Keskustelut Metsänhoito Jatkuva kasvatus käytännössä.

Esillä 10 vastausta, 13,321 - 13,330 (kaikkiaan 13,332)
  • Jatkuva kasvatus käytännössä.

    Sain seurata vierestä erästä jatkuvan kasvatuksen ” koealaa”

    Eräs sijoittajayhtiö reilu 10 v sitten arveli säästävänsä uudistuskuluissa ja hakkuutti aika suuren kuvion tähän malliin.

    En ollut ainoa, joka tätä kävi ihmettelemässä, huonolaatuisia kuusen kärähköitä ja koivuja ehken 600 runkoa / ha.lla.

    Oli ihan mielenkiintoista seurata metsän kehitystä, tai oikeammin kehittämättömyyttä.

    En tiedä sanoa, kuka tämän pöljyyden lopulta huomasi ja tänä talvena oli tämä metsä käyty pistämässä aukoksi.

    Siinä meni toistakymmentä vuotta lähes hukkaan, tuskin kasvua oli tuolla kuviolla kiintoakaan ha.lla.

    Lieneekö ryhmäläisillä omakohtaista kokemusta tai näkemystä tästä kasvatus mallista ?

  • Perko

    Jätän ne aikomani iänmukaiset kasvutiedot uudenvuoden puolelle.

    Toivottavasti säilyy hyvämieli  katsella  joulukuusia jokaisella.

     

    Perko

    ”kolme prosenttia kyselyyn vastanneista harjoitti metsissään pääasiassa jatkuvaa kasvatusta. Lisäksi kaksi prosenttia oli kokeillut jatkuvaa kasvatusta ja aikoi siirtyä siihen metsissään.”

    Jonkin aikaa sitten oli keskustelussa metsäntuotto yhdeltä kasvukaudelta vain ani harva tiesi oikein.  Kuvitelmat romahti  kehujilta omista tuloistaan kun verottajan antamat luvut julkaistiin.

    ML Kysely: Jatkuva kasvatus jakaa metsänomistajia;  tulos näyttää, että jk systeemiin siirtyminen kiihtyy., nyt on 3%  ja lisäystä  on 2%.    Vertaamalla tuottavuutta oikeilla arvoilla ja aukon aiheuttamiin viiveisiin niin  metsäpohjan paljaana pitäminen olisi yhteiskunnan kannaltakin  rangaistava teko. Hän on tosi varakas  kenen  sitä kannattaa harrastaa.    Uusi tuottavuus saada paljaaseen maahan on tosi hidasprosessi.

    25. 1. 2025  PS;  verottajan ” kyselyyn ”on vastannut lähes kaikki puunmyyjät ja metsänomistajat.  Viime laskelmien mukaan konekustannukset jaksollisen hakkuissa vie  harvennustulot vielä toisellakin kierroksella,  loppuunmyynnin netto  alle 120 € /ha/a   ei hyvältä  näytä.

    .

    Kyselyyn vastasi 123 ö

    Asiat kunnossa ö

     

    konstapylkkerö2

    Pelko ite ei osaa laskea oikein hakkuiden tuloeroja.

    konstapylkkerö2

    Perko*

    Metsuri motokuski

    Voishan tuloksen ilmoittaa niin että 97% katsoo edelleen että jaksottainen on paras kasvatusmenetelmä.

    Perko

    Paljaaksihakkuu on ollut 100 %  ainoa absoluuttinen oppi jota ”ammattilaiset ” selluntuotantoon saivat  levittää 70  vuotta.  Vapautuksen ansiosta  mutamassa vuodessa on   on muutos  ja paluu paremmin tuottavaan  hyvin irronnut   pakkoaukotuksesta vaikka selluteollisuuden  asiamiehet edelleen  hinnoittelulla  sitä monin tavoin  yrittää estää.   Asiantuntijoiden  neuvoilla on  poljettu  tuotto alle tuotantokustannusten.   Siinä on sellainen  tulos!

     

    suorittava porras suorittava porras

    …kirjoittaa Maakansa ja jatkaa…

    Jovain Jovain

    Siinä se on pakkoaukotuksen tulos nähtävillä ja onhan se aika korkealla prosentilla vahvistettu!

    suorittava porras suorittava porras

    Jk= Jatkuva ongelma

Esillä 10 vastausta, 13,321 - 13,330 (kaikkiaan 13,332)