Keskustelut Metsänhoito Innovaatiota metsänkasvatukseen.

Esillä 4 vastausta, 1 - 4 (kaikkiaan 4)
  • Puuki

    Onhan niitä vastaavia vähän erilaisia  variaatioita ollut metsänhoitoon olemassa jo aiemminkin.

    Tuossa on edellytyksenä , että myös energiapuulla olisi menekkiä tulevaisuudessa.

    Joskus pari vuotta sitten itse kehittelin semmoista tapaa, että paririviin istutetaan kuusia mutta vähemmän kuin norm. tiheyteen/ha   kustannussäästöjen takia.  Välit sen verran leveiksi, että pääosin niittokoneella tehdään taimikonhoidot.   Välit voi jättää uudistumaan luontaisestikin – koska kuitupuuta ei juuri kannata ainakaan nykyhinnoilla istuttaa. Kylvö väleihin, jota tuossa esitettiin, voisi kyllä toimiakin.

    sitolkka

    Jotenkin ei juttu yhtään vakuuttanut.

    jees h-valta

    Metsään sopii huonosti maanviljelyn periaatteet. Maastoja on kovin erilaisia ja ei tuo koneellisesti aivan huiman tehokasta ha-työstöä kuitenkaan ole.

    Panu

    Ajatus taitaa olla sama kuin jatkuvassa kasvatuksessa eli pääasia ettei tehdä avohakkuita. Suorat erottuvat puurivit metsässä eivät kuitenkaan välttämättä kelpaa kaikille avohakkuun vaihtoehdoksi.

    Olisi kiinnostavaa tietää paljonko puuta oikeasti tulee uudistushakkuusta tällä menetelmällä. Rivimuodostelma saattaa kyllä auttaa säästämään 4 metrin päässä molemmin puolin olevat 30 vuotiaat kuusirivit (jos ymmärsin menetelmän oikein) paremmin kuin epäjärjestykseen perustuvassa jatkuvassa kasvatuksessa. Puut siis pyritään kaatamaan rivin suuntaisesti moton ollessa hieman sivussa. Kaadettavia puita ei tarvitse hakea eikä miettiä mitkä kaataa ja mitkä säästää. Mahdollisesti voi siis saada puista päätehakkuuhinnan.

    Ainiin harvennus, onko tarkoitus kasvattaa 1800 kuusta riveissä päätehakkuuseen asti? Todennäköisesti rivit pitää harventaa vaikka tuon energiapuuhakkuun yhteydessä.

Esillä 4 vastausta, 1 - 4 (kaikkiaan 4)