Kysymyshän ei ole jarruttamisesta, ei myöskään hiilen sidonnan vähenemisestä. Samoista puumääristä ja metsien kasvusta on kysymys, joilla näitä asioita määritellään. On myös vaihtoehtoja mieluummin, kuin antaa väärää todistusta metsänhoidosta. Pilalle harsitut metsät, hoidon puutteessa olevat metsät, tai metsälain tulkinta jatkuvasta kasvatuksesta, eivät edelleenkään ole se vertailukohta.

Timppa; jos taimia ei synny tai jos syntyy, ”niiden kasvu tekee puuhasta järjetöntä”, on aika hyvä. Kaikki maapohjat eivät ole herkästi taimettuvia. Myös jaksottainen on vaihtoehto ja olet kertonut jatketusta kiertoajasta, sekin on hyvä vaihtoehto.

Kyllä meidän soista löytyy suuria liekoja ja joskus myös ihan suon päällä olevia kantojakin.   Et Perko ole näemmä huomannut, että luonto muuttuu jatkuvasti.  Niin myös suot.  Niillä pärjäävät suokasvit, jotka pyrkivät mahdollisuuksiensa mukaan estämään metsänkasvua ja aika usein onnistuvatkin siinä.

(sarkasmivaroitus)

Mutta Timppa. Sinun suosihan ovat varputurvekankaita. Niillä metsänkasvatus keinollisen uudistamisen kautta on kannattamatonta ja ne tulisi jättää luonnontilaan. Sen sijaan jatkuva kasvatus loistavasti toimii korvissa sekä mustikka- ja puolukkaturvekankailla, joille syntyy helposti kehityskelpoinen aluskasvos, ja joita on suurin osa suometsistä.

Sitten asiaan.

Muistaakseni täällä on todettu, että varputurvekangas/isovarpuräme-tyyppiset kohteet vaativat vettämistä taimettuakseen luontaisesti, jos taimettuvat sittenkään.

Hyviä vesiensuojelun ohjeita on jo käytössä eri organisaatioissa. Viitataanko tuossa ehkä siihen että ojitusta ja muokkausta tekevät yrittäjät tarvitsisivat täydennyskoulutusta? Metsäkeskus voi järjestää näitä yhdessä alan toimijoiden kanssa.

Suurin eroosiohaitta liittynee turvemaihin. Metkassa aiotaan tukea suometsien hoidon suunnittelua, joten tässä kohtaa Metsäkeskus pääsee vaikuttamaan jos se jakaa tuet; jakaa sitten vain päteville suunnittelijoille.