Nykyisin liki kaikki tasaikäisen metsän uudistukset tehdään valituilla siemenillä. Oikein hoidettuna ja oikenlaiselle maaperälle istutettuna tulokseksi saadaan hienon näköinen metsä.

Samalla tuhoutuu paikalla aiemmin kasvaneen jo vuosituhansia paikallisiin olosuhteisiin kehittyneen metsän perinnetekijät. Niitä ei saada takaisin, vaikka miten yritettäisiin. Mikäli paikalla siirryttäisiin luontaiseen uudistumiseen perustuvaan jk-metsän kasvatukseen, myös tämän metsän puiden perinne olisi tuota ihmisten valitsemaan uutta puuston ainesta.

Lienee selvää, että ihmisen tekemään valintaan sisältyy omat riskinsä. Ovatko valitsijat huomioineet kaikki perimään sisältyvät ominaisuudet? Osa ominaisuuksista on silmin nähtävissä ja ne lienee huomioitu. Osa ominaisuuksista saattaa ilmetä myöhemmin tai vain osassa kasvustoa. Olen mielessäni puntaroinut esimerkiksi ”maan nousemaa”. Saattaisiko se johtua osaltaan siitä, ettei emopuita valittaessa ole osattu kiinnitää huomiota puun tämän ”taudin” kestävyyteen? Tuulituhoja katsoessani nousee mieleen kysymys juuristosta. Onko perimää haettaessa huomioitu juuristo? Entäpä tasaikäisenä kasvaneen puun ”höhheli” runko. Saattaisiko se olla ainakin osiltaan seuraus ihmisen suorittamasta vajavaisesta valinnasta?

Toiselta päin asiaa ajatellen, olisiko mahdollista suorittaa taimiaineksen valinta siten, ettei moisia haittoja esiinny nykyisessä määrin?

Selvää on, että ihmisen suorittama emopuiden valinta on tehty tasaikäistä metsänhoitoa varten. Olisiko mahdollista ja syytä kehittää jk-metsälle oma taimikanta. Juuri nyt, kun digitaalisuuden vaikutuksesta kuitupuun menekki pienenee ja öljyn hinnan lasku vähentää oleellisesti polttopuun kysyntää, olisi oikea aika siirtyä suuremmassa määrin tukkipuuta tuottavaan jk-metsään. Onkohan asiaa mietitty?