Tiaiset ovat sopeutuneet meidän mielestämme ankariin oloihin. Pakkanen ja pehmeä lumi ovat luultavasti niiden mielestä parasta talvisäätä. Kostea lumimoska luultavasti huonoin talvisää. Sama kanalintujen mielestä. Kuiva pakkanen ei niitä haittaa ja paksu pehmeä lumi on niille luonnollinen yöpymispaikka. Kanalintujen kannalta huonointa on vähän väliä toistuvat hankea kerrottavat suojat. Koivun oksiin kertynyt alijäähtyneestä sateesta kerrostunut helisevä jääkerros on myrkkyä.

Jos olisin hömötiainen, kauhein vaihtoehto olisi saada talitiainen naapurikseen. Häijympää lintua siinä kokoluokassa ei taida olla. Valtaa pesäkoloja toisilta, ja tappaa terävällä nokallaan pienempiä lajitovereitaan ja jopa lepakoitakin.

”Anneli on oikeassa siinä, ettei meillä riitä osaaminen lintutieteijijöiden tai biologien tasolle.”

Kyllä.Tässä on se ongelma jonka jo muinaiset roomalaiset kiteyttivät:Kuka vartioisi vartijoita.

Kukaanhan ei tarkista tai korjaa luontoväen saamia tutkimustuloksia saati niistä tehtävää viestintää.Luontoväellä ei ole tieteentekemisessä tarvittavaa debattia ja väittelyä vaan yhdessä hymistellään.

Julkisuuteen ajoittain pullahtavat kuprut(esim Kotiahon:olemme hävittäneet keskimäärin 95% metsiemme lahopuusta) saavat epäilemään että poliittinen vaikuttamishalu vaikuttaa julkisuuteen tuotaviin seikkoihin.Vahingossa voi lipsahtaa vaikka tieto että nimenomaan aukot lisäävät luonnonmetsien monimuotoisuutta ja mosaiikkimaisuutta.

”..sulkeutuneissa varttuneissa jaksollisissa kuusikoissa…” on kyllä ilmassa vanhentunutta tietoa. Puhdas varttunut kuusikko hoitamattomana on kyllä pimeä ja ykspuolinen, mutta onhan hoito-ohjeet muuttuneet taimikon hoidosta alkaen sekapuustoisen suuntaan?

Minusta jk:n hyväksyminen menetelmäksi oli hyvä asia imagosyistäkin, vaikka en niin männiköissäni voikaan menetellä, kun männikkö ei tiheässä metsässä uudistu.

Kuviot toisaalta pitäisi olla suuria, mutta se näyttäisi olevan ristiriidassa maisema- ja luontoarvojen näkökulmasta. Pukkalan ns. vapaassa tyylissä on minusta ajatuksentynkää. Metsää käsiteltäisiin kerralla iso alue kuitenkin niin, että käsittely tehtäisiin kunkin kohdan vaatimalla tavalla, eikä pyrittäisiinkään väkisin yhtenäistämään käsittelyaluetta.

Miksi metsiä, kysyi Visa. Olen mielestäni jo moneen kertaan kertonut.  Olen kasvanut metsässä sanan varsinaisessa merkityksessä. Jo kymmenvuotiaana jokainen variksen ja harakanpesä, marjapaikka  jne. jne. oli tiedossa kilometrien säteellä. 15-vuotiaana olin jo isoveljen kanssa talven metsätöissä. Kerroin, että pinta-alaverolla metsää ostettaessa jäi keskimäärin tukku rahaa ensimmäisen hakuun jälkeen. Jäljelle jäävien nuorien puustojen ja taimikoiden pääoman tuotto oli 10% (”reaalituottoa”) Arviointi piti tietysti opetella kunnolla ja siihen aikaan tarvittiin aika lailla jalkatyötäkin ja että asiat pitää käydä omassa päässä. Männiköiden uudistaminen  oli helppoa ja halpaa ja sillä pääsi vapaaksi pita-alaverostakin. Tuohon kun vielä lisätään, että siirtymäkauden aikana metsävähennys jäi uinumaan myyntiverolle jne. – niin miksi ihmeessä  kysyt? Oikea kysymys olisi ollut, että miksi et skaalannut sitä ammattimaiseksi harrastuksesta.

Metsätaloudessa Suomessa pitäisi kiireessä pyrkiä samanlaiseen rakennemuutokseen kuin maataloudessakin. Ammattimaiseen metsätilarakenteeseen, Visan tai miksei Timpankin kaltaisiin toimijoihin. Järjestön omaa taloudellista etua ajava etujärjestöpolitiikka ja toimivan ministeriön  ymmärtämättömyys ovat vaikeuttaneet järkevää kehitystä. On pyritty mieluummin estämään kun kannustamaan tarpeellista kehitystä.