On tullut touhuttua erirakenteishakkuiden kanssa. Heti alkuun pitää sanoa, etten ole kyseistä mallia tarjoavan firman palkkalistoilla.
Lähteen opit toimivat kyllä, jos niitä oikeissa paikoissa sovelletaan. Ja herra Lähteen mieleenmainuvin opetus on kyllä ollut se, että metsässä ei kannata tehdä mitään toimenpidettä, josta ei koidu kassavirtaa. 🙂

Teettekö te missään muussa sijoitustoiminnassa sellaisia sijoituksia, jotka ei välittömästi kasvata omaisuutennne arvoa?

Niin vain,harvennustaksa jossa poistettavan puun koolla on suuri merkitys taksaan ja kun yläharvennusta mennään niin puun koko
on isoa mutta kertymääkin tulee juuri samasta syystä.

Katsotaan nyt vittinkö jatkaa keskustelua, suorittavalla ja kumpp.on paniikkinappula jumittunut pohjaan.

Noin kuin Tervaroso kirjoittaa, pelkään minäkin käyvän uudistettavan metsälain ns. puolen hehtaarin aukoille – heinää ja vatukkoa, mutta ei taimia. Tutkimusten mukaan joskus syntyy paljonkin taimia, mutta niiden kasvu on heikkoa reunametsän vuoksi. Mutta asiaa voi tällöin auttaa harventamalla / poistamalla reunametsän kun taimettuminen on tapahtunut.

Kokemuksista viisastumme. Poiminta- ja pienaukkohakkuiden menetelmiä voidaan nyt soveltaa viisammin kuin ennen sotia.

Samanlainen käsitys minulla kuin Tervarosolla, AJ:llä ja Leevillä.

Koivun luontainen uudistaminen vaikuttaa äkkiarvamalta helpolta menetelmältä, mutta kun asiaa on tutkittu, on paljastunut huomattava määrä epäonnistumisia. Alalle kyllä syntyy taimia, mutta merkittävä osa on hieskoivua ja muuta toisarvoista puustoa. Lisäksi ongelmana on epätasaisuus. Jätetään hirvet tässä yhteydessä huomioimatta.

Eräässä toisessa, luontaista uudistumista selvittäneessä tutkimuksissa tämä ongelma havaittiin myös havupuilla. Aukkoja jää herkästi uudistusaalle. Edes kantojen nosto ei tunnu tältä pelastavan.

Jollain on varmaan kokemusta täyteen koivua kasvaneesta alasta, mutta em. tutkimusten mukaan mikään normaali tilanne se ei ole.

Ja tosiaan, kuusia kyllä syntyy alikasvoksena valopuiden alle, mutta kuusen alle vain tietyissä kasvupaikoissa. Mänty ja koivu eivät kasva suorarunkoisena minkään puun varjossa. Aika selkeä on siis tämä sukkessio puulajen osalta, ellei tosiaan aleta taas tehdä puolen hehtaarin pienaukkoja, mikä minusta on kaikkein huonoin vaihtoehto muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Minulla pienimmät kuviot onneksi rajautuvat tiehen ja/tai peltoon, joten reuna-alueiden aiheuttama ongelma ei ole niin iso kuin keskellä metsää.

Oma versioni jatkuvasta kasvatuksesta on kaksijakoinen puusto, jota osalla kuvioista suosin ja jolla kiertoaika pitenee jonkin verran perinteiseen jaksolliseen kasvatukseen verrattuna. Mutta alikasvoskuusien jälkeen en edes yritä vältellä päätehakkuuta ja viljelyä. Siksi en puhu jatkuvasta kasvatuksesta.

Kyllä minäkin epäilen, että suurta halua saattaa monilla olla siirtyä jk:n. Ei sen kannattavuuden vuoksi, koska monille metsänomistajille sillä kantorahan suuruudella ei ole käytännön merkitystä vaan väitetetyn helppouden vuoksi. Mukavahan on kirjoittaa kauppakirja ja odottaa rahoja tilille. Ei muka sitten muuta tarvisekaan tehdä, Voi löhötä jossain etelän hiekkarannalla tai pelata golfia.

Kun tiedetään sen jk:n seuraukset, kuten edellä monet esimerkit osoittivat, niin lainsäädännössä on huolehdittava siitä, ettei uusita niitä menneisyyden virheitä. Konsteja voi olla vaikkapa sellainen, että hakkuun suorittajalla on vastuu siitä, että syntyy kasvatuskelpoinen uusi metsä. Siis palataan siihen vanhaan talletussysteemiin. Tietysti toinen on sitten se, että pannaan voimaan hakkuukielto kunnes asiat ovat kunnossa. Sitäkin on kokeiltu. Mutta työkalujen on oltava riittävän järeitä ja uskottavia.