Ennenhän jatkuvaa kasvatusta ”Harsintaa” käytettiin ja niiltäkin ajoilta on valtakunnan metsien inventointeja. Tuolloinkin ovat metsät kasvaneet hyvin. Tosin suuri osa 1900-luvun alun metsistä oli vielä luonnontilaisia ja vanhoja, eli uudistumista ja kasvua oli vähemmän. Harsintametsät käsittääkseni ovat kasvaneet kiitettävästi.

Nykyäänhän metsät ovat nuoria, johtuen sotienjälkeisen ajan voimakkaista hakkuista. Ne siis kasvavat voimakkaasti, jonka lisäksi ilmaston lämpeneminen vielä kiihdyttää kasvua. Myös aika merkittävä tekijä on eteläisen ja keskisen suomen soiden ojituksella. Entiset suot ovat nyt metsätalouskäytössä.

Soiden ojitus tosin on vapauttanut turpeeseen varastoitunutta hiiltä merkittävästi ja soiden ojitus on varmaan aiheuttanut enemmän vahinkoa ympäristölle, kuin mitä hyötyjä siitä saadaan.

1920- luvulla tehdyn inventoinnin mukaan, kaksi kolmasosaa suomen metsistä oli luonnontilaisia, kaskeamisen jälkeen hoitamatta kehittyneitä tai lievästi poimintahakkuin käsiteltyjä.

Varmasti asutusten lähettyvillä (eteläinen suomi) ja vesireitistöjen (uittoväylien) lähettyvillä on tilanne ollut erilainen.

Hyvin näkyy tuo sotienjälkeisen suomen metsien puuston määrän kasvu. Kasvu lähtee 1960 luvulla selkeään nousuun, etenkin männyn osalta. (soiden ojitus ja pohjois suomen metsien uudistaminen)

Puuston kasvu on suurimmillan kun puuston ikä on 20-60 vuotta…eli mitä enemmän on tuon ikäluokan metsää, kasvu on suurinta.

Sellumetsätalous (ja kaikki metsäteollisuustuotteet) sitoo hiiltä silloin, kun tuotteista tehdään kestotuotteita, yksi lupaavimmista on keinokuitujen ja puuvillan korvaaminen puukuitukankaalla. Puukuituisten materiaalien hyvä kierrätettävyys on etu, mitä pitempään kuidut ja niiden hiili on liikenteessä, sitä parempi. Hirsitalot olisivat maalimanlaajuisesti erittäin hyvä tapa sitoa hiiltä käyttöön. Tosiaan, kun metsä vanhenee riittävästi, lahoaminen päästää hiiltä enemmän ilmaan, kuin vanhojen puiden kasvu sitä sitoo. Eli ikimetsät ovat ympäristöuhka, jos sarkastisesti toteaa.