Keskustelut Metsänhoito Jatkuva kasvatus käytännössä.

Esillä 10 vastausta, 13,261 - 13,270 (kaikkiaan 13,332)
  • Jatkuva kasvatus käytännössä.

    Sain seurata vierestä erästä jatkuvan kasvatuksen ” koealaa”

    Eräs sijoittajayhtiö reilu 10 v sitten arveli säästävänsä uudistuskuluissa ja hakkuutti aika suuren kuvion tähän malliin.

    En ollut ainoa, joka tätä kävi ihmettelemässä, huonolaatuisia kuusen kärähköitä ja koivuja ehken 600 runkoa / ha.lla.

    Oli ihan mielenkiintoista seurata metsän kehitystä, tai oikeammin kehittämättömyyttä.

    En tiedä sanoa, kuka tämän pöljyyden lopulta huomasi ja tänä talvena oli tämä metsä käyty pistämässä aukoksi.

    Siinä meni toistakymmentä vuotta lähes hukkaan, tuskin kasvua oli tuolla kuviolla kiintoakaan ha.lla.

    Lieneekö ryhmäläisillä omakohtaista kokemusta tai näkemystä tästä kasvatus mallista ?

  • Petkeles Petkeles

    Niin, amk-oppariin liittyvä kysely. Huipputärkeä. Laatijat ovat virheellisesti olettaneet ettei mo ota kyselyä poliisikuulusteluna.

    Gla Gla

    Kun luontoväki tekee vastaavan kyselyn, sen tuloksista lähtee lehdistötiedote lähes jokaiseen suomalaiseen mediaan. Osa niistä julkaisee sen, jonka jälkeen luontoväen mielipiteestä on leivottu tutkimusperusteisesti enemmistön mielipide, jota voidaan jatkossakin käyttää hyödyksi.

    Sinulle tämä voi olla vitsailun aihe. Tässä tapauksessa opiskelijoidenkin on syytä ymmärtää, mitä ovat tekemässä. Tällä hetkellä ei puhuta insinööritason osaamisesta eli koulun on syytä puuttua tilanteeseen.

     

    Petkeles Petkeles

    Hei!

    Ei ole vitsailun aihe, vaan vakavaa. 15 tai 30 opintopistettä jaossa. Toivottavasti opiskelijat ymmärtävät vastuunsa, nyt ei saa jonneilla.

    Parasta on ottaa suoraan yhteyttä vastuuopettajaan ja antaa ohjaavaa palautetta.

     

    Visakallo Visakallo

    Petkeles on sisäsyntyinen humoristi. Minkä hän sille voi, että se koetaan useimmiten v….tuiluksi.

    Gla Gla

    Eiköhän ainakin kyselyn tekijät nämä kommentit täältä bongaa.

    Suomen kilpailukyky on heikko ja pisa-tuloksetkin alamäessä. Kun hyväksytään se, että kysellään mielipiteitä ja tehdään niistä päätelmiä, joihin ei vastaukset anna lähtöarvoja, tilanne ei parane. Hiukan kunnianhimoa ja ammattimaista otetta työelämään pitäisi saada lisää, jotta tyhjän pyörittämisen aiheuttama kuormitus jäisi vähemmälle. Toki huono juttu provoilijoiden ja muiden vastaavien hybridivaikuttajien näkökulmasta.

    Nostokoukku

    Gla on oikeassa. Mutta kyselytutkimuksen tekijällä on aina joku hypoteesi taustalla kyseltävästä asiasta. Mieltymys, asenne, ennakko-odotukset ja halu olla oikeassa tai saada tälle vahvistusta ohjaavat kyselijää, tietoisesti tai tietämättään, rakentamaan kysymykset niin, että vastaukset tukevat varmasti hänen oletuksiaan. Vaatii kovapäisyyttä tai kriittistä ”vastaväittäjää” tehdä todella puolueetonta jopa tieteellistä tutkimusta kyselytutkimuksia hyödyntäen.

    Visakallo Visakallo

    Minäkin täytin ko kyselyn. Siinä sai aika helposti kerrottua omat mielipiteensä. Ei minusta JK-laista saisi, vaikka itse piru ne vastaukset tulkitsisi!

    Perko

    Välttämättä   on tämän  palstan ortodoksi tietäjien  vastuulla ohjata opiskelijaa ja  oppilaitostakin  teorioillaan ja näyttää heille oikeat vastaukset, sekä laatia  oikeat kysymykset tyylillä ; Onhan niin, että …     Täällä vastaväittäjien lauma on  Vienan hukkien tavoin jo  valmiina kuin venäläinen oikeus   kumoamaan tutkimuksen täysin.    Menkää sinne  oppilaitokseen  ja tuhotkaa  kaikki se väärä aineisto  kuin Stalin  tietokonetutkimukset!

    Tutkimus on jo tuottanut tulosta,  mielipiteenne  voi lukea noista  päätelmistänne.

    Gla Gla

    Ei kyse ole oikeista vastauksista, vaan sisällöstä. Mitä vastasitte tähän ja miksi:

    Metsäalan toimijat tarjoavat tarpeeksi informaatiota jatkuvasta kasvatuksesta

    Entä pitääkö mediassa käsitellä enemmän jk:ta? Siellähän likkuu monenlaista viestiä aiheesta, kuten Ylen ja Hesarin jutuista tiedämme. Joissain niistä viitataan jopa tutkimukseen, esim. keski-suomalaiseen jaksolliseen kuusikkoon, jossa tehdään ensiharvennus 60 vuoden iässä ja jossa jk on kannattavampi menetelmä.

     

     

    suorittava porras suorittava porras

    Aika lapsellista oli kysymysten asettelu ,mutta on annettava anteeksi ,kun kyse oli opiskelijasta. Totesin jk:n käyttökelpoiseksi ainoastaan luonnonsuojelullisista syistä. Muissa olosuhteissa sen harrastaminen on tarpeetonta ja tuottaa huonomman taloudellisen tuloksen jaksolliseen menetelmään verrattuna. Ei herunut yhtään sympatiapisteitä tästä osoitteesta.

Esillä 10 vastausta, 13,261 - 13,270 (kaikkiaan 13,332)