Keskustelut Metsänomistus Itävaltalaiset sahurit

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 59)
  • Itävaltalaiset sahurit

    Itävaltalaiset ostavat Nurmeksen ja Lieksan sahat ! Visioita , mitä he tuovat tullessaan , tuskin ainakaan omia tukkkeja ! Uutta jalostusta vai ovatko bulkkisahureita ? Kenen rahaa sijoittavat ?

  • Timppa

    Luepa Jesse minun juttuja edellä olevia kommentteja suomalaisesta sahaosaamisesta. Kommentoi sitten.

    Sitten siitä pääomakysymyksestä. Suomessa on helppo tehdä kauppaa, kun rahat saa helposti ja ajallaan. Kaukaisten maiden vientimarkkinoilla tilanne onkin jo aivan toinen. Vientiä pitäisi harjoittaa ja esimerkiksi puunmyyjille tilittää rahat ajallaan. Siinä onkin yhtälö, jonka hallitseminen vaatii ammattitaitoa ja kunnon taloudellisia resursseja.

    jees h-valta

    No tokkiinsa itävaltalaiset ovat etevämpiä kunnostamaan sahauslinjat kuin suomalaiset, uskokoon ken tahtoo.
    Ja työmoraalia tuskin on tähän maailman menoon edesauttanut omistuksen kauemmas siirtyminen. Uskokoon myös ken tahtoo.
    Ja jos nyt sitten ilkeä halutaan olla kun sellaisia Timpan mielestä ollaan niin aika usein se on juuri ulkomaille siirtynyt omistus joka on suomalaisen yrityksen lakkauttanut muutaman vuoden omistuksen jälkeen.

    Visakallo

    Kaupankäynti ja rahoitus perustuvat luottamukseen.
    Itävaltalaisella Binderholzin sahakonsernilla on hyvin vakiintunut ja vankka asema mekaanisesti jalostetun puutavaran markkinoilla maailmalla.
    Väheksymättä yhtään Vapon myyntiorganisaatiota, uskallan väittää tässä tapauksessa itävaltalaisten osaamista vieläkin paremmaksi.
    Kummasti alkoi laivatilauksiakin tulemaan Suomeen, kun telakan omistaja vaihtui tunnetuksi saksalaiseksi perheyritykseksi.
    Luottamuksesta rahoittajajien ja asiakkaiden kanssa siinäkin on kysymys.
    Niinhän se on yksityistaloudessakin.
    Jos on itse hoitanut asiansa luottamuksen arvoisesti, pystyy pelkällä puhelinsoitolla saamaan melko suuriakin asioita aikaiseksi.
    Jos luottamusta ei ole, on melko turha soitella.

    oksapuu

    Kummasti alkoi Savon sellukin kannattamaan, kun saatiin asiansa
    osaava omistaja…

    Timppa

    Jesselle vastaisin, että esimerkiksi Valtra-traktorit ovat ulkomaalaisomistuksessa. Samoin moottoritehdas Linnavuoressa. Strömbergin menestyi paremmin kun ABB osti sen. Edellä mainittiinkin telakoista.

    Ja toisin päin. Kone on ostanut lukemattomia ulkolaisia hissifirmoja ja on nyt eräs maailman johtavia firmoja. Nyt Nokia osti ranskalais-amerikkalaisfirman.

    Kauppoja tehdään, kun teollinen logiikka sopii. Joskus hyötyvät molemmat. Joskus taas päin vastoin, kuten kävi SE:n Amerikan valloituksille.

    Kurki

    Puun takaa:
    Kummasti alkoi laivatilauksiakin tulemaan Suomeen, kun telakan omistaja vaihtui tunnetuksi saksalaiseksi perheyritykseksi.

    Siinäpä se.
    Saksalainen tuote on aina suomalaista tunnettumpaa ja enemmän luottamusta herättävää ja saavat siksi paremman hinnan.
    Se laskee suomalaista palkkatasoa ainakin -10%.
    Siksi nykyinen tilanne, jossa suomalainen palkkataso on sama tai korkeampi (keskeytymätön kolmivuorotyö) kuin saksalainen, on katastrofaalinen Suomelle.

    kuusessa ollaan

    Niin, kuinkas Suomalaisia ovatkaan UPM ja Stora Enso?
    Elämme globaalissa maailmassa, nyt sentään puhutaan Eurooppalaisesta ostajasta…

    Itävaltalaiset voivat tuoda markkinoille uusia ideoita, muitakin kuin yhdessä sovittuja tukkien läpimittojen korotuksia. Ja mitens tähän voisi sopia vaikka Kuopion sellutehdasidea?

    jees h-valta

    Muilta aloilta niitä esimerkkejä sitten pitikin haeskella. Tuo että on monikansallisia yrityksiä kuten Stora ja UPM ovat aivan luonnollisia pörssiyhtiöissä. Ei siis vertailukelpoisia. Nyt painitaan vähän eri sarjassa eli voisi sanoa että pienet puunjalostajat. Jos haaveet perustuvat kurjen kuvittelemiin palkanlaskuihin ollaan jo naurettavuuksissa jopa höpinöissäkin.

    Visakallo

    Myihän Metsäliittokin muutama vuosi melkoisen määrän rönsyjään pois.
    Osa meni suomalaisille osa ulkomaalaisille.
    Nyt näyttää siltä, että niin myyjä kuin ostajatkin ovat pärjänneet ihan kohtalaisesti.

    pihkatappi

    Firman kotimaa on se, missä sen pääkonttori sijaitsee, tai siis mihin se makselee yhteisöveronsa. Eli Stora ja UPM ovat Suomalaisia yrityksiä.

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 59)