Kiitos suorittava; olen saanut täältä hyvät evästykset.

Osa mielipiteistä on sellaisia että on vaikea jatkaa keskustelua. Esimerkiksi nimimerkki TA kommentoi: ”On vahingoillista, että ihminen menee puuttumaan luontoon omien taloudellisten tavoitteidensa mukaisesti. Ihmisen tehtävä ei ole säännellä petokantoja omien intressiensä mukaan, vaan petojen sääntelyn tulee tapahtua ekosysteemin toimesta. Petoja tulee olla se määrä, jonka ekologinen kantokyky sallii. Sama pätee luonnollisesti hirvieläimiin. Jos ihminen menee sorkkimaan tähän tasapainoon, siitä seuraa vain ongelmia.”

Periaatetasolla ollaan joistakin asioista samaa mieltä. Mutta paljon on ekologiassakin arvailujen varassa: voiko ekosysteemi romahtaa jos siitä poistetaan osia? Mikä on meidän maantieteellisellä alueellamme asustelevan suden osapopulaation merkitys lajille itselleen ja toisaalta ravintoketjussa toisille lajeille? Onko tärkeää että pedot parantavat saalislajiensa genetiikkaa, eihän petojakaan mikään toinen laji valikoi, vaan luonnonvalinta voi toimia ilman saalistustakin.

LK: Hirvieläinten metsästys onnistuu varsin hyvin ilman koiria. USA:ssa koiran käyttö on kielletty suurriistan metsästyksessä. Hyvin näyttävät kuitenkin pystyvän metsästämään kauriita, hirviä ja muuta suurriistaa.

TA: Metsästäjät eivät edusta ekologista asiantuntemusta. … mikä on esimerkiksi petojen merkitys ekosysteemissä, siitä monet täällä kirjoittaneet metsästäjät vaikuttavat olevan autuaan tietämättömiä.

AJ:

Suden tehtävää hoitaa meillä hirvenmetsästäjä. Metsästäjä ei varmaan valikoi saalista aivan yhtä taitavasti kuin susi, joka operoi joka päivä ympäri vuoden. Metsästyksessä ei kaadeta mitä tahansa yksilöitä, vaan ns. hirvitalousalueille on asetettu määrän lisäksi tavoitteet myös iälle ja sukupuolijakaumalle. Riistainfo-sivustolta löytyy Mikael Wikströmin kokoama mainio tietopaketti nimeltään Hirvieläinten metsästyksenjohtajan perustaidot, sisältäen mm. osion Hirven biologia.

Kanadassa ymmärtääkseni käytetään koiria hirven metsästyksessä – mm. suomalaisperäisiä karhukoiria. Eräässä artikkelissa vertailtiin kauriin metsästystä USA:n Wisconsinissa ja hirven metsästystä Ruotsissa (Thomas A. Heberlein: the Gun, the Dog and the Thermos). Siinä kerrotaan, että USA:ssa tehdyssä 50 tutkimuksen katsauksessa arvioitiin metsään voivan jäädä jopa 30 prosenttia ammutuista kauriista haavakoiksi ja löytymättä, kun koiraa ei ole jäljestämässä niitä.

Meillä hirven metsästykseen on kolme vaihtoehtoa: vahtiminen ja väijyminen, ihmisavusteinen ajo ja koira-avusteinen ajo. Näistä ensimmäisen teho ei riitä, toinen on onnettomuuksille altis ja tarvitsee paljon väkeä. Kolmas on paras: turvallinen, tehokas ja eettisesti kestävä.

https://dces.wisc.edu/wp-content/uploads/sites/128/2013/08/gun-dog-thermos.pdf

TA:

Ikä- tai sukupuolijakaumaa tärkeämpää on se, että saalistetut hirvet ovat geneettisesti heikompia. Tässä susi on mestari, koska sille on tärkeää, että saalis ei ole liian vahva, jolloin voi tulla kohtalokkaita vammoja saaliin puolustautuessa. Sen sijaan luoti tavoittaa myös vahvat yksilöt. Voi joissain tapauksissa olla, että metsästäjäuroot oikein pyrkivät kaatamaan komeimman hirven.

Koiran apu metsästämisessä on varmasti ihan hyvä asia. Viitannet siihen, että koiralla on vaara joutua yhteenottoon suden kanssa. Se kuitenkin kuuluu luontoon. Jos haluaa suojata koiraasa, ehdotin joskus jonkinlaista piikkipukua, eli otettaisiin siilistä mallia. Jos on yltympäri piikikäs asu koiralla, eivät siihen sudenkaan hampaat kykene.

AJ:

Piikkipuku ja lennokki olisivat varmaan molemmat kokeilun arvoisia hirvenmetsästyksen apukeinoja. Puku toisi lisäaikaa avun tuontiin, ja lennokin voisi lähettää pulaan joutuneen koiran avuksi, vaikka levittämään maastoon petokarkotetta.

Metsästäjät ovat kantapään kautta oppineet, ettei kannata kaataa liikaa vanhoja hirvisonneja, koska lehmät eivät välttämättä hyväksy nuoria sonneja parittelukumppaneiksi. Silloin hirvilehmiä jää tiinehtymättä tai ne tiinehtyvät vasta jälkikiimassa, jolloin vasan kasvuaika jää lyhyemmäksi ja vasan paino pienemmäksi.

Onko tutkimusnäyttöä siihen, että susi valikoi saaliinsa niin paljon taitavammin kuin metsästäjä, että metsästys heikentää hirvikantaa – joko geneettisesti tai ilmiasun osalta? Geneettistä heikkenemistä ja epämuodostumia on kyllä havaittu sisäsiittoisissa ja eristyksiin jääneissä nisäkäspopulaatioissa, esimerkiksi Ruotsin susikannassa.

Genetiikka on joskus yllättävää ja arkijärjen vastaista. Esimerkiksi Suomen sadantuhannen yksilön valkohäntäpeurakanta on elinvoimainen, vaikka se polveutuu vain muutamasta yksilöstä. Kanta ei ole susien jalostama, vaan sen on synnyttänyt laajamittainen talviruokinta, jonka ansiosta heikommatkin yksilöt ovat voineet selviytyä.