Me olemme ”metsänomistajia”, ei ”metsäsijoittajia”, siksi ”Näädän” ajatuksia vierastetaan. Olettaisin, että se pieni osa, joka jatkuvasti kartuttaa metsäomaisuuttaan ostamalla lisää myös osaa laskea tai on tullut niin vahva ”näppituntuma”, että tietää mitä tekee.

Yhtälailla kun omistetaan asunto suurin osa mieltää itsensä asunnon omistajaksi ei asuntosijoittajaksi.

Metsän uudistamisen ajatteleminen sijoituksena on monelle vierasta, koska sijoitushorisontti on niin pitkä. Jos pankki markkinoisi yksityisille ihmisille metsänuudistamisrahastoja, joihin laitettaisiin rahaa kolmenkymmenen vuoden ajan ja vasta sen jälkeen saisi vähän ulos ja mahdolllinen lopullinen potti vasta 80 vuoden kuluttua, niin tulisiko hitti metsänomistajien keskuudessa? Keski-ikä taitaa olla yli 60 vuotta, joten aika harva lähtisi mukaan.

Planterilta asiallinen kirjoitus ja näinhän se asia juuri on. Monella voi metsätilaan liittyä tunneseikkoja. Tila voi olla ollut pitkään suvun hallussa ja kun edeltäjätkin ovat sitä hoitaneet antaumuksella niin ei voida olla siinä suhteessa huonompia. Tai tila voi rajoittua muuten kotitilan tai kesämökin läheisyyteen ja halutaan säilyttää ympäristö muuttumattomana.

Olen myös huomannut, että metsään liittyy vanhankaltaisia vahvoja näkemyksiä kuten, että metsää ei myydä vaan sitä ostetaan tai että puuta myydään ainoastaan rahapulassa.

Tunteeton ja kasvoton sijoittaja ei asiaa näin näe. Itse olen aloittanut nollista ja olen omilla rahoilla ostanut metsätilojen paikoista, joihin minulla ei sen suurempia tunnesiteitä ole. Minun päämääräni on olla hyvissä ajoin ennen eläkeikää taloudellisesti riippumaton sekä vaurastunut siten, että jälkipolvet pääsevät jatkamaan taloudellisin turvin eteenpäin. Metsätila on minulle kuin arvopaperiosake tai sijoitusasunto. Vain raha ratkaisee, olen se kasvoton omistaja. Älkää ymmärtäkö väärin, nautin luonnosta ja lähes kaikki harrastukseni ovat sen parissa. Mutta niin kauan kuin Suomessa voin nauttia metsästä jokamiesoikeuksin tai täällä on kansallispuistoja, saan tehdä sitä ilman että sidon rahaa omaan ”luonnonpuistoon”.

Metsäsijoittaminen tulee aivan varmasti kehittymään niin kuin asuntosijoittaminen on tehnyt viimeisten vuosikymmenten aikana. Aiemmin sijoitusasunto ostettiin sillä periaatteella, että lapselle on olemassa opiskeluajan asunto. Nykyään asuntoja vivutetaan erittäin ammattimaisesti lainarahalla. Sama tulee kasvamaan metsätilojen osalta. Tämä tulee muuttamaan toimintamallia, kun raskaat tahot kuten MHY ja OTSO korvaantuvat ketterillä toimijoilla, jotka todella ajattelevat metsäsijoittajan etua. Esimerkiksi oma kokemus on ollut, että MHY:lle kirosana ovat yläharvennus ja luontainen uudistaminen. Juuri ne sanat jotka ovat minulle tärkeitä. Mitä metsäsijoittaja tekee sellaisilla kumppaneilla, jotka eivät halua kehittyä asiakkaan takia?

Metsä on niin pitkäaikainen sijoitus, että harva meistä on näkemässä istutetun taimikon uudistushakkuuta. Kukaan meistä ei tiedä mikä puun hinta on 70 vuoden päästä tai että saako metsänomistaja silloin tulonsa puusta vai jostain muusta. Tämän takia en tykkää termistä ”puuntuottaja”, joka vahvasti viittaa maksimaaliseen puuntuotantoon ja siihen, että raha tulee puusta. Pitkä sijoitusaika sekä muuttuva maailma luovat riskin, jota on aina välillä syytä pysähtyä miettimään. Otetaan esimerkiksi vaikka Keski-Euroopan metsät. Siellä on tiloja, joissa metsänomistaja saa paremman tuoton vuokraamalla metsänsä metsästyskäyttöön kuin hakkaamalla puuta. Suomessakin tähän olisi markkinaa. Tiedän, että maailmalla on paljon metsästysturisteja, jotka olisivat valmiita maksamaan maltaita saadakseen ampua ukkometson soitimelta tai 10-piikkisen uroshirven haukulta. Tässä nyt yksi esimerkki minkälaista vaihtoehtoista tuottoa metsänomistaja voi saada.

Nyt kiitän ja toivotan tälle ketjulle hyvät jatkot. Jatketaan taas jossain toisissa ketjuissa 🙂

Toistemme ohi puhuminen sen kuin vain jatkuu ja jatkuu. Jotkut puhuu aidasta ja toiset aidan seipäistä. Suomessa on aina käytetty ja käytetään metsän luontaista uudistamista. Tästä tuskin kukaan voi olla eri mieltä. Kysymys on koko ajan siitä, millä maapohjalla ja -oloissa luontainen uudistuminen voi yleensäkään järjellisesti onnistua, ja missä taas on pakko turvautua keinolliseen uudistamiseen, jos alue yleensäkään halutaan pitää metsämaana. Kyllä ne vähän karummat maapohjat uudistuu, eihän sitä ole kukaan epäillytkään. Mutta kun mennään OMT- ja paremmille MT-pohjille, luontainen uusistuminen vaatiikin jo todella hyvää tuuria ja onnea. Voin tarvittaessa esitellä teille kohteita, joihin ei ole tullut markkinakelpoista puuta kymmeniin vuosiin. (Eivät sentään ole omiani!)

En tiedä, miten te jotkut arvon palstalaiset olette saaneet metsät haltuunne, kun korkolaskelmanne koskee vain uudistamiskuluja? Oletteko saaneet metsät ilmaiseksi, kun ette laske niille vastaavia kuluja? Minä olen joutunut joka hehtaarin ostamaan, joten aina ensimmäisenä toimena aamulla herättyäni joudun vahtimaan sijoitetun pääoman tuottoa. Jos joku hehtaari ei ole kunnolla uudistunut, eikä ala tuottaa puuta, se alkaa syödä pidemmällä tähtäimellä kokonaistulosta. Heinikko-pihlaja-hieskoivikon odotusarvo ja myyntiarvo kun tahtoo olla heikompi kuin kunnollisen kasvavan metsän. Puunmyyntitulo on minulle osinkoa, ja metsät ovat se osakepotti jonka voi halutessaan myydä. Miksi pienentäisin omilla toimillani sen osakepotin myyntiarvoa?

Tässä on verrattu metsäntuottoa osakesijoituksiin, eihän metsä mitenkään niille pärjää. Esim. UPM osakkeen arvo on kaksinkertaistunut parissa vuodessa, mikään ei tietenkään takaa, että kehitys jatkuu samana. Osakesijoituksissa tuotot ja riskit ovat paljon suurempia. Saahan aika riskittömälle osuuspäomallekin 6% koron, joka tarkoittaa pääoman tuplaantumista kymmenessä vuodessa, ei metsässä sellaisiin tuottoihin pääse. Päätös pääomien sitomisesta metsään on jo sinänsä sen maksimituotosta luopumista.

” Luontainen uudistuminen on paljon kiinni maanmuokkauksesta ja siemenvuosista. Usein on tuloksena epätasainen ja aukkoinen metsikkö, mutta sitä voi täydentää viljelemällä.”

Juuri noin kuten Anneli kirjoitti.  Luontainen uudistus vaatii kuitenkin yleensä muokkauksen, joten ei se ilmaista ole.  Eräs UPM:n kaveri kertoi, että hyviä siemenvuosia on keskimäärin 5 vuodessa yksi, joten tarvitaan onneakin.  Joskus meillä on kuvio kuokittu, kun ensimmäinen yritys ei tuottanut kunnon tulosta.  Ei ihan halpaa. Tietysti osa siemenpuista kaatuu, mikä on otettava laskelmissa huomioon.  Jalostetulla siemenellä saadaan parempi kasvu ja tasainen taimikko.

Kuten olen usein kirjoittanut, niin halvat konstit ovat yleensä kalliita, koska lopputulos on yleensä huono.