjeet.  Kyllä Kuusela ja kumppanit vain sovelsivat vuosisataista kokemusta.

Aika outo väite muuten, että metsäpalo rajoittuisi hehtaariin.  Nythän se on mahdollista, kun on valvontalentoja ja runsas metsätieverkosto.  Aiemmin oli toisin.  Esimerkiksi meidän mailla Keski-Suomessa paloi 1911 elokuussa yli 100 ha.

Paljonko puita jää henkiin riippuu ymmärtääkseni mm. metsän tiheydestä.   Siis tiheässä metsässä palokuorma on suuri, jolloin tuho on totaalisempi.

Kannattasikohan Kallerin tarkistaa vähän faktoja???

Katsoin itsekkin tuo videon ja moni asioita jäi askaruttamaan. Varmaankin on että helpoin tapa perustaa jk-metsä tasaikäiseen metsään silloinhan perusta on valmiiksi kunnossa.  Metsän vuotuinen kasvu jäi mietityttämään koska nythän periaatteessa poistatetaan se paras kasvava puu, joka on päässyt jo valtapuun asemaan. En usko että kasvu jatkaa samaa linjaa koska puun laatu on heikentynyt latvuston ja muidenkin osalta. Myöskään kuitukoon tihentymiä ei poisteta vaan jätetään ennalleen.  Videossa todettiin että hyvä taimettuminen edellyttää maapohjanrikkomista, joka tapahtuu vain ajourilla. Isänän ajatuksena on että tarvittavia raivauksia ei tehdä vaan luonto hoitaa taimikon harventamisen luontaisesti. Pyhä-häkissä on hyvä paloalue jossa taimettuminen on tapahtunut luontaisena eikä hoitoja ole tehty. Siellä voi käydä vilkaisemassa kuinka metsä kasvaa villinä.

Mielenkiintoinen toteamus oli myös se että metsä tuottaa aina kunhan metsänhoitoa ei tarvitse tehdä(istutuksia, raivauksia). Näinhän se on mutta mikä on jatkossa tuotos. Jos tuotoksen suuruudelle ei anneta paljon painoa-arvoa niin tuottaahan se jotain. Isännän ajatuksena oli että seuraava harvennus tehdään sitten nykyisten urien väliin ja niihin tulee taas sitten uusi taimikko. Voi olla aika mielenkiintoinen kun eri-ikäistä taimikkoa on 20 m välein ja ajourien välissä taimia miten sattuu.

Ennustan että tuonkin isännän perikunta tulee jossain vaiheessa korjaaman isännän tuotoksen ja laittamaan maapohjan kunnon kasvuun, tai sitten se myydään tonteiksi kun tuntuu asuntoalueen vieressä olevan.

Männikössä jatkuva kasvatus on minun kokemukseni mukaan vikaliike, ainakin näillä kokoprosenteilla. Meillä oli silloin – korkeiden korkojen aikaan työn alla kolme koealaa. joista yksi oli harsittu pahasti, toinen oli taidolla alaharvennettu ja kolmas oli luonnontilassa Mittaus – ja myyntitulot olivat tiedossa. Me hakkasimme ne samoilla eväillä uudestaan ja kolmas koeala mitattiin millintarkkuudella.

Laskelmat osoittivat harsinnan voittaneen taloudellisessa mielessä kaikki. Hakkaamattomasta olisi saanut kaikkein huonoimman tuloksen ja oikein hienosti käsitellystä alasta tuli tulos siitä väliltä.

Kuten sanottu korot olivat korkeat ja puutavaran reaalihinta oli laskenut selkeästi.

Me pidimme kurssia kaukana kotoa ja laatuharvennus kohtasi vankkaa vastustusta isännissä. He eivät hyväksyneet sitä lainkaan. En olisi uskonut, että vielä löytyi harjoituspalstaksi kuvio, joka oli niin epätasainen, että ihme oli, ettei siitä oltu pantu isäntää metsänhävittämisestä aikoinaan linnaan.

Äijät pani hanttiin, kun selitin heille laatuharvennusta ja kun esitin, että tuo isoin puu kaadetaan ensimmäiseksi, niin vastarinta oli kova. No se tietenkin kaadettiin ja ukot sanoi: ”-Tapahtui kuin kissanpojalle, kun sen silmät aukeaa, tämä selvä”. Kyllä me tehtiin siihen kaunis nuori männikkö – Laatuharvennuksella. Ja puusto oli varsin tasainen, vaikka ukot olivat näkevinään siellä aukkoja ennen hakkuuta.

Metsä täytyy näkyä puiden seasta ja takaakin.