Keskustelut Metsänhoito Jatkuva kasvatus käytännössä.

Esillä 10 vastausta, 11,071 - 11,080 (kaikkiaan 12,624)
  • Jatkuva kasvatus käytännössä.

    Sain seurata vierestä erästä jatkuvan kasvatuksen ” koealaa”

    Eräs sijoittajayhtiö reilu 10 v sitten arveli säästävänsä uudistuskuluissa ja hakkuutti aika suuren kuvion tähän malliin.

    En ollut ainoa, joka tätä kävi ihmettelemässä, huonolaatuisia kuusen kärähköitä ja koivuja ehken 600 runkoa / ha.lla.

    Oli ihan mielenkiintoista seurata metsän kehitystä, tai oikeammin kehittämättömyyttä.

    En tiedä sanoa, kuka tämän pöljyyden lopulta huomasi ja tänä talvena oli tämä metsä käyty pistämässä aukoksi.

    Siinä meni toistakymmentä vuotta lähes hukkaan, tuskin kasvua oli tuolla kuviolla kiintoakaan ha.lla.

    Lieneekö ryhmäläisillä omakohtaista kokemusta tai näkemystä tästä kasvatus mallista ?

  • suorittava porras

    Perkon edellä tarjoamaa ohjetta olen noudattanut tunnollisesti sen jälkeen ,kun sain aikanaan jk-raiskion kunnostettua edellisen omistajan jäljiltä.  Olen myös auliisti kertonut menetelmän sisältävistä riskeistä. Nämä riskitekijät puuttuvat Perkon esittämistä kaavoista ja laskelmista. Eihän tulos voi olla oikea ,jos kriittiset muuttujat puuttuvat kaavasta. Jos Perkon laskutoimituksia arvosteltaisiin koulussa ,olisi tulos nolla pistettä virheellisesti rakennetun kaavan seurauksena.

    mehtäukko

    Tuosta olemme taas samaa mieltä.

    Olemme keskustelupalstalla. Kenellä tahansa on oikeus esittää käsityksiään ja tulkintoja asioista, muistaen että palstalaisillakin on oikeus esittää positiivista tai negatiivista asiasta. Pelin henki on se, että jos faktoja ei juttuun löydy, tai syy kääntyy itse henkilöön, ruuti muuttuu kuivemmaksi.

    Mutta todennäköisen väärän ”tiedon” pysäyttäminen olkoon oikeutettua.

    Tolopainen

    Olen aina lähtenyt siitä, että metsien tuotossa pitää saavuttaa tuplasti parempi tuotto kuin tilastojen mukaan keskimääräinen tuotto on. Toistaiseksi onnistunut ilman suurempia ongelmia, ei tarvetta siirtyä jk:hon.

    R.Ranta

    Mutta, mutta, mutta, jos saankin uudistamisinvestoinnille vain  3 % tuottoa ja vaihtoehtoisesti sijoitankin sen 1500e/ha esim. UPM:n osakkeisiin osakesäästötilille ja saan sille osinkoinakin 5 % tuottoa ja annan metsän luontaisesti uudistua, tavalla tai toisella  (jopa jatkuvalla kasvatuksella)

    50 vuoden kuluttua sillä arvo-osuustilillä on 17.000 euroa ja minulla on luontaisesti uudistunut 50-vuotias metsä, jossa toki vähemmän puuta kuin istutetussa, jossa on 7.000 euron puut.

    7000 euroa on paljon, paljon vähemmän kuin 17.000 ja luontaisesti syntynyt 50-vuotias metsä – vai kuinka?

    Vähän provosoidun tarinan opetus on, mitä puuntuotannon maksimointipyrkimys on.

    Niin ja se ylituotanto lisää puunostajien voittoja ja alentaa puuntuotannon kannattavuutta. Se kansantalouskin on sellaista. että kannattaa pyrkiä mahdollisimman kannttavaan tuotantoon – eikö vain. Ehkä AJ:n pitäisi opiskella vähän sitä kansantaloustiedettä.

    Minä en kasvata männikköjäni jatkuvalla – en ainakaan  Gla:n tästä ikuisuuteen vaatimuksella ja montako siemenpuuta pitää olla, että täyttää Gla:n jk-vaatimuksen – tiedä häntä. Kannattavuuden näkökulmasta ei ole mitenkään perusteltua sitoutua johonkin ennalta päätettyyn tapaan, vaan tietenkin toimia kulloinkin parhaaksi katsomansa tavan mukaan.

     

    Perko

    Niitä faktoja kysyin Euroina ei tullut ensimmäistäkään.  Mistä  T, koppasi keskimäärän numerot  ??

    Tolopainen

    Sanopa muuta, Perko.

    Timppa

    vaihtoehtoisesti sijoitankin sen 1500e/ha esim. UPM:n osakkeisiin osakesäästötilille 

    Ei voi sijoittaa, jos tilille on sijoitettu muita varoja maksimimäärä.

    Jos RR pystyt näkemään noin tarkasti noin kauas, niin olet kyllä väärällä alalla, kun touhuat metsäasioissa.

     

    Perko

    On täällä on ollut lie vieläkin  niitä jotka kertoo tuhon ja maailmanlopun koittavan jksta  johtuen viimeistään kolmenmyynkerranjälkeen.   200 milj. vuoden kestänyt kamppailu systeemistä on ohi .  Ajattelen niinkin, että enhän mie sen jälkeen mihinkään tarvitse puita ja jos se  on  lopullinen  niin ei oo toisillakaan innostusta  sen jälkeen  laajoihin tamppauksiin  niin helpottaa  tai ei heitäkin tosi surullista fiilis on ainakin pilalla.  Miten isotee T . olet valmistautunut  kun finem mundi koittaa?      Varoituksista välittämättä aion jatkaa hakkuita.

    mehtäukko

    RR postiin, …”  50 vuoden kuluttua sillä arvo- osuustilillä on 17.000 euroa ja minulla on luontaisesti uudistunut 50- vuotias metsä..” Mikä ”metsä”?

    Kyllä tuo on keinottelijan tekstiä. Ensinnäkin olen ymmärtänyt, että iästä päätellen kukaan ei elä noin kauan näkemässä mitään. Tilikin voi hävitä mihin vain. Uudistumisen jättäminen 50v putkeen on täysin edesvastuuton temppu, sanokoon taloustieteilijät mitä hyvänsä.

    Ammatti Raivooja

    No mutta mistä ne tulevat sukupolvet sitten siirtyvät JK:heen jos jätät uudistamatta? Harsinta näytti mitä käy pitkälle vietynä ja taitaa olla niin, että nyt on vaan siirtymämetsiä missä on kunnolla puita. Sattuma ei synnytä kunnon metsiä missä kasvaa vain yksi tai useampi arvopuulaji, kyllä ne hikisesti raivattu tai vesottu. Eikös tolle nyt naura kaikki et joku ekonomisti on keksinyt keinon millä se ennustaa ja mallintaa taimetusta sopivaan alkuharvennustilanteeseen ilman istutusta tai raivausta?

Esillä 10 vastausta, 11,071 - 11,080 (kaikkiaan 12,624)