Metsän rakennetta katsottaessa kirjanpainajatuhot tapahtuvat pääosin varttuneissa ja uudistuskypsissä metsissä, kangasmaalla useammin kuin turvemaalla. Keski- ja Itä-Euroopan tuhojen tutkimuksissa on havaittu puuston kuolleisuuden olleen korkeinta tasaikäisissä ja puhtaissa kuusikoissa ja pienintä nuoremmissa sekametsissä. Jos ajatellaan koko metsää – puulajeja unohtamatta – on selvää, että sekametsä selviää paremmin kirjanpainajatuhoista, sillä mahdollisten kuusten kuolemien jälkeenkin metsään jää muita puulajeja. Kirjanpainajan kohdalla taustalla oleva teoria on looginen: tasaikäinen kuusikko tarjoaa enemmän lisääntymismateriaalia, ja runsaslukuisina parveillessaan kirjanpainajat myös tarvitsevat sitä. Tämä siis mahdollistaa kannan kasvamisen paljon suuremmaksi kuin tilanteessa, jossa sopivia isäntäpuita olisi vähemmän tarjolla.

Tšekin kirjanpainajatuhojen jälkilöylyissä nimekkäät tutkijat ovat todenneet tutkimuksiensa perusteella, että ”epätoivotuin skenaario tässä tilanteessa olisi uuden tasaikäisen kuusisukupolven syntyminen”. Näin siksi, että tällaisen metsän on nykyisessä tuhotilanteessa vaikeaa kuvitella kasvavan terveeksi varttuneeksi metsäksi. Niinpä Tšekissäkin toiveet ovat alkaneet kohdistua sekametsiin ja ennen kaikkea luontaisten puulajien käyttämiseen niille luonnostaan soveltuvilla kasvupaikoilla. Tämä yhdessä sekametsien suosimisen kanssa on epäilemättä järkevää niin monimuotoisuusvaikutusten kuin tuhoriskien hajauttamisenkin kannalta.

Korostamme kuitenkin sitä, että se, millaisen tuhoriskin yksittäinen kuusi kohtaa sekametsissä tai yhden puulajin metsissä, on kysymys, jota ei ole kentällä tutkittu – ja Suomessa tähän vaikuttaa joka tapauksessa aina se, missä kirjanpainajan tarvitsemat abioottiset tuhot (tuuli, kuivuus) iskevät. Vaikka kirjanpainajan tiedetään voivan lentää useita kilometrejä, ne pyrkivät kuitenkin kuoriuduttuaan etsimään itselleen uuden sopivan isäntäpuun mahdollisimman läheltä syntypuutaan (Kuva 2).

Toinen asia, josta etenkin Suomessa puhutaan paljon, on jatkuvan kasvatuksen ja jaksollisen kasvatuksen mahdolliset erot kestävyydessä hyönteistuhoja vastaan. Tutkimustietoa aiheesta on todella niukasti, mutta melko yleinen käsitys on, että eri-ikäisrakenteiset ja sekapuustoiset metsiköt kestäisivät metsätuhoja paremmin kuin tasarakenteiset, yhden puulajin metsiköt. Poikkeuksena ovat ikärakenteesta riippumatta sellaiset kuusivaltaiset metsät, joita vaivaa juurikääpä. Oletus jatkuvan kasvatuksen metsiköiden pienemmästä herkkyydestä kirjanpainajatuhoille perustuu siihen, että kirjanpainajalle soveltuvia isäntäpuita (varttuvat tai varttuneet kuuset) on pinta-alaa kohti vähemmän.

Kirjanpainajan levittäytymistä metsiköstä toiseen määrittelevät sopivien isäntäpuiden yleisyys sekä nk. Allee-vaikutus: kirjanpainajakanta kasvaa sitä nopeammin, mitä tiheämmässä paikalla on kirjanpainajayksilöitä. Tämä selittyy sillä, että lisääntyminen onnistuu sitä todennäköisemmin, mitä tiheämpi kanta on. Metsänomistajia yhä useammin kiinnostaa lähteä muuttamaan alkujaan tasarakenteista metsäänsä jatkuvan kasvatuksen menetelmin (poiminta- ja pienaukkohakkuin) suuntaan, jossa metsiköissä on jatkuvasti eri kokoisia puita. Syyt voivat vaihdella esimerkiksi luonnon monimuotoisuuden tai maisema-arvojen turvaamisesta riista-, sieni- ja marjamaiden säilyttämiseen. Muutos puuston rakenteessa vie kuitenkin vuosikymmeniä.

Hiljattain Luonnonvarakeskuksessa tehty kirjanpainajatuhojen inventointi tällaisessa muutoksessa olevissa kuusikoissa viittaa siihen, että poimintahakkuu nostaa jonkin verran jäävän puuston kirjanpainajatuhon riskiä. Riskin kohoamista ei havaittu pienaukkohakkuin käsitellyillä kuvioilla. Havainnot viittaavat siihen, että poimintahakkuussa jäävä puusto altistuu korjuussa runko- ja/tai juuristovaurioille, jotka heikentävät puita ja näin altistavat niitä kirjanpainajalle. Korostamme tässäkin yhteydessä abioottisten tuhojen roolia kirjanpainajatuhojen laukaisijana, sekä sitä, että asian perusteellinen tutkiminen vaatii pidempiaikaista seurantaa.

Lähde: Kirjanpainajatuhojen riskeistä erilaisissa metsissä ja niille altistavista tekijöistä (Metsätieteen aikakauskirja).

Ja vielä varmaan sadannen kerran.  Tämä maailma on sellainen, että pitää tehdä kaikki mahdollinen, jotta metsämme kasvaisivat mahdollisimman hyvin.

Jatkuvaa kasvatusta harjoittavat tekevät kaiken mahdollisen, jotta metsämme kasvaisivat mahdollisimman huonosti.

Maanomistajilla on monia syitä miksi aukkoa ei haluta. Metsillä on tarjota muitakin hyötyjä kuin puuntuotanto. Valinta pitää kuitenkin tehdä oikean tiedon pohjalta, riskit ja markkinapuheet tiedostaen. Tietoa ja kokemusta puuttuu vielä.

Jk-oppaissa ihanteellinen puuston rakenne on sekametsä, jossa on kuusen lisäksi mäntyä, koivua tai haapaa, eli valoon uudistuvia mutta myös maahan valoa päästäviä puulajeja. Tällaisen harventaminen varoen ei välttämättä aiheuta kovaa valo- tai kuivuusshokkia. Jaksollisessa mallissa niitä aiheuttavat avohakkuiden uudet reunat, joten on epäselvää kumpi menetelmä aiheuttaa niitä enemmän. Toisaalta puhdas kuusikko hillitsee uudistumista estävän pintakasvillisuuden tehokkaammin.

Jk on tasapainottelua kasvatuksen ja uudistamisen välillä. Tämän heikkouden välttää sillä, että ajattelee sen väliaikaisena ja keskittyy kasvattamiseen. Jatkuvaa poimintaa voi halutessaan tehdä niin kauan kuin systeemi toimii. Kun se ei enää toimi, on helppo tehdä aukko ja saa takaisin valopuut. Metsää ei kannata saattaa vajaatuottoiseksi muutaman taimen synnyttämiseksi; siksi keskittyisin kasvattamiseen eikä uudistumiseen.

Yhtenä uutena sovellusalueena tuli jossain esiin pienialaisten arvokkaiden luontokohteiden lähiympäristöt: niissä poimintahakkuu pitää ympäristöolojen muutokset pienempinä ja lajisto säilyy paremmin. Esimerkkinä lähteen lähiympäristön pienilmastoa ja lehtipuulajistoa säilyttävä poimintahakkuu.

Tässäkin Timpan kanssa täysin samaa mieltä…..sulkeutunut metsä on helppo uudistaa, mutta jk-kokeilujen jälkeen aukotettaessa on tamppaamista vuosiksi eteenpäin.

Tarkoitan edelleen ”eri syillä” erikoistapauksia, en tavallista eteläisen tai keskisen Suomen kivennäismaan talousmetsää, jonne en edellenkään suosittele jk-poimintaa. Jos eteen tulee pyytämättä ja yllättäen aivan timanttinen metsän rakenne, niin sitten sitäkin voi harkita.

Erikoistapauksia kertyy kuitenkin huomattavat pinta-alat. Jos vaikka lasketaan mukaan kaikki karun kasvupaikan tai pohjoisen sijainnin vuoksi hidaskasvuisimmat metsät, kivikot, kalliot, vesistöjen ranta-alueet ja suojakaistat, arvokkaat elinympäristöt lähiympäristöineen, lehdot soveltuvin osin, rehevät kuusivaltaiset ojitetut turvemaat soveltuvin osin, ja lisäksi kuntien virkistysmetsät. Unohtuiko jotain?