Niin se vain Jovain on, ettei biologialle voi mitään.  Olen nähnyt sekä virallista tutkimusmetsää että näiden jk-harrastelijoiden metsiä.  Toki vähän omaakin jk-metsää.   Ei ole tarvinnut muuttaa mielipidettä.

Minä en usko biologisissa asioissa mihinkään.  Teen johtopäätökset puhtaasti havaintojen ja mittausten perusteella.  Jk-uskovat sulkevat silmänsä ja mielensä faktoilta, minkä olen livenä nähnyt.

Ripen metsä tuntuu muistuttavan kuuluisia Osaran aukeita, joissa puuta oli ennen uudistushakkuuta n 70 m3/ha, mutta kasvu kiihtyi niin, että  puuta olikin jo 200 m3/ha.  Tapahtuisiko uudistamisen jälkeen Ripenkin metsälle noin, ei voi tietenkään kohdetta näkemättä arvioida.  Sen voinee kuitenkin veikata, ettei tilanne parane ilman jonkin tasoista uudistusta.

Tulevaisuutta on vaikea ennustaa, mutta todennäköisesti puun hinta nousee voimakkaammin kuin mihin nämä nykyiset kasvatusmallilaskelmat perustuvat.

Savonlinnan kaupunki rauhoitti ’Huosion kirkkometsän’. Tämä on tietysti kannatettavaa jos metsästä saa korvauksen, kuten tuossa ilmeisesti sai METSO-ohjelmasta. Moni kunta ja seurakunta on tehnyt linjauksen siirtyä jatkuvaan kasvatukseen. Kävin kommentoimassa että vapaa kasvatus olisi parempi vaihtoehto.

https://www.hs.fi/alueet/art-2000010493580.html

Kommentti asiasta:

Kun Kirkosta puhutaan, niin pitää myös kysyä, että muistetaanko Jeesuksen oppi niistä leivisköistä. Metsäkin on eräänlainen leiviskä, jota pitää kasvattaa, ei kätkeä kiven alle tai tuhlata. Hyvä metsätalous vastaa mielestäni parhaiten tuota Jeesuksen oppia.
Sitten toinen kysymys. Metsä ja metsäteollisuus ovat monien työpaikkoja. Onko Kirkon tarkoitus hävittää ihmisten työpaikkoja museoimalla metsiään?

Sitten tuo kuntien ja seurakuntien ”höyrähtäminen” poimintahakkuisiin, joita kutsutaan markkinointinimellä jatkuva kasvatus ja joiden uskotaan olevan jotain parempaa kuin aukkojen tekeminen. Näin ei kuitenkaan ole. Biologialle emme voi mitään. Boreaaliset metsämme ovat kehittyneet uudistumaan aukkovaiheen kautta. Kuten Anneli Jalkanen tuossa edellä kirjoitti, niin jatkuvassa kasvatuksessa lehtipuiden uudistuminen heikkenee. Sama koskee myös valoa vaativaa mäntyä. Jatkuvalla kasvatuksella syntyy vain kuusta, jos jotain syntyy. Tämän olen nähnyt Luken koealalla Lapinjärvellä. Usein ei synny mitään ja jos syntyy, niin ne taimet kasvavat tosi huonosti. Oiva esimerkki siitä palvelijasta, joka tuhlasi leiviskänsä taivaan tuuliin.

Varsinaisessa toiminnassaan kirkon pitää keskittyä uskonasioihin. Ne eivät kuitenkaan auta metsänkasvatuksessa, joka perustuu yksinkertaiseen biologiaan. Tältä osin monet seurakunnat ovat alkaneet kuunnella vääriä profeettoja. Eivät puut muuta käyttäytymistään vaikka seurakunnat kuinka toivoisivat.

Alikasvoskuuset kannattaa sitten totuttaa pikkuhiljaa valoon eikä raapaista kaikkia koivuja kerralla päältä pois, kun on niin tiheää.

Rippe tekee aivan oikein: pitkään hoitamatta olleessa koivikossa ei kannata tehdä liian rajua harvennusta kerralla vaan useassa osassa, ja alikasvos kannattaa toki säästää. Kuten on moneen kertaan keskusteltu, kun noudattaa suurin piirtein metsänhoidon suosituksia, leimikon voi myydä joko kuituna tai energiana tai yhdistelmänä. Erittäin harvoin kannattaa metsä jättää (energiahakkuuta havitellen) liian tiheäksi: jäävät puut saattavat olla sitten huonolatvuksisia ja riukuuntuneita ja tulevat tuotot menetetyt. Mutta jos sellainen kohde on jo valmiina, sitten sen vaihtoehdon voi huomioida.

Pohjoisessa myös poro on este rauduksen kasvatukselle.

Timpalla jälleen hyvä teksti. Karuimmilla männyn kasvupaikoilla saattaa jatkuva poimintahakkuu olla vaihtoehto siemenpuuhakkuulle. Nehän ovat luonnostaan valoisia, harvoja ja ohutkunttaisia, joten luontainen uudistuminen voi onnistua.