- Tämä aihe sisältää 14 vastausta, 10 ääntä, ja päivitettiin viimeksi 11 vuotta, 5 kuukautta sitten toimesta.
-
ISOVELI valvoo
Tuli Metsäkeskuksesta postia. Nimittäin Metsään.fi-tiedote, jossa kartat ajankohtaisista hoitotöistä ja hakkuista.
Hämmästyttävää tietojen tarkkuus ja ajankohtaisuus. Meidänkin kartoissa näkyivät esimerkiksi viime marraskuussa tehdyt aukot, joiden kohdalla mainittiin tehtäväksi taimikon perustaminen. (tosin on ennätetty jo tänä keväänä kylvää). Tiedoissa oli vieläpä vuodet, jolloin hoitotoimet pitäisi suorittaa. Ja kaikista kohteista hehtaaritiedot. Tietysti pientä heittoakin on, mutta kokonaisuus on hämmentävän oikea.
Vaatii kyllä aikamoisen systeemin, että saa nuo tiedot paperille ja metsänomistajien postiluukuista sisään. Eivät metsänomistajat voi enää vedota ainakaan tiedonpuutteeseen metsiensä tilasta.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.