Keskustelut Metsänhoito Jatkuva kasvatus käytännössä.

Esillä 10 vastausta, 11,851 - 11,860 (kaikkiaan 12,621)
  • Jatkuva kasvatus käytännössä.

    Sain seurata vierestä erästä jatkuvan kasvatuksen ” koealaa”

    Eräs sijoittajayhtiö reilu 10 v sitten arveli säästävänsä uudistuskuluissa ja hakkuutti aika suuren kuvion tähän malliin.

    En ollut ainoa, joka tätä kävi ihmettelemässä, huonolaatuisia kuusen kärähköitä ja koivuja ehken 600 runkoa / ha.lla.

    Oli ihan mielenkiintoista seurata metsän kehitystä, tai oikeammin kehittämättömyyttä.

    En tiedä sanoa, kuka tämän pöljyyden lopulta huomasi ja tänä talvena oli tämä metsä käyty pistämässä aukoksi.

    Siinä meni toistakymmentä vuotta lähes hukkaan, tuskin kasvua oli tuolla kuviolla kiintoakaan ha.lla.

    Lieneekö ryhmäläisillä omakohtaista kokemusta tai näkemystä tästä kasvatus mallista ?

  • Ammatti Raivooja

    Havuilla on saatu taimet ja raivaukset ja siellä on 8 vuoden päästä 3metrinen taimikko. Samaan aikaan JK metsän välit puskee heinää ja mahdolliset aliskuuset keräävät lahoa ja ovat 3 metrisiä 40 vuoden päästä. Kirjanpainajat tietysti ottavat osansa joka harvennuskerran välillä. Voi että kun on helppoa rahaa riittää havuista, että kaiken voi teettää muilla ja ei tarvii hiki hatun kuokkia pitkiä täydennystaimia.

    Perko

    ”taimikko kasvaa ja tuottaa jatkossa koko ajan paremmin.”    Toisen kerran Puukilta kysyn paljonko sen taimen tarvii kasvaa pituutta kesässä  jotta vastaa  D 25 cm  puun  kolmen millin luston kasvua?   ei tarvii vastata mutta vertaa tapaus. Entä jos onkin D 33 cm.  Miekään en  kaikkea purematta niele.

    —Pääoman määrä kasvaa koko ajan ja metsän varttuneessa  kuution puissa  sijoitus kustannus  on noussut ja niiden  kasvun  on  se voitettava. Taimien kustannus  on suuri   ja kasvun tuoma muutos arvoon ei ole 50 vuoteen käytettävissä.

    Visakallo

    Perko: ”Havu kauppa on tulevaisuuden ala!”

    Pidemmälle tulevaisuuteen ei kukaan tiedä, mutta ainakin viimeiset parikymmentä vuotta havukauppa on ollut ihan tuottavaa, joten voin kyllä suositella sitä Perkollekin.

    Metsuri motokuski

    Työ vaan jaksatte jauhaa…..:-)

    Perko

    Veikko Huovisen;   Oravanmetsästäjän Vilho Huntterin sihteeri  Else -Maj Pontoppidan lopetti  nahkojen kirjanpidon.  Hän valitsi   sulhasen  jolla on  tulevaisuus  hallussa.  ” Koska televisionkorjaus on  tulevaisuuden ala”.

    —  Havujen  ja risujen  keräys on  kuvattu  historiassa  ja nykyisin kehitysmaan  viimeiseksi keinoksi  selviytyä.   Unescon ja yk- avustuksilla   afrikkalaisille  toimitetaan aurinkopaneeleja  ja -peilejä joilla selviytyisi helpommin hengissä.  Tarkoitus on risujen keräilyyn menetetyn ajan naiset voi käyttää opiskeluun ja  ompelimon  työhön. Miehet loikoilee  politiikan taktisessa pohdinnassa puitten varjossa.

    Ammatti Raivooja

    Ilmastonmuutoksen myötä ennustetaan etelä-Suomessa kuusen kasvun heikentyvän kuivuudesta johtuen. Uskotaan, että tyvilaho tulee myös lisääntymään kuivilla paikoilla. Mänty ja koivu taasen pitäisi menestyä paremmin etelässä. Jos on jatkuvasti iso metsä päällä niin aliskuusien stressi on lisääntymässä ja kun koivu ja mänty evät sinne synny niin vaikeita aikoja luvassa.

    Jovain

    Se on vähän kuin oljenkorsi tarjotaan hukkuvalle. Eihän savottakaan ole valmis, ennen kuin sen viimeinenkin korsi on korjattu. Saadaan risut tuottavaksi ja se varsinainen tuote, puu yhteiseksi hyväksi. Ihmeellinen on voima tulonsiirroilla ja tavalla hoitaa metsiä. Mitä sitten, jos kompensaatiotkaan eivät riitä. Paljon on käytetty erilaisia tukia yhteiseksi hyväksi ja metsänhoitoon. Ja niin väitän, korvaamaan metsänhoidon ja korjuun alempia tuottoja.

    Ammatti Raivooja

    Jaa enpä tiedä onko tuossa logiikkaa jos puusta maksetaan 5e enemmän kuin samasta puusta jatkuvasti kasvatettuna ja risut maksetaan päälle. Jos risujen kanssa sama puu olisi samanarvoinen kuin jatkuvasti kasvatettu ni sitten voisi epäillä. Mutta risujakin voi myydä hankintana tienlaidassa hevosella kuljetettuna et varmaan niillä on ihan oikea oma markkina.

    Puuki

    Perko on unohtanut, että pääomallekin on laskettava kulu . Kun päätehakkuussa puulle saadaan parempi yksikköhinta, kulua on verrattava siihen summaan. Taimikko kasvaa tuottoa siis yhdessä jo korjatun puun korkotulon kanssa.

    Jovain

    Myös jk pääoma tuottaa eli kasvaa tuottoa koko ajan. Ei se ole risuilla, maksetuilla alemmilla hinnoilla tai vaihtoehtoisilla korkotuotoilla kuitattavissa. Ovat väittämiä, eivät vaihtoehtoisia tuottoja. Myös jk pääoma tuottaa ja myös niille on helposti löydettävissä vastaavia ”vaihtoehtoisia tuottoja”.

Esillä 10 vastausta, 11,851 - 11,860 (kaikkiaan 12,621)