Muokkaustapa  ja sen voimakkuus tai tekemättä jättäminen riippuu mm. maapohjasta ja puustosta johon pyritään.  Kaksinkertainen äestys voi olla  hyvä konsti saada paljon luontaisia taimia alueelle, jos riittävä taimettuminen näyttää etukäteen epävarmalta. Ei sekään tietysti sovi jokapaikan menetelmäksi.

Pienaukkojen ongelmaksi saattaa tulla reunavaikutuksen lisääntymisestä johtuva taimien kasvun hidastuminen ; tarpeeksi pienet aukot vaikuttaa  taimien kasvuun koko alueella. Se voi olla tietysti vähän makuasiakin haluaako nepeampaa kasvua vai edullisia uudistuskuluja.

Mehtäukon havainnot luontaisen uudistuksen onnistumisesta pelkkiin metsäkoneen telajälkiin on hyvin paikkansapitävä, omat havainnot sitä tukevat. Muokkaamattomissa ja hunningolle jätetyissä aukoissa taimet ovat syntyneet yleensä koneiden kulkureiteille. Telan ominaisuus (keski/karkeat versiot) on maata sopivasti pölläyttävä, telakengät kuopaisevat kuntan rikki ja muodostavat  taskuja siemenille.
Annelin kaistelehakkuun muokkausmenetelmäajatteluun sopisi hyvin oksien keruu+koneella metrin välein tehdyt ajot. Ne syntyvät korjuun yhteydessä, jos kuskille vihjataan aiheesta. Itse suosisin silti luontaisessa uudistuksessa äestystä, etenkin jos havut ovat keräämättä. Edellistalven oksat ovat syksyäestyksessä niin mureita, että murskaantuvat paremmin. Vaikka oksista ja kuntasta muodostuukin ”vuoristoja”, ne maatuvat ilmavina varsin nopeasti ja katoavat. Yllättäin olen havainnut, että niihin ei kuitenkaan muodostu niin pahoja vattupuskia, kuin mätästyksen tai kokonaan keräämättömien oksakasojen kohdalle. Ilmeisesti ravinteisuus lisääntyy maassa niin rauhallisesti, että vadelma ei saa lähtöä.

Kiitosta kommenteista, puuki, mehtäukko ja kuusessa olia. On hyvä kuulla eri näkemyksiä asiaan.

Tuo maan pinta tosiaan rikkoutuu hakkuutähteitä kerätessä.

Tuossa lähellä on kaistale tehty, melko rehevä maa. Muistaakseni se mätästettiin aika voimakkaasti, nyt on sankka luontainen kuusikko. Mäntyä sekapuuna. Koivuja on raivattu, mutta on vähän jätettykin.

Itseä ei haittaisi vaikka tulisi koivuvaltainen metsä, ja vasta sen alle kuusikko, jolle riittää tukkitiheys.

Tämä nyt vähän karkasi tuosta otsikon aiheesta. Pahoittelut siitä.

Saattaa kyllä tulla aika oksaisia kuusia ja koivujakin, jos kovin harvaan istuttaa. Anttonilla on se penkkisysteemi, jossa istutusvälit ovatehkä metrin luokkaa, mutta penkkien väli 5 – 10 m. Paikallisen mh:n kanssa mietiskelin, josko muutaman hehtaarin päätehakkuun jälkeen kaivatan kaivukoneella penkkejä kuusen taimille. Penkkien väli olisi helppo ajaa tarvittaessa vesaleikkurilla puhtaaksi, ei tarvitseisi raivaussahaa.

Naapurilla on 03-luokan kuusiaita tontin rajalla. Kuuset ovat alle metrin välein aikanaan istutettu. Puiden välillä oksat ovat vähäisiä, mutta sivuilla  on maahan asti leveät oksat. On siinä ainakin moto kovilla niiden alaoksien kanssa.

Nythän on helpompi kuin entisen metsälain aikaan kokeilla esim. eri tiheyksillä istutusta ja luontaisen uudistamisen yhdistämistä viljelyyn pidentyneiden vakiintuneen taimikon aikarajojen takia.

Käytäväistutus on rumemman näköinen metsänä kuin perinteisen  tyylin metsä, mutta omat etunsa sillä on, kun taimikonhoito tulee helpommaksi  ja edullisemmaksi tehdä.  Kokonaiskasvu voi parantua maan lämpöolojen paranemisen avulla. Puut kasvattaa kyllä tyhjään tilaan juurensa koko alalle vaikka puiden välinen etäisyys muuttuisi . (kunhan etäisyy ei ole liian suuri).

Yksi mahdollisuus on jättää ajourat valmiiksi jo istutusvaiheessa. Kun puut voi jo taimivaiheesta lähtien kasvattaa juurensa vähän laajemmalle alueelle, kasvutappiota ei tule niin kuin yleensä tulee eh:ssa, jos ajourat on leveitä.

Viime syksynä istutettiin kuusta n. 1250 kpl/ha kotitilalla yhdelle kuviolle . Luontaista tulee jonkin verran lisäksi, niin kyllä siinä tiheys riittää vaikka kaikki kuusen taimet ei selviäisikään jatkoon.