Olen Metsuri motokuskin linjoilla. On vähän kornia käyttää termiä ”kannanhoidollinen metsästys” näinkin vähäisestä ja haitattomasta eläimestä. Onko muuten jossain vielä metsästäjiä jotka metsästävät ilvestä perinteisesti, kuten lupahakemuksissa perusteena oli ”perinteen säilyttäminen”. Perinteinen ilveksen metsästyshän tapahtui kiinni hiihtämällä. Siinä otettiin miehestä mittaa.

Tuo ihmisarkuus on vähän suhteellinen käsitys. Meillä pohjoisen keski-suomen alueella oli kolme karhun kaatolupaa. Kaksi niistä on käytetty meidän rhy:n alueella. Väitän että nämä jäljellä olevat karhut eivät ole keskenään keskustelleet ihmisen uhasta niille vaan heillä on luontainen arkuus ihmisiin. En usko että jatkuvalla metdästyksellä ihmisarkuus pidetään yllä. Se pysyy muutenkin.  Vaikka susia metsästettäisiin kuinka paljon niin uhka kotieläimiin,  varsinkin koiriin ei poistu. Susi tappaa sen aina kohdatessaan. Ymmärrän hyvin että pihassa ja taajamissa liikkuvat suurpedot pitää poistaa. Mutta on myös sellaisia maita kuten Alaska jossa suurpedot liikkuvat hyvinkin paljon ihmisten lähietäisyydellä eikä niitä tapeta.

Karhukanta on pysynyt arkana , kun liian kesyt yksilöt on poistettu. Ainkin näiltä kulmilta roskisdyykkarit ja ”hunajakarhut” saivat kutsun tuonpuoleiseen. Pihavierailut ovat loppuneet ja hunajatarhatkin ovat saaneet rauhan.

Sudet ovat kasvava ongelma siellä ,minne ne ovat pesiytyneet. Susisikupolvi toisensa jälkeen opetetaan tappamaan turvallisesti reviirin lammas- ja kotieläintiloilla. Näin on käynyt ,kun ihmisen hajua ei tarvitse pelätä ja määkivä lammas mekitsee ruokaa. Annos ”Vihtavuoren sertiä” ihmisasumusten ja kotieläintakennelmien ympäristöstä palauttaisi pian luontaisen arkuuden liian rohkeiden yksilöiden päätyessä paremmille metsästysmaille.