Irma olisi hoitanut moninkertaisen määrän taimikoita, jos hän olisi osallistunut taimikonhoitokurssille ja Ottanut sieltä opikseen kaikki mitä ohjelmaan kuuluu.

Sahan kunto, eli turvavarusteista huolehtiminen, valjaiden oikeanlainen asennmus ja painotus. Nythän valjaat ovat kaulanympärillä, eikä tasapainotus kuormituksen suhteen ole ”siellä päinkään”.

Sahan säätö niin, että se kulkee kevyesti mukana ja määkäisee kunnolla. Lantion pyöritys raivatessa, suoraan kulkeminen ja kerralla valmiiksi tekeminen, ei kolmen vuoden välein, olisi paikallaan.

Ja kaiken kukkuraksi teroittaminen. Varmasti irmalla olisi ollutkin hangen päällä kulkiessaan , kovapalaterä kunniasaan, kun ei kovan hangen alle saisi terää uppoamaan ja osumaan kiviin.

arto mainitsi harituksen. Se on uskomattoman tärkeä, vaikka teroittaisi kuinka hyvin. Kun haritus on pois, terävänkin terä käytössä tuntuu, että: -Ohuet koivunräipät väistävät terän edellä, – jo viisisenttisissä rungoissa terä singahtaa oikealle – ja kivihän siellä on, ellei se puu, jonka oli ajatellut jättöpuuksi, – isommissa puissa terä juuttuu puuhun kiinni ilman haritusta.

Sitten moni itkee kulmavaihdettaan, akseliaan, kytkintään, kun ne eivät kestä. Vika näkyy peilistä: Laita terä kuntoon.