Keskustelut Luonto Ilves ja muut suurpedot

Esillä 10 vastausta, 1,011 - 1,020 (kaikkiaan 1,026)
  • Ilves ja muut suurpedot

    Helsingin Sanomissa jatkuu kiihkeänä keskustelu ilveksen metsästyksestä. Toiset pitävät sitä aivan turhana huvituksena, toiset tarpeellisena kannan hallintana. Tänään kantaa ottaa entinen Luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja Esko Joutsamo, joka ehdottaa riista- ja kala-asioiden siirtämistä maa- ja metsätalousministeriöstä ympäristöministeriöön. Eli Suomen Riistakeskuksen ohjaava viranomainen vaihtuisi. Porotalouden ja ammattikalastuksen Joutsamo säilyttäisi MMM:ssä.

    Asia liittyy laajempaan kehykseen eli suurpetopolitiikkaan. Ilveksen kanta on noussut selvästi, ilmeisesti myös ahman, koska niitä liikkuu nykyään etelässäkin. Suden ja karhun tilanne on melko hyvä, jopa niin että suden metsästystä on vaadittu tehostettavaksi.

    Meillä on ymmärtääkseni luontaiseen tilanteeseen nähden vähän suurpetoja, eli vähän suhteessa sorkkaeläinten määrään, koska ihminen haluaa ne pääosin itselleen. Ilves ja ahma ovat ne suurpedot joista haitat ovat vähäisemmät, joten niiden kantaa ainakin minä nostaisin edelleen. Kotieläinten kuten lampaiden suojaamiseen tarvitaan samaan aikaan hyviä keinoja, ja sitä yhtälöä ei ole ratkaistu.

    https://www.hs.fi/mielipide/art-2000009925409.html

  • Nostokoukku

    Mikään ei muutu. Uusi kaavailtu laki on yksi-yhteen suurpetotyöryhmän esityksen kanssa. Pelkkää liirumlaarumia ja vastuun pakoilua. Ja pieni pöytälaatikko-yhdistys voi edelleenkin valituksillaan saada metsästyksen jumiin muutamaksi kuukaudeksi.

    Perko

    Mistä metsästäjät luulevat tietävänsä ilvesten ja kettujen ”sopivan määrän” – asiantuntijat järkyttyvät.

    Viimeaikaiset havainnot muutamasta ilveksestä ovat herättäneet keskustelun suurpetokannanhoidosta. Erityisen huolestuttavaa on kuitenkin se, että joillakin metsästäjillä on intoa tappaa näitä uhanalaisia eläimiä omien, usein täysin hataralle tiedolle perustuvien näkemystensä mukaisesti. He väittävät tietävänsä, mikä on ilvesten ja kettujen ”sopiva määrä”, ja puhuvat jopa ”kannanhoidosta” ilman minkäänlaista tieteellistä pohjaa.  Lyhytnäköinen ”kannanhoidon” käsite, joka perustuu usein mutu-tuntumaan tai pelkoon, uhkaa metsien terveyttä. Asiantuntijat painottavat, että petoeläinten suojelu tulisi perustua tieteeseen, ei yksittäisten metsästäjien mielipiteisiin, jotta luonnon tasapaino säilyy.

     

    Puu Hastelija

    Tarkentava kysymys, oletko nyt esittämässä ilvestä ja kettua uhanalaisiksi suurpedoiksi?

    Metsuri motokuski

    Varmaan perko kopioinut tekstin jostain luontoliiton sivulta. Kysymys sinänsä on aiheellinen jos kyseessä on suurpedot eikä pienpedot joihinka kettu kuuluu. Jos nyt tarkoitetaan suurpetoja niin oikea määrä lienee siinä missä vahingot tai vahinkojen torjunta käy liian kalliiksi yhteiskunnan kannalta. Ihan saman kysymyksen jonka perko on kopioinut niin voisi kysyä vaikka sorkkaeläinten osalta. Sorkkaeläinten osalta on vahvistettu joku tietty tavoitekanta. Varmaan näin tulee olemaan suurpetojenkin osalta.

    Perko

    Metsästäjillä, joksi itseään kutsuvat, on kaikilla tappaa tärkein asia minkä näkee, mutta on kannanhoidollinen hirven suojelu. Muistui mieleeni jo poistunut Matti Helminen luontoradiosta, siitä oikeasta yks’ Neuvosen ohjelmasta. ”Mikä vimma on ensimmäiseksi  tappaa?” Matti vastasi kysyjälle.

    Tunnen monta ”metsästäjää”, ja heillä on jalo ajatus tappaa kettu, etenkin jos sillä on kesällä poikkeava karvoitus. Ihme, kun eivät ammu enemmän toisiaan, heissäkin on iho-ongelmia. Jos jollakin on mustavalkoinen hattu päässä, niin vältä metsään menoa, siellä saattavat luulla sinua teeriksi.  Valkoine huivi on tosi vaarallinen sehän on kuin joutsen.

    Aiemmat tekstini eivät ole kopioitu Luontoliitolta tai mistään muustakaan lähteestä, vaan ne ovat omia ajatuksiani ja näkemyksiäni. Kirjoitin ne itse, ja ne pohjautuvat omiin kokemuksiini ja mietteisiini aiheesta, valitettavasti.  Luvusta ; Metsästäjän tavat ja viisaudet.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Samaan tapaan kuin kasvillisuudessa, myös eläinravintoketjuissa tarvitaan monimuotoisuutta, jotta ekosysteemi toimii. Metsästäjä ei pysty korvaamaan petojen tekemää luonnonvalintaa täysin, vaan oletettavasti ravintoketjussa alempana olevat eläimet hyötyvät saalistuksesta. Ravintoketjun huipulla olevan ihmisen on huolehdittava suurpetojen elinvoimaisuudesta. Tähän kai perustuu ajatus ns. suotuisan suojelun tason määrittelemisestä ennen kuin suurpetojen kannanhoidollinen metsästys voidaan aloittaa. En tiedä miten muissa maissa on nämä määrittelyt tehty, ja miksi se ottaa meillä niin kauan aikaa (vuosia).

    Visakallo Visakallo

    Aikaa on mennyt Suomessa sen takia niin kauan, kun susikeskittymät olivat aikaisemmin vain ”kaukana kaikesta jossain susirajan takana”. Nyt kun susilaumat ovatkin Helsinki-Turku-Tampere -kolmion sisäpuolella, ei mene enää kauan kuin alkaa tapahtua.

    arto arto

    Meillä erämaat tyhjiä jäniksistä ennen näkyi jälkiä nyt ei löydy yhtään. Ilves kanta valtava joka päivä näköhavaintoja netistä löytyy. Nyt tulleet kaupunkiin piharusakoita jahtaamaan. Mökillä riistakamerassa muutama kuva tosi laihoista kissoista.

    Metsuri motokuski

    Perkon teksti hieman ristiriitainen. Hän toteaa että metsästäjien mielessä ei ole kuin tappaminen mutta seuraavissa lauseissa toteaakin että hirviä metsästäjien toimesta suojellaan.  Sitä ei käy kiistäminen etteikö välillä tuo metsästys ole villiä puuhaa varsinkin valtion mailla seuraan kuulumattomien toimesta. Minulle ei ole vastaavia tilanteita käynyt mutta monelta on kyllä maltti kadonnut metsästystilanteissa. Siitä huolimatta metsästäjien mielessä on paljon muutakin kuin tappaminen. Minä en ole ampunut yhtään kanalintua ainakaan 25 vuoteen. Tilaisuuksia kyllä olisi ollut. Tänä syksynä ammuin hirven ja sitä edellisen varmaan 10 vuotta sitten.  Kauriita on kyllä tullut ammuttua useampikin.

    Kun tutustuu noihin perkon kirjoituksiin niin ei voi tulla kuin sellaiseen toteamukseen että teksti on joko kopioitu tai joku toinen on sen oikolukenut. Mutta väliäkö tuolla.

    Perko

    Sudet ja ketut – metsänkasvattajien ”suojelusenkelit”

    Metsän ekosysteemissä susi ja kettu toimivat luonnon omalla tavalla metsänkasvattajien puille suojelusenkeleinä. Nämä petoeläimet säännöstelevät metsän terveyttä ja tasapainoa pitämällä yllä ravintoketjuja ja vähentämällä kasvinsyöjien, kuten hirvien, määrää. Hirvet ovat tunnettuja männikköjen tuhoajia, sillä ne syövät metsän taimia ja haittaavat metsän uudistumista.  Ketut syvät jyrsijät sudet auttavat vähentämään hirvikantaa, mikä puolestaan edistää taimikoiden kasvua ja metsän elinvoimaisuutta.

    Taimikoiden tuhoutuminen hirvien aiheuttamina vahinkoina voi tuottaa merkittäviä tappioita metsänomistajille. Esimerkiksi yhden hehtaarin taimikon tuho voi aiheuttaa useiden tuhansien eurojen menetykset, riippuen metsän koosta ja taimien laadusta. Kun susi auttavat vähentämään hirvikantaa ja kettu myyriä, ne välillisesti suojelevat metsänomistajien taloudellisia etuja ja edistävät metsän kestävää kasvua.

    Peurat ja hirvet aiheuttavat liikennevahinkoja, jotka voivat johtaa vakaviin seurauksiin, mukaan lukien ihmishenkien menetykset. Näiden yhteentörmäysten riski kasvaa erityisesti öisin ja aamuhämärissä, jolloin näkyvyys on heikentynyt ja eläimet ovat liikkeellä. Tehokkaat ratkaisut ovat Lapualaiset Magnum patruunat.

    Susikannan sallittu koko on herkkä ja monitahoinen kysymys, joka herättää voimakkaita tunteita sekä metsänomistajien että metsästäjien keskuudessa. Susi on keskeinen osa Suomen luontoa, mutta sen määrän tulisi olla tasapainossa ihmisten ja luonnon tarpeiden kanssa.

    Kuitenkin susikannan kasvattaminen vaatisi huomattavaa yhteiskunnallista keskustelua ja kompromisseja. Metsästäjät pelkäävät susien vaikuttavan hirvikantaan liikaa, mikä voisi heikentää metsästysmahdollisuuksia. Metsästäjillä on geeniperimässään syvällä juurtunut suden kammo, joka heijastaa muinaista pelkoa ja kunnioitusta tätä suurta petoa kohtaan. Toisaalta metsänomistajat näkevät susien hyödyt hirvien aiheuttamien vahinkojen vähentämisessä.

    Yhteen ja erikseen, että susi ja kettu ovat tärkeitä luonnonvaraisia apureita metsänkasvattajille, mutta susikannan sallittu koko on löydettävä tasapainottamalla eri etuja. Metsänomistajien tappioiden vähentäminen ja luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen vaativat jatkuvaa nopeaa toimintaa.

    Kirjoittamiseni tärkein tehtävä on saada ajatukset ja asiat ymmärretyksi, eikä sen pitäisi olla kiinni täydellisestä muodosta tai tyylistä. Jokaisella on oma tapansa ilmaista itseään, ja se on juuri se, mikä tekee kirjoituksista uniikkeja ja henkilökohtaisia. Jotenkin pystyn mukautumaan tilanteen ja yleisön tarpeisiin. Loppujen lopuksi kirjoittaminen on minulle väline, jolla jaan ajatuksia,  kokemuksia – ja jos viesti näkyy  perillä kuin kirveen leima, olen tehnyt tehtäväni hyvin.

Esillä 10 vastausta, 1,011 - 1,020 (kaikkiaan 1,026)