Alikasvokset olivat siteeraamassani kuvassa pihlajia, joten niillä ei juurikaan metsätaloudellista merkitystä ole, enemmän monimuotoisuutta lisäävää. Olemme oppineet, että tiaiset arvostavat alikasvoksia, erityisesti vanhoja huonosti kasvavia naavaisia ja jäkäläisiä yksilöitä. Ne ovat paitsi säästöpuuryhmien sisältöä, mahdollisia säästettäviä myös esimerkiksi vesistön suojakaistan jiikoo-hakkuissa.

PS. Metsänkäyttöilmoitukseen tarvittaisiin yksi hakkuutapa lisää: aavistushakkuu.

Jos puhutaan metsälinnuista, maatalouden muutos ei ole niin relevantti kuin kultuurinsuosijalajien kuten kottaraisen kohdalla.

Tässä oma viestini Jyväskylään jonka kirjoitin uutisen alle:

Monimuotoisuuden ja ilmastonmuutoksen torjunta on mahdollista yhdistää, mutta kaikkia tavoitteita ei voida maksimoida samanaikaisesti tietyllä rajatulla metsäalueella, vaan joudutaan tekemään valintoja. Paras yhdistelmä hyötyjä saavutetaan, kun jokaisen metsikkökuvion kohdalla mietitään mikä on kuvion hoidon päätavoite: monimuotoisuus vai puuntuotanto. Mahdollisimman korkea puuntuotanto on aika lailla yhtenevä ilmastonmuutoksen torjunnan kanssa.

Jotkut painottavat hiilivarastojen säästämistä (eikä hiilinieluja), ja se onkin järkevää jos metsässä on paksu turvekerros, mutta ei yleensä muissa tapauksissa. Parasta tulosta ei saavuteta siirtymällä kaikkialla kategorisesti jatkuvapeitteiseen kasvatusmalliin, mutta turvemailla sitä kannattaa kokeilla.

Tämä olisi metsänhoitotieteen ja metsäekologian viesti metsänomistajille pähkinänkuoressa.

Eipä se maatalous ylläpitänyt tiaisia talvella, no avolantalat ja ruokintapaikat vähäsen. Jos mietin omaa lapsuuttani kyllä hömötiaista oli. Töyhtötiainen on tullut vastaan melkeinpä vain hyvin heikosti kasvavissa puoliavoimissa havusekametsissä.

Metsätalouden vaikutus näihin lienee suurten pinta-alojensa vuoksi se ratkaiseva ja siellä myös tilannetta voidaan kohentaa. Tiaiset tarvitsevat ruokaa ja asuinpaikkoja sijainneissa jotka ovat suojassa petolinnuilta. Jatkuva kasvatus voi tuottaa näitä, samoin käsittelemättä jättäminen. Avonaisuuttakin tarvitaan maisemassa jotta lehtipuut voivat uudistua.

Tiaiset tarvitsevat ruokaa ja asuinpaikkoja sijainneissa jotka ovat suojassa petolinnuilta. Jatkuva kasvatus voi tuottaa näitä, samoin käsittelemättä jättäminen.

Jos suojasta tai ruoasta olisi kiinni, niin meillä olisi varmaan 10 miljoonaa tiaista.  Kummallisesti nuo lintukannat määräytyvät.  Otetaan esimerkiksi lapintiainen.  Kun  hiihtelin Lapissa, niin joskus harvoin näki.  Wikipedian mukaan niitä on n 50000 paria Suomessa.  Suurin  osa niiden levinneisyysaluetta on tunturiseutuja ja erilaisia suojelualueita.  Miksi kanta pysyy näin pienenä vaikka vihollisia on vähän ja pääasuinalueet pääosin luonnontilaisia.

Viimeisen tiaisparven, mukana töyhtötiainenkin,  näin n 2-metrisessä taimikossa vaikka lähellä oli joka puolella varttuneita metsiä.   Tiaisethan syövät paljon pieniä hämähäkkejä.  Kun menee sumuisena syysaamuna johonkin taimikkoon, niin eihän siellä näekään muita kuin kasteisia hämähäkin seittejä.  Sieltä löytyy tinteille ruokaa paremmin kuin vanhasta kuusikosta.

Kyllä kannan määräytymisessä pitää olla sellaisia syitä, joita emme osaa mitata.

Lapintiaisesta en osaa sanoa muuta kuin että olot ovat ankarat. Palaan muutenkin talveen: silloin ei ole maastossa hämähäkkejä tekemässä seittejä vaan ruoka pitää löytyä muualta, esimerkiksi kesäaikana jäkälän koloihin tehdyistä kätköistä. En tiedä hyödyttääkö meidän opponoida kaikkea lintutieteilijöiden ja biologien tietämystä; kyllä he voivat olla joissakin asioissa oikeassakin.