Keskustelut Metsänhoito Jatkuva kasvatus käytännössä.

Esillä 10 vastausta, 11,841 - 11,850 (kaikkiaan 12,621)
  • Jatkuva kasvatus käytännössä.

    Sain seurata vierestä erästä jatkuvan kasvatuksen ” koealaa”

    Eräs sijoittajayhtiö reilu 10 v sitten arveli säästävänsä uudistuskuluissa ja hakkuutti aika suuren kuvion tähän malliin.

    En ollut ainoa, joka tätä kävi ihmettelemässä, huonolaatuisia kuusen kärähköitä ja koivuja ehken 600 runkoa / ha.lla.

    Oli ihan mielenkiintoista seurata metsän kehitystä, tai oikeammin kehittämättömyyttä.

    En tiedä sanoa, kuka tämän pöljyyden lopulta huomasi ja tänä talvena oli tämä metsä käyty pistämässä aukoksi.

    Siinä meni toistakymmentä vuotta lähes hukkaan, tuskin kasvua oli tuolla kuviolla kiintoakaan ha.lla.

    Lieneekö ryhmäläisillä omakohtaista kokemusta tai näkemystä tästä kasvatus mallista ?

  • Perko

    Ei pidä kasvattaa alispuita  jos ovat  huonokasvuisia,  kasvattaa  ylispuita ja muita jos tuntuvat paremmilta.   Alistus  lopetti radiossakin,  heidän Martat   olivat  toveruksille  liikaa.  Ei pidä olla hölmö!  Voisit  kokeilla kasvattaa  tammea,  koivua,  mäntyjä, leppää  ja eukalyptusta siitä ne konsernit tykkäis’,  antavat  palkkioksi hyvää mieltä!

    Ammatti Raivooja

    No jos Sauli Valkonen sanoo, että jk metsässä ei kasva kuin kuuset alispuuna ja sinä sanot, että ei pidä kasvattaa niitä niin tämä ketjuhan olisi taputeltu ensimmäiseen sivuun. Väkisin metsän pienimmät puut saavat vähiten kaikkea. Mutta silti niitä vaan kasvatetaan.

    Tammi vaatii nopeasti valopuuaseman kasvaakseen vaikka syntyykin varjoon. Siinäkään ei kasva vielä kovin kummoisesti Suomen oloissa. Koivua ja tervaleppäähän minä kasvatan hupsu. Ja mäntyä.

    Tässä sulle laskutehtävä: hiihtokilpailut käydään 5 minuutin aikavälilähtönä. Kesken kilpailun alkaa sakea lumipyry ja puolella hiihtäjistä vauhti hidastuu merkittävästi ja osa menee kilpailun aikana niin huonoon kuntoon etteivät selviä maaliin Mutta kertovat kovista koettelumuksistaan 20 kaverilleen. Kuinka monta ihmistä on katsomossa?

    Ammatti Raivooja

    Varjossa minä vaan aliskasvustoa niitä, ei se nyt niin pahaa ole.

    Noh, vähän helpompi kysymys kun visa epäili, että sinulla ei ole käytännön kokemusta niin mistä tunnistaa juurikääpäiset aliskuuset, että ei tulisi kasvatettua niitä?

    Perko

    Pyytää kääpä-asiantuntijan  maistamalla varmistamaan  onko oppi tuottanut  oikeaa kääpää.  Eihän sitä nyt  tavallinen  kulkija mistään voi tietää on niin paljon niitä aluskasveja josta just’ just’ tuntee mustikan  ja sananjalan.

    Perko

    Hyvällä kasvun kohteella jossa on yli  kolmenmillin lusto  päätehakkuun puuston  pystyy  heittämään jk tuotantoon  mainiosti  menetyksiä välttäen.   Tuotannon notkahdusta tai katkoa ei synny.  Seuraavaan  myyntiin pääsee  hyvinkin 8 -12 vuoden perästä homma lähtee ja jatkuu siitä.    Tuottavuuden reiluun kasvuun on hyvät mahdollisuudet.

    Puuki

    Tuottavuuden nostaminen jk-metsän kasvatuksella on useimmiten harhaa joka on helppo osoittaa pötypuheeksi, kun verrataan uudistushakkuun tuloa harsinnan tuloon. Tuhansia euroja /ha enemmän saadaan tekemällä päätehakkuu ja esim. sijoittamalla saatu erotus tuottavasti muualle.

    Perko

    Puuki  joutuu tuota väittämää  nyt muuttamaan .  Metsässä  kasvu jatkuu ja  tuottavuus riittää peittomaan sijoituksen koron.    Eihän se pääoma( massa pienenee )mihinkään katoa vaan ne kasvaa lisää tuottoa,  älä nyt heittäydy hölmöksi hyvvä velii  !  Tamppauksestakin selviää vähällä.

    Visakallo

    Millä muuten Perko perustelet sitä, että jaksollisen kasvattajan on aloitettava paljaalta maalta, mutta jk-kasvattajalla on kasvatettavat puut valmiina? Eikö tasapuolisessa vertailussa puita pitäisi olla alkutilanteessa kummallakin saman verran?

    Perko

    Siihen haen  just  keinoa jolla  kivuttomasti voi muuttaa tappiollisen aukonpidon hitolle!   Laske puuki siitä ns  lopetuksen  käsittely kuin se olisi jk  juttua jo.  Tee siihen suunnitelma  se on helppo  ja unohda koko päätehakkuu, siitä koituu vain  hitonmoinen tamppaus ja  hiki!

    — Seuraavaksi seuraat mitkä  isot puut  tuottaa  nopeimmin motteja niin  jätä niitä sopivasti.  Pienemmät kyl  sillo sopii kasvamaan .  Jos sie vaan  harsit  tietämättä mitä varten niin saat lakasta heile Pohjanlahtee ast’  eikä rahhaa tule.  Tää on  tään sovankäynnin trategia!

    Puuki

    Jk-metsän tuottavuus ei riitä peittoamaan päätehakkuusta saadun erotuksen korkoa useimmissa tapauksissa koska myös uusi taimikko kasvaa ja tuottaa jatkossa koko ajan paremmin.  Se on ihan selvä asia ja laskelmin osoitettavissa.

Esillä 10 vastausta, 11,841 - 11,850 (kaikkiaan 12,621)