En yhtään. Muutamalla kuviolla minulla sitä on kokeeksi ja maisemallisista syistä. Luettelin ketjussa aiemmin syyt, miksi en käytä jatkuvaa kasvatusta. Sen sijaan pyrin antamaan luonnon auttaa metsän uudistamisessa.

Eli jokainen tekee itse omien mahdollisuuksien rajoissa. Hakkuut rajautuvat yleensä pois, pienehköjä ensiharvennuksia tms. lukuunottamatta. Ei tämä muuta mitenkään asetelmaa jaksollisen ja jatkuvan kasvatustavan suhteen. Erona on enintään ehkä se, että metsuria ei kannata metsään tuoda, ellei kyse ole hyvin selkeä työmaa. Rästikohteiden hoito, pienipiirteinen nyppiminen yms. jutut kannattaa hoitaa itse, jottei kassavirta karkaa käsistä. Ja realismia on sekin, että yrittäjän ei tuntipalkkaa kannata laskea. Tietysti tavoitteena pitää olla tuntipalkoille pääsy, mutta hyvin usein se jää haaveeksi.

Suhteessa arvokasvu on tietenkin suurimmillaan silloin, kun kuiturunko muuttuu tukkirungoksi ja se tapahtuu ”yhdessä päivässä”. Kuitenkin normaalissa rungossa on vielä saman verran kuitupuuta, eikä isännän ahneus ja rahantarve pitäisi olla niin kova, että alkaisi teurastamaan sellaista puustoa, jossa kuitupuun osuus vähenee joka kasvupäivä tukkiosuuden hyväksi.

Jos puhutaan tasaikäisestä metsästä, on siinä paraskasvuiset puut päävaltapuina, enkä siinä tekisi yläharvennustakaan kuin korkeintaan kerran.

Jos joskus pääsisitte tekemään tukkia mäntyrungoista, joissa voi aluksi pätkäistä kolme maksimipituista tukkia ja sitten loppurungosta apteerata kaksi tukkia toivotuille pituuksille, niin tietäisitte jotain arvokasvun merkityksestä.

Kun pohjanmaalla lyödään sileäksi hurjaa tukkimetsää, josta kikkailemalla tulee kaksikin tukkia per runko, niin ei tiedä metsänkasvatuksesta ihan kaikkea.

”Jos puhutaan tasaikäisestä metsästä, on siinä paraskasvuiset puut päävaltapuina, enkä siinä tekisi yläharvennustakaan kuin korkeintaan kerran”

Näinhän se on kuten Jätkä totesi.  Ensiharvennuksessa jätetään parhaiten kasvavat puut, ellei ole kyse selvistä susipuun aihioista. Ainakin männiköissä seuraavalla kertaa suoritetaan ”tasaus”.   Hakataan selvästi jälkeenjääneet, joista ei ole kunnolla kasvamaan ja selvästi muita suuremmat.

Tuossa Pukkalan mallissa jätetään pystyyn selvästi jälkeenjääneitä, jotka eivät kasva, mutta haittaavat kyllä muiden kasvua.  Lopputulos on eräänlainen sekahedelmäkeitto, jossa jotkut ylispuut kasvavat mutta osa puista siis kuolee joko varjostuksen vuoksi tai riukuunnuttuaan lumen painosta.  Syntyy epätasainen taimikko, mikä mahdollistaa oksaisten ja lenkojen susipuiden syntymisen.

Männikön kasvatus on taitolaji.  Oleellista on pitää metsälö jo taimivaiheesta lähtien sellaisena, että puut kasvavat samalla tavalla.  Silloin saadaan vähäoksaisia ja suoria puita.  Jos hyvin onnistuu, niin lopputulos on vaikka sellainen, mitä esittelin Lukijoiden kuvissa.  Tuollaisissa metsissä pylväiksi saattaa kelvata jopa 30 % tukkipuusta.

Tuli mieleen, että Pukkala harjoittaa määrämittahakkuuta, jolla ymmärtämättömien metsänomistajien metsät pilattiin 1800-luvun lopulla ja vielä 1900-luvun alussa.  Luulisi ammattilaisella olevan jonkinlaista tietoa metsien käsittelyn historiasta, ettei enää toistaisi aikaisemmin tehtyjä virheitä.

Kauhistuneina määrämittahakkuun jäljistä siirryttiin harsintaan, nykynimeltään jatkuvaan kasvatukseen, mutta eipä siitäkään ollut apua.  Metsien tilanne oli yhä lohduton.   Viisaita olivat ne 6 metsäalan vaikuttajaa, jotka antoivat sen harsintajulkilausuman silloin 1948.   Tietysti heillä oli runsaasti tietoa erilaisten metsänkäsittelytapojen vaikutuksista.  Kaikkia tapoja oli harjoitettu jo vuosikymmeniä, kuten mm. siteeraamani  Emil Vesterisen kirjoitus todistaa.  Ei siis siirtymisessä jaksolliseen kasvatukseen ollut kyse loikasta mihinkään tuntemattomaan, vaan johdonmukainen seuraus luonnosta tehdyistä havainnoista.

Ihmeellisen nopeasti tuo jaksollinen kasvatus tuli yleiseen käyttöön.  Sen seuraukset nähdään nyt.  Metsien kasvu on tuplaantunut, mihin hakkuutavan muutoksella on suurin vaikutus.  Metsät suorastaan pursuvat puuta.  Harsintajulkilausuma lienee Suomen taloushistorian merkittävin teko.  Lisääntynyt puunkasvu on mahdollistanut nykyisen  metsäteollisuutemme ja siihen läheisesti liittyvien konepaja- ja kemianteollisuuden kehittymisen maailman huipulle.

Entäs nyt?  Näyttää, että ollaan yllättävän laajasti siirtymässä ”vaihtoehtoisen totuuden” mukaiseen aikaan.  Kielletään rokotusten teho.  Ei uskota evoluutioteoriaan.  Metsien osalla ei tunnusteta niitä biologisia tosiasioita, joita esimerkiksi Emil Vesterinen jo yli 100 vuotta sitten kuvasi.  Yleisradiokin on mukana jakamassa ”vaihtoehtoisia totuuksia”.   Kyllä minua ihmetyttää.