Keskustelut Metsänhoito Jatkuva kasvatus käytännössä.

Esillä 10 vastausta, 13,301 - 13,310 (kaikkiaan 13,332)
  • Jatkuva kasvatus käytännössä.

    Sain seurata vierestä erästä jatkuvan kasvatuksen ” koealaa”

    Eräs sijoittajayhtiö reilu 10 v sitten arveli säästävänsä uudistuskuluissa ja hakkuutti aika suuren kuvion tähän malliin.

    En ollut ainoa, joka tätä kävi ihmettelemässä, huonolaatuisia kuusen kärähköitä ja koivuja ehken 600 runkoa / ha.lla.

    Oli ihan mielenkiintoista seurata metsän kehitystä, tai oikeammin kehittämättömyyttä.

    En tiedä sanoa, kuka tämän pöljyyden lopulta huomasi ja tänä talvena oli tämä metsä käyty pistämässä aukoksi.

    Siinä meni toistakymmentä vuotta lähes hukkaan, tuskin kasvua oli tuolla kuviolla kiintoakaan ha.lla.

    Lieneekö ryhmäläisillä omakohtaista kokemusta tai näkemystä tästä kasvatus mallista ?

  • A.Jalkanen A.Jalkanen

    Ei niitä tuloksia voi julkistaa, kun ne saattaisivat osoittaa ettei keisarilla olekaan vaatteita.

    Husq165R

    ”Keisarin uudet vaatteet” -kortti on hyvä toisto. Sopii tutkimusotteiseen viestintään ja samalla itse viestikisaan.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Tässä ketjussa on yritetty viestiä tuoreimmista tutkimuksista siltä osin kuin niitä on olemassa. Odotellaan nyt enemmänkin käytännön kokemuksia.

    Visakallo Visakallo

    Perko ja Jovain lyövät varmasti kohta pöytään sellaiset jk-rätingit, että siinä menee jaksottais-ihmisiltä sahajauhot suuhun! – Odotellaan vain sitä ihan rauhassa.

    Perko

    Mahtavaa, ennennäkemätöntä tiedonhakua ja paloa jatkuvaan kasvatukseen. Muistan, kun surkuttelitte puolestani heikkoa kiinnostusta.

    ”Voisinhan minäkin laittaa kuvia vaikka 12 mm lustoista, mutta eihän ne vielä mitään kertoisi metsieni tuotoista.” Niitähän ne ovat visalla olleetkin, ja noin ne on ymmärretty.

    Faktaa on ollut Timpan tilastoidusta tuloksesta, mutta lukemat teiltä muilta eivät ole varmennettuja näkyneet, eikä mitään muutakaan eurotulosta edes huussin seinältä. Muutaman kerran olen kertonut keskimääräisen myynnin €-tulon / ha / a, enkä ole sillä ollut kannuksia hakemassa. Niistä oppineena ei myöskään ole mitään velvollisuutta esitellä täällä hakkuita kuvin eikä sanoin, kun hyöty hukkuu enimmäkseen teollisuudelle hyödyllisten hölmöjen ymmärtämättömyyteen.

    Keskustelen mieluummin niiden kanssa, joilla on kyky omaksua uutta tai joilla  jo on siitä tietoa.

    Itämaisen huijarin selityksiä olette toistelleet; ”Keisarin uudet vaatteet” -kortti on hyvä toisto. Sopii tutkimusoteiseen viestintään ja samalla itse viestikisaan”.   Seurailkaa ja julkaiskaa keskenänne vertaillen niitä lukuja paljaaksihakkuulta: minkälaista peitettä on näkyvissä? Siitä voitte päätellä, onko keisarillanne vaateita ehkä ollut. Voisimme keskustella yleisellä mitalla ha € -tuloista vuodessa, ottaa vaikka 60 vuoden keskimääräinen vuosikohtainen pohjalle.

    ”Tässä ketjussa on yritetty viestiä tuoreimmista tutkimuksista siltä osin kuin niitä on olemassa”.    Kaikenmoinen  tutkimustietohan on tuomittu, vain  jonkun puuostomiehen  kuvitelmat  ja mhyn tietämättömyys tarjotaan faktasi ja niitä pitäisi oikoa sitten.

    Kysyn Tolopaiselta vilpittömästi: ovatko käämien induktiot ja ohmin laki olleet tuttuja aiemmin?   Jos ovat niin  kerron lisää siitä.

    Jovain Jovain

    Tiedä kannattaako odotella, helposti menee odotellessa ja keisari jää ilman vaatteita. Tuskin kannattaa panta seurantaakaan väheksyä, yksi mittaustapa muiden joukossa. Paremminkin ongelma tuntuu olevan, ettei tuloksia ole olemassa, ei ainakaan hyväksyttäviä tuloksia. Pitkäaikais-seurantaan menee ja eihän kymmenessä vuodessa vielä ole ehtinyt muodostua käytännön tuloksia, nekin pystymetsään seurattavia, kun niitä valmiita jk metsiä ei ole olemassa, laki on sen kieltänyt.  Turhaa väheksyntää, esim. kehysmittauksella voidaan saada vertailukelpoisia tuloksia yhden kasvukauden aikana. Seurantaan rinnan parhaassa kasvussa olevia jaksottaisen ja vastaavasti parhaassa kasvussa olevaa jk metsää ja loppu on historiaa.

    konstapylkkerö2

    Aika vähän tulee tietoa, jos otetaan yksittäisten puiden mittaustuloksia, kun yksittäisten kuvioidenkin tulokset on liian pieni otanta. Hukkuu kuvioiden kasvupaikkaeroihin tarkkuus. Pitää odotella suurempien kokonaisuuksien vertailujen valmistumista.

    Nyrkkisääntönä jk metsät kasvaa 20-50 % tasaikäisiä  vähemmän vuosittaisena keskikasvuna mitaten. Luken mittaukset on melko luotettavia.

    Perko

    ” yksittäisten kuvioidenkin tulokset on liian pieni otanta. Hukkuu kuvioiden kasvupaikkaeroihin tarkkuus. Pitää odotella suurempien kokonaisuuksien vertailujen valmistumista.”

    Edellä kuviteltu käytäntö  kuuluu jota kuin jaksolliseen systeemiin. Paljasta, heinikoita  ja raivausrästejä joku odottamassa loppuunmyyntiä.  Jk:n  optimikasvuun  asettunut metsä on kauttaaltaan  tuotannossa jatkuvasti.  Harmittavatapaus,  että  Huovisen luoman fiksunpersoonan nimi   on  pilattu tyhmällä käyttäjällä .

    Visakallo Visakallo

    Perko se vain edelleen viitsii kirjoittaa noita pitkiä tarinoitaan, vaikka ei usko niihin itsekään, saati kukaan muu. Koetti ensin hieman vedättää muita, mutta ei ole huomannut, että on aivan itse tehnyt itsensä naurunalaiseksi.

    suorittava porras suorittava porras

    Onhan täysin naurettavaa väittää ,että vähemmän hitaammin kasvavia puita hehtaarilla tuottaa enemmän ,kun verrataan jaksottaiseen menetelmään.

    Kannattaa mitata myös lustojen määrä hetkellisesti syntyvien paksumpien lustojen lisäksi . Jk:ssa taimettuminenkin tapahtuu kuten elokuvissa. Ilmestyvät jostakin . Samaan aikaan niitä jää kuitenkin ilmestymättä laajemmassa mitassa , kun heinää ja muu ryönä  valtaavat tilan kaadetun puun ympäristössä. Jaksottaisella puolella kaadetun puun tilalle laitetaan neljä uutta heti päätehakkuuta seuraavalla kasvukaudella, eikä niiden varttumista 1,5 metrin pituiseksi tarvitse odotella 40-50 vuotta ,kuten on odotettava jk-tilalla. Siinä vaiheessa jaksottaista metsää laitetaan jo uudemman kerran aukoksi.

Esillä 10 vastausta, 13,301 - 13,310 (kaikkiaan 13,332)