Keskustelut Metsänhoito Jatkuva kasvatus käytännössä.

Esillä 10 vastausta, 11,061 - 11,070 (kaikkiaan 12,624)
  • Jatkuva kasvatus käytännössä.

    Sain seurata vierestä erästä jatkuvan kasvatuksen ” koealaa”

    Eräs sijoittajayhtiö reilu 10 v sitten arveli säästävänsä uudistuskuluissa ja hakkuutti aika suuren kuvion tähän malliin.

    En ollut ainoa, joka tätä kävi ihmettelemässä, huonolaatuisia kuusen kärähköitä ja koivuja ehken 600 runkoa / ha.lla.

    Oli ihan mielenkiintoista seurata metsän kehitystä, tai oikeammin kehittämättömyyttä.

    En tiedä sanoa, kuka tämän pöljyyden lopulta huomasi ja tänä talvena oli tämä metsä käyty pistämässä aukoksi.

    Siinä meni toistakymmentä vuotta lähes hukkaan, tuskin kasvua oli tuolla kuviolla kiintoakaan ha.lla.

    Lieneekö ryhmäläisillä omakohtaista kokemusta tai näkemystä tästä kasvatus mallista ?

  • suorittava porras

    Aikanaan harsintahakkuun kohteina olleet tilat vaihtoivat omistajaa ,kun tilalla ei ollut enää vakuusarvoa ja puustopääoma syöty tai juotu.  Sitten tilat päätyivät sellaisten ihmisten/ yhteisöjen ja yhtiöiden haltuun ,jotka pystyivät hoitamaan omaisuuttaan. Turha sitä asiaa on enempää dramatisoida. Laittoivat tilat kuntoon ja tuottamaan.

    Tolopainen

    Perko käynnistelee taas puppugeneraattoriaan, mitähän sieltä tänään tulee.

    mehtäukko

    Perkolainen…”yleensä jatkuvan kasvatuksen metsästä myytävien puiden keskikoko on noin 26-45 senttimetriä halkaisijaltaan ..”

    Tämähän ei ole tonttumaailmassakaan mitenkään mahdollista. Kun sieltä on poistettava myös ruikuloita ja huonolaatuisiakin romuja. Puiden määrä ei yksinkertaisesti riitä 8 vuotiseen kiertoon ja noihin sentteihin olisi oltava jo 50-70 cm:kin runkoja.

    Täydellistä valehtelemista harvoin näkee, mutta perkolaiselta se käy. Kun tuon vastasin, loppui perustelutkin ”keskikokoisten” olemassaoloon

    Perko

    Palataapas’   otsikon  teemaan;  paljonko  aamun kirjoittajien hehtaarin   tuottavuus  rahana on vuodessa, olkoon aukkoa tai jatkuvaa?

    Ukko parkuu!  käykää joku vaihtamassa  kuivikkeet.

    mehtäukko

    Perustelehan nilviäinen esittämäsi väite:…”myytävien puiden keskikoko jne ”.

    Perko

    Edit, Avunpyyntö lähetetty ukolle.

    Tolopainen

    Mitä Perko hehtaari tuottoja kyselee, etkö osaa itse katsoa taulukoista.

    Perko

    Osaan itse lukea, myös laskea!   juu , mutta nämä minuu arvostelevat  niin voisivat myös katsella taustansa  jolla suoltavat ”faktansa”. Tolppa ja   siitä avoimella mielellä kaikki Ranet ja Renet  kertoo miten  saldo kohisee?

    Visakallo

    Perko: ”Trolli- visalla  on tukehduttamine, se on, että tunkee peräjälkeen vielä  sen päälle törkyä sivulle.” 

    Älähän nyt hyvä Perko ala täällä valittaa kohteluasi! Eikös se metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan? Se on sellaista tässä elämässä, kun alkaa toisia arvostella ja vähätellä, ja esittää väitteitä joita ei sitten osaakaan perustella, niin kyllähän silloin elintila saattaa palstalla pienentyä. – Alkaisiko sinulla Perko jo olla taas nimimerkin vaihdon aika?

    Perko

    Suosittelen  ”teille noin 20 kymmenelle ”samaa kuin itse olen päätellyt. Ei kannata liikaa välittää muiden arvostelusta, vaan keskittyä omiin tavoitteisiin ja toimia niiden mukaisesti. Tärkeintä on tehdä parhaansa omalla tietämyksellä ja taidoilla, ja oppia jatkuvasti lisää.  Ja ottaa happea  väliin !

Esillä 10 vastausta, 11,061 - 11,070 (kaikkiaan 12,624)