” Mutta Suomen ja Venäjän puoleisten lähialuiden osalta parhaimmillaankin metsäpalot tuhosivat vain noin hehtaarin kokoisia metsiä, ja näin kävi äärimmäisen harvoin, vaihteluvälinä 200-1000 vuotta. ”

Mikä se rajoitti  täällä ne palot ”parhaimmillaan” n. hehtaariin ?  Kuivia männikkökankaita on palanut kyllä paljon isompiakin  alueita ennen palojen sammutuksen yleistymistä Suomessa.  Tuoreemmat turvemaiden kuusikot ja suot sopii paremmin tuohon kuvaan.

Moninuotoisuuden ja luonnonmukaisuuden kannalta paloalueet olisi tärkeitä ja aika paljon erilaisia kuin  avohakuualueet. Mutta samalla lailla eroavaisuudet koskee jatkuvaa kasvatustakin.

Aion kyllä teettää aukkohakkuita, kun niiden aika on. En tarvitse mitään todisteluita siitä, että olisivat yhtä luonnonmukaisia kuin metsäpalot.

Ihmettelen käsitystä, että olisi syntynyt tarve puolustella aukkohakkuita niiden luonnonmukaisuudella. Taitaa olla kysymys tutkimushypoteesistä. Eli on haluttu vertailla aukkohakkuiden versus metsäpalojen luonnonmukaisuutta. Jotkut piirit tulkitsevat tämän johtuvat tarpeesta puolustella aukkohakkuita.

Itselläni on juuri menellään rehevän maapohjan taimikon varhaisperkaus. Kyllä selvästi ovat kuusikon alla kituneet metsäruusut ja koiranheisipuut elpyneet uuteen kasvuun aukkohakkuun jälkeen.

Minustakin luonnon sukkessioon vertaaminen on toisarvoista. Luonnossa on kaksi erilaista kiertoa ja molemmat menetelmät pyrkivät toista matkimaan. Kuinka hyvin siinä onnistutaan, se on eri asia. Tärkeämpää on kuitenkin luoda mielikuva jk:n luonnonmukaisuudesta, koska kohderyhmänä ovat ns. luontoihmiset, joita ei toisten harjoittaman metsätalouden kannattavuus kiinnosta, koska yhteiskunta saa rahaa veroista, jotka voidaan kansalaisille tasapuolisesti (?) jakaa.

Itse pyrin siihen, että jaksollisessa kasvatuksessa otetaan luontoarvot huomioon mahdollisimman (?), jotta metsän terveys säilyy hyvänä ja alentaa erilaisista tuhoista tai kasvutappioista aiheutuvaa riskiä. Lisäksi luonnon hyvinvointi kiinnostaa minua, joten idealismiakin on tässä mukana.