Samaa mieltä Puukin kanssa. Ei ole mahtanut monta 70m3 tukkisatoa vielä kenellekään tulla Jatkuvan kasvatuksen tuloksena.

Aikoinaan tarvittiin harsintajulkilausuma, jolla turvattiin metsien uusiutuminen. Metsän parhaimpien osien harsiminen kiellettiin. Eiköhän ongelma ole sama tälläkin hetkellä. Metsän parhaimpien osien harsimista on syytä kieltää.

Se, että aikoinaan harsittiin metsiä pilalle ja tehtiin tilaa metsien uusiutumiselle. Tällä hetkellä toimitaan samoin, ainakin nuoria metsiä harsitaan liikaa ja tehdään tilaa metsien uusiutumiselle. Siinä on vaan se ongelma, että metsät eivät tahdo uusiutua. Siinä mielessä tuo Puukin ja täällä palstalla moneen kertaan toistettu, on se lähtökohta metsänhoidolle ja perinteistä hoitotapaa noudattaen metsien uusiutumiselle.

Eiköhän ole metsien hävittämistä (harsintaa), jos avataan metsänpohjia tarpeettomasti vartomaan uusiutumista. Ongelma, joka hoidetaan käytännössä ja tarvittaessa keinollisella metsänhoidolla. Mutta onko tarpeen toistaa samoja virheitä, johon aikoinaan harsintajulkilausumalla on puututtu?

Kun lukee tutkimuksia, joissa E. Lähde on mukana, niin saa asiasta aika eri kuvan kuin jos lukee kaikkia aiheesta julkaistuja tutkimuksia. Esimerkiksi Pukkalan ja Valkosen kirjoista löytyy kirjallisuutta.

Vaikuttaa siltä että Eki ei ole tyytyväinen siihen missä muodossa jatkuva kasvatus on viety metsälakiin ja käytäntöön. Mielestäni voisi olla tyytyväinen.

Seurakuntien metsistä tuli mieleen veljeni Hannu.  Hän oli mennyt kihloihin.  Seurakunnan kirkkoherra tapasi isäni ja tokaisi, että mitenkähän se teidän Hannukin aikoo perheensä elättää.

Kului vuosia ja Hannu päätti mennä kirkkovaltuustoon.  Hänellä ja vanhemmillani oli paljon tuttuja, mutta Hannu pelasi varman päälle.  Kuskasi ikääntyneitä naisia äänestämään ja niinpä hänestä tuli seurakunnan ääniharava ja valittiin kirkkovaltuuston puheenjohtajaksi.  Ensimmäisessä kokouksessa Hannu sanoi, että mehän ollaan täällä luottamustoimessa ja emmehän me peri kokouspalkkiota.  Ei kukaan halunnut näyttää ahneelta.  Niin toimittiin.  Muutenkin elettiin siinä seurakunnassa tuhlaamatta rahaa turhuuteen.

Hannu oli tietenkin kiinnostunut metsistä sekä hyvä kauppamies ja kerrankin sai sijoitettua seurakunnan rahaa tosi hyvän ja edullisen metsäpalstan ostoon.  Tietysti muutenkin hoidatti metsiä hyvin.  Toisaalta panostivat seurakuntatoimintaan, minkä seurauksena kirkosta erottiin vähän ja seurakunnan raha-asiat olivat myös siksi erinomaiset.

Papilla ei mennyt yhtä hyvin.  Olisi halunnut ostaa seurakunnan maalta rantatontin.  Ei onnistunut.  Eivätkä muutkaan papin varsinaiseen seurakuntatyöhön liittymättömät toiveet.  24 vuotta Hannu johti sitä seurakuntaa.  En tiedä miten nyt menee.

Jos seurakunnassa todellakin on joku voimakastahtoinen, niin voi tehdä paljon hyvää.  Toisaalta voi tapahtua tietenkin toisinkin.  Jos kukaan ei ymmärrä tai halua käyttää ääntään metsänkasvatuksesta keskusteltaessa, niin virta vie mennessään median viitoittamaan suuntaan.

Jovainin mielestä metsälain mukaisessa jk:ssa metsät voi harsia liian harvoiksi, eli sallitut pohjapinta-alat ovat liian matalat? Kovin harvaksi hakkaaminen ei olekaan järkevää, varsinkaan jos puut eivät ole elpymiskykyisiä.

Ekin mukaan (Kirkko ja kaupunki -linkki) näin:

Menetelmän kehittäjien määritelmä on seuraava: ”Jatkuvalla kasvatuksella metsä säilytetään jatkuvasti puustoisena eikä avohakkuuta tehdä. Hakkuita ovat muun muassa yläharvennus, ylispuuhakkuu sekä erirakenteishakkuu. Joitakin isoimpia puita säästetään maiseman, monimuotoisuuden ja puuston rakenteen säilyttämiseksi sekä geenipankiksi ja poronhoitoalueella luppopuiksi. Lahopuita ei poisteta eikä maata muokata eikä ojiteta.”

Pienaukkohakkuu ei siis olisi jatkuvaan kasvatukseen kuuluva menetelmä. Näinhän Norokorpikin kirjoitti Metsälehden mielipideosastolla. Itsekään en keksi missä sitä käyttäisin, mutta voihan sillä jokin käyttöalue olla.