Vanha sanonta: Kun järki loppuu, otetaan periaatteet käyttöön.

Nyt sen olen nähnyt.  Nimittäin jatkuvan kasvatuksen käytännössä, oppaana itse Yrjö Norokorpi.  Paikka oli Riihimäki ja maasto kosteaa turvekankaan tyyppistä, mikä edesauttaa epäilemättä taimettumista ja saattaa vähentää kuivumisriskiä. Hakkuu tehty 8 vuotta sitten.

Ensimmäisessä kohteessa oli hakattu tukkikuusia pois varsin kohtuullisesti.  Muuta ei ollut tapahtunut.  Ei uutta taimettumista.

Toisessa kohteessa oli jätetty vain suuria puita suojuspuuasentoon.  Se oli onnistunut hyvin.  Uusia kuusentaimia oli syntynyt.  Ei muita puulajeja.  Ihan kuten yleinen tieto kertoo.  Ei mahdollisuuksia jatkuvaan kasvatukseen, koska vain suuria puita tai taimia.

On tuo Yrjö vahva uskossaan.  Kaikki kommenttini valuivat kuin vesi hanhen selästä.  Voinhan tietysti olla väärässäkin, mutta silloin seuranani ovat kolmen pohjoismaan metsäntutkimuslaitokset ja motojen mittarit.

Metsänomistajakin oli tullut ”uskoon” Messiaana kaimani Kujala.  Jos olisi joku hankala kohde myytävänä, niin silloin pitäisi pestata hänet.  Kyllä homma hoituisi.

Minä nimeäisin nämä jatkuvan kasvatuksen viritelmät ”tuhlaushakkuiksi”. Perusteluna se, että lähes poikkeuksetta niissä aiheutetaan kymmeniksi vuosiksi maapohjan tarjoamien puuntuottomahdollisuuksien vajaakäyttö. Tiedän omakohtaisesti mistä puhun, sillä kärsin edelleen 80-luvulla tekemistäni virheistä.

<p>Tilan pinta-alasta esim. 5% jatkuvaan kasvatukseen pakolliseksi. Sen jälkeen voitaisiin poistaa tyhmät jättöpuuhömpötykset kuvioittain. Lopputulema olisi kaikille parempi.</p>

Maapohjan tuhlausta on  juuri tuollainen poimintahakkuu, jota kuvasin.  Puut poistuivat, mutta uusia ei kasvanut tilalle.  Jos lievän harvennuksen sijasan sama puumäärä olisi hakattu aukoksi, niin siinä kasvaisi nyt vähintään 3-metrinen taimikko.  Metsänomistajan mukaan puiden myyntihinta oli 90 % aukon puista.  Jäi saamatta tulo hakkuutähteistä ja maksoi leimauksesta.  Siis uudistuskulut katettaisiin paremmalla tulovirralla.