Mitä minä olen metsän elämää tarkkaillut niin linnun paras suoja on pitkä ja tuuhea varvikko.

Niinhän se on.

Usein lintupoikueita löysi aukon reunametsästä.  Siinä on enemmän valoa ja rehevämpi aluskasvullisuus.  Myös varttuneet kasvatusmänniköt, joissa oli mustikkaa, olivat teerille ja metsoille mieluisia paikkoja.  Ei tarvita harsintametsää.  Ongelma vaan on, että linnut ovat vähentyneet vaikka metsien käsittely on säilynyt ennallaan.

Ilvekset syövät kettuja.  Esimerkiksi loppukesällä ketunpentueet liikkuvat hajallaan maastossa ja pitävät yhteyttä huutelemalla.  Ilvekselle tämä merkitsee kutsua ruokapöytään.  Sama juttu supien kanssa.  Nekin  ovat ilvesten ruokaa.

Ilveskin syö kanalintuja, mutta noiden petojen syöminen tekee ilveksestä kuitenkin kanalintujen kannan edistäjän. Toinen etu ilveksistä on, että ne syövät pieniä hirvieläimiä, jotka ovat todellinen maanvaiva Etelä-Suomessa ja joita ei saa tiheän asutuksen seasta metsästettyä.

Riistakeskus edistäessään ilveksenmetsästystä käyttäytyy kuin täydellinen idiootti.  Kerrankin olen luontojärjestöjen kanssa samaa mieltä, kun saivat torpattua ilvesjahdin.

<p>Jos metsän avaaminen koetaan myönteisenä riistalle, on se sitä myös hirvelle ja muille sorkkaeläimille. Näin ei ollut aikoinaan, kun metsät olivat peitteisiä. Hirvi laiduntaa aukealla, jossa pintakasvillisuus, valitettavasti myös puuntaimet, tarjoavat runsaan ravintokatteen. Esim. juhannuskesällä koivun taimistot tuntuvat olevan haluttuja ja kysymys on menetetystä koivun taimistosta, jos hirvet pääsevät sen laiduntamaan. Ennen aikaan näitä ongelmia ei ollut, kun metsät olivat peitteisiä. Peitteisessä metsässä tuhot ovat huomattavasti vähäisemmät tälläkin hetkellä. On verrattavissa ”myyräinvaasioon” joskus vuosituhannen vaihteessa, kun veroleimikot (avohakkuut) saavuttivat huippunsa. </p>