Voidaan se Kemera unohtaa, mutta ei se tee koivujen kasvattamisesta ensiharvennuksen jälkeen kovin kannattavaa. Jos ne hieskoivut kasvattaa tukikeiksi  niistä tulee tukkeja aika pienellä prosentilla ja kaupassa puolet menee sitten vielä kuituraakeiksi mutkaisuuden takia. Koivutukin tarve on niin vähäistä, että laatuvaatimukset voidaan laittaa tiukoiksi, tukin tarve on ehkä kymmenen prosenttia siitä määrästä, joka koko maassa olisi tarjolla.

Olet Tolopainen asian ytimessä, mutta se koivun jatkokasvatus ensiharvennuksen jälkeen on monilla kohteilla pakon sanelemaakin, koska ne 1000 koivua ovat vallanneet alkuun havutaimikoksi suunnitellut kuviot. Sitten ensiharvennuksessa ei ole muuta mahdollisuutta, kuin jättää ne 500 koivua, 500-700 havupuun kaveriksi. Monilla harventamillani kuvioilla on tullut tälläisiä, melkeimpä kaikilla tullut vastaan. Koivun täydentävä osuus olisi hoidettavissa 50-100 koivulla per hehtaari. Silloin niistä olisi myös tehtävissä kätevästi näitä keinopökkelöitäkin jo harvennusvaiheessa, motolla vaan 4 metrin tumppi sinne tänne väljennyksessä.

Metsien muuttuminen taimikoiksi on paikoin täyttä totta ja silmin havaittavissa. Parhaillaan näillä seuduin hakataan aukoksi ensiharvennusikäisiä metsiä. Sitä vanhempia ei tosin juuri olekaan. Eli ei siinä sen kummempia kokeiluja tarvita. Katselee vain ympäristöään. Kovasti tuntuu nuokin vähäiset metsänomistajia polttelevan ja menevät varmasti viimeiset pöllimetätkin pinoon esi talvena.

Jos oletetaan, että metsien harventaminen aiheuttaisi näiden ”päivystävien dosenttien” kuvaaman sukupuuttoaallon, niin miten on ymmärrettävä, että tiedemiehet ovat löytäneet esimerkiksi 2000-luvulla Suomen metsistä lukemattomia ennen tunnistamattomia kasvi- ja eläinlajeja? Siis tämä uusien lajien ”synty” on metsänkäsittelyn seurausta.    Väite on tasan yhtä pätevä kuin sekin, että metsien harventaminen aiheuuttaa jonkin sukupuuttoaallon.

Tässä julkilausumassa minua eniten harmittaa se, että taas kerran tehdään kunnollisista metsiään hyvin hoitavista ihmisistä yleisön silmissä jotain roistoja.  Eihän tavallinen metsistä vähän tietävä voi asettaa noin ”viisaiden” väitteitä kyseenalaisiksi.  Olen seurannut Hesarissa käytyä keskustelua ja näin juuri siellä moni uskoo noihin allekirjoittajiin.

Sitäkin minä olen aina ihmetellyt, että missä nuo uhanalaiset lajit piileskelivät 100 vuotta sitten, kun ainakin Eteläisen Suomen metsät olivat nuoria ja vähäpuustoisia.

Savon Sanomien la 25.3 pääkirjoituksesta poimittua: ”110 miljoonan kuution vuotuinen kasvu kestää jopa 89 miljoonan kuution vuotuisen vähennyksen. Tämän yksinkertaisen matematiikan nojalla tutkijoiden lausuma on väärässä.”

Eli Savon Sanomien pääkirjoitustoimittaja väittelee tällä huikealla faktallaan suohon nämä 68 professoria, dosenttia ja tutkijaa, jotka ovat kuitenkin hitusen perehtyneet asioihin.

Suureen yleisöön ja näköjään näihin pääkirjoitustoimittajiin uppoaa metsäteollisuuden lobbaus. Tämä biotalouden lobbaus läikkyy jo vähän yli. Bongatkaapa mediasta seuraavia fraaseja, kun aiheena ovat metsät, metsätalous, biotalous. Siellä toistuu mm.

”Suomessa on enemmän metsiä ja puuta kuin koskaan”

”Suomessa metsien kasvu on X mottia ja hakkuumahdollisuuksia voidaan nostaa X mottiin”

”Kestävä metsätalous”

”Suomen metsät ovat monimuotoisempia kuin koskaan”

jne.

Eli metsätaloutta vähän tai ei ollenkaan tunteville nämä mukavat faktat uppoaa, ja biotalouden brändi saadaan kiiltäväksi. Vaikka todellisuudessa tämä ”biotalous” on sellunkeittoa, vanhoista metsistä ja puista tehdään lyhytikäisiä tuotteita, mahdollisesti ilmastonmuutosta kiihdyttäen ja luonnon monimuotoisuutta köyhdyttäen.

Onko metsien kasvu ja hakkuumahdollisuudet suoraan verrannollisia? Eikö tuo paljon julistettu kasvu ole taimikoissa ja nuorissa metsissä, joissa ei ole hakkumahdollisuuksia pitkään aikaan. Vaikka metsien käsittelyn kiertoaika laitettaisiin 50-vuoteen, niin silti sieltä taimikosta ei vain löydy sitä hakattavaa.

Pitäisikö näiden kasvulukujen sijaan kertoa lukuja, paljonko on kuutioita uudistuskypsissä ja seuraavien vuosien aikana uudistuskypsiksi kasvavissa metsissä. Sieltä niitä motteja voidaan nipsaista, mutta kuinka paljon. Mistäpä löytyy tuollaista tietoa? Paljonko voidaan hakata, että myös seuraavana vuonna olisi hakattavaa. Ja sitä seuraavana, jne.

Tämä ”kestävä metsätalous” on todellisuudessa sitä, että hakataan niin paljon kuin irtoaa, mutta ei yhtään enempää. Bisneksen tulee olla kestävää, rahavirta tulee olla maksimoitua. Seuraavalle sukupolvelle jätetään jälkeen vain taimikot, eikä hakkuumahdollisuuksia, kuten kestävässä metsätaloudessa tulisi olla.

Sokeakin näkee otsallaan, että Pohjoinen-Suomi on yhtä aukkoa ja taimikkoa. Nämä toistelut, että Suomessa on metsää enemmän kuin koskaan ovat harhaanjohtavia. 70-luvulla metsäalaa oli varmasti enemmän, mutta metsät oli vanhoja harsittuja lähes luonnontilaisia metsiä, joissa ei toki varmasti ollut kasvua 5 mottia hehtaarille. Metsätieverkkokin on nielaissut alleen valtavan hehtaarimäärän, mikä silloin 70-luvulla oli metsää.