Keskustelut Metsänhoito Jatkuva kasvatus käytännössä.

  • Tämä aihe sisältää 12,621 vastausta, 128 ääntä, ja päivitettiin viimeksi , 2 tuntia sitten Jovain toimesta.
Esillä 10 vastausta, 11,871 - 11,880 (kaikkiaan 12,621)
  • Jatkuva kasvatus käytännössä.

    Sain seurata vierestä erästä jatkuvan kasvatuksen ” koealaa”

    Eräs sijoittajayhtiö reilu 10 v sitten arveli säästävänsä uudistuskuluissa ja hakkuutti aika suuren kuvion tähän malliin.

    En ollut ainoa, joka tätä kävi ihmettelemässä, huonolaatuisia kuusen kärähköitä ja koivuja ehken 600 runkoa / ha.lla.

    Oli ihan mielenkiintoista seurata metsän kehitystä, tai oikeammin kehittämättömyyttä.

    En tiedä sanoa, kuka tämän pöljyyden lopulta huomasi ja tänä talvena oli tämä metsä käyty pistämässä aukoksi.

    Siinä meni toistakymmentä vuotta lähes hukkaan, tuskin kasvua oli tuolla kuviolla kiintoakaan ha.lla.

    Lieneekö ryhmäläisillä omakohtaista kokemusta tai näkemystä tästä kasvatus mallista ?

  • Perko

    Huomasi  äsken Puukille epäselväksi esimerkistään  jääneen jkn  myynti tulon. Äkkiseltään 10  vuoden  myynti voisi olla  210 000  €  ihan kevyesti.  Sekin  siihen pitää  mainita  ettei  mene sitä 4500 euron hautausta (sen voi sijoittaa 90% kohteeseen) ja metsä on edelleen hyvässä tuottokunnossa myyjällä hyvä mieli.   Niitä  kolminkertaisia taimi sijoituksia  joista vai 1/4  on 50 vuoden kohdalla  hyödynnettävissä eikä tarvitse lisää 7 ha tampata.

    — Outoa kun useimmissa esim. tehtävissä on ollut  valmiina jk  tuloskin jopa sadan vuoden päähän  laskettuna tautien  myrskyjen sävyttämänä.

    Puuki

    45 k€ tekee 24 k€ 10 vuodessa.  Höpöpuhetta että jk-metsästä tulisi 210 k€ 10 vuodessa.  Jk:n myyntitulo on niin paljon heikompi, että 45 k€ etumatkaa ei kurota kiinni 10 vuodessa.   Mulla muuten oli vuoden korkotulo päätehakkuumetsien kantorahoista tuo yli 90 %.  Siinä jää jk-metsäläinen toiseksi väkisin.

    Perko

    Kaikki jää toiseksi osaajien kyydistä, tai  Hartolasta tulee  varmasti  kovempi tulos.  En ihan selvittänyt mitä lukuja  Puukilla oli  mutta  hyvin on menossa ja toivotan  menestystä sijoituksiin!

    Visakallo

    Perko on saanut jk-metsät sellaiseen tuottoon, että siinä koetellaan jo biologiankin rajoja. Juuri tämän takia haluaisin niihin metsiin päästä tutustumaan. Olen yli 40 vuotta yrittänyt virittää omia metsiäni niin hyvään ja kestävään tuottoon, kuin se yleensäkin Päijät-Hämeen pohjoisosien maapohjilla ja pienilmastossa on mahdollista. Perko on lämpimästi tervetullut tännepäin tutustumaan ja samalla hieman opastamaan, miten pääsisin kehityksessä lähemmäs Perkon saavuttamaa tuottotasoa.

    Metät kunnossa!

    Mitäköhän tässä vielä tapahtuu metsätilojen hehtaarihinnoille kunhan esim. rahastot alkavat käsittämään millainen tuottopotentiaali jk-metsänhoidolla on? Esitetyillä luvuilla hinnat helposti tuplaantuu. Nyt ei muuta kun vaan odotellaan👍!

    Jovain

    Jk:n myyntitulot eivät ole heikommat, yhtiöt ostavat puuta ja myös maksavat siitä. Siirtymävaihe ei myöskään ole heikompi. Hyvä siirtymävaihe on, kun kasvatettavaa metsää, taimistoa tai muuta metsää on valmiina. Tyhjäkäyntiä tulee vähemmän ja säästöä metsänhoitoon. Paljaan maan laskelmilla ei oikein ole kysyntää. Eihän siinä, jos rahastot ja muut metsään sijoittajat ovat tämän huomanneet, mutta usein myös kielteisessä tarkoituksessa. ”Putsari paikalle” ja helposti tuplattuna.

    Perko

    Pitämällä metsää puuttomana  ja kynnöksillä niin ei  sieltä ole kiirettä myymään muuta kuin ne pohjat. Tuskin tulee ostajia,  oottavan aika on  useimmiten pitkästyttävä.   Puukin esimerkissä on tukkipuukokoisia  puita kasvamassa  josta kasvua ei tarvitse odotella  eikä tuhota.    Aukko tuotannossa  60/100 on  vajaatuottoista  aluetta ja vähintäin samassa suhteessa joutuu ooottamaan!

    suorittava porras

    95 % metsänomistajista vain on ihan toista mieltä. Eikä jk-puu ole ostajien listalla kärkipäässä. Ostavat vain ,mikäli on pulaa puusta. Silloinkin hinta on kaukana keskiarvon alapuolella .

    narisija

    Pitämällä metsää puuttomana ja kynnöksillä.

    Mutta kun metsämaa ei tahdo pysyä puuttomana, eikä varsinkaan jos on vielä sattunut kyntämään sen.

     

    Perko

    40 vuotta sitten oli 100 %  uskollisia  klustereille ja taimitarhoille.  Hakkuita valvoi  yhteiskunta  ddr tavoin mhy neuvonta  johti tehtäviä niin kuin metsähallinto käski. Vakuudet talletettiin  ja vapautettiin vasta kun tamppaus oli hyväksyttyjä ja istutukset  parsittu.   Saavat  miun puolesta olla  mitä mieltä   hyväänsä.  Ei silloinkaan  kukaan heistä  halunnut ymmärtää rahallista metsänomistajan etua.  Suorittava jaksaa  olla pää  pensaassa.

    — Narisija   myy siitä kynnökseltä tukkia sahalle 12 vuoden välein.     Taitaa ostajat vältellä!

Esillä 10 vastausta, 11,871 - 11,880 (kaikkiaan 12,621)