Keskustelut Metsänhoito Ilmasto on aina muuttunut ja tulee aina muuttumaan

Esillä 10 vastausta, 551 - 560 (kaikkiaan 1,423)
  • Ilmasto on aina muuttunut ja tulee aina muuttumaan

    Merkitty: 

    R. Ranta:
    ”Kuinka Taneli on, onko käsityksesi yhtään muuttunut ilmastonmuutoksesta?”

    Vastaukseni:

    Ilmasto on aina ollut muutoksessa, se muuttuu tälläkin hetkellä ja se tulee aina muuttumaan.

    Eli mitään ylimaallista ja erikoista ei ole tässä hetkessä. Näitä kuumia kesiä ja leutoja talvia on ollut mm. 1912 tienoilla ja taas 30-luvulla.

    Katsotaan nyt mihinpäin se auringon aktiivisuus kääntyy, voi olla taas pian hyvinkin kylmää.

    Ihmiset omat aina tykänneet kuunnella maailmanlopun ennustajia, nykyisin ne ennustajat vain ovat pukeutuvat tieteen kaapuun.

    Viimeisin pieleen mennyt tieteen ennuste oli että happosateet tappavat suomen havumetsät vuoteen 1995 mennessä. Lisäksi vielä ettei rikkipäästöjen vähentämisellä ole mitään merkitystä metsäkuolemaan, mutta se voi metsien palautumiseen vaikuttaa hiukan. Jälkeenpäin on todettu ettei ennen vuotta 1995 ole ollut edes mitään taantumaa Suomen havupuiden kasvussa.

    Tämä höppä ei ollut vain yhden miehen show, vaikka se pieleen menon jälkeen on siksi yritetty kääntää. Kohulla oli ehkä hiukan myönteistä vaikutusta Kuolan niemimaan kaivosteollisuuden rikkipäästöjen alasajossa, joka sinänsä oli hyvä asia.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

  • Perko

    Annelille :  Olen jo muutaman kerran vastannut tuohon.  Metsänomistajille:- ei niin ihmeitä ole tullut tuloina ,  – puunhinta on laskenut  , –  Ruotsiin on muutettu monesta läänistä ja hylätty Itä- Pohjois-Suomi, – jne. – nyt on  hokaistu  istutetaan vain  puolet taimia! –  rästit jäivät vaivaksi!   – metsän ennakkoverotus söi tulot tältä ikäluokalta!   Satojen tutkijoiden lauma ei ole tuonut metsänomistajille kovin paljo valvonnan lisäksi.   Neuvonnalta jäi kertomatta miten sijoittaa raatamisesta saatavan rahan.  Eivät he tienneet mitä he tekivät he olivat niitä ”kolmen rosvon” hyödyllisiä idiootteja.  Paljas aukko on tänään varmasti heikompi startti kuin 70 vuotta sitten oli harsittu metsä. Mie  tiedän tuon varmasti olen ne nähnyt.

    Oikei  mukavaa sunnuntainrauhaa kuitenkin!

     

    Kurki Kurki

    ””””Kurki kirjoitti että ilmastonmuutos ei  ainakaan johdu hiildioksidin lisäntymisestä, sillä hiilidioksidi seurailee lämpötilaa ei toisin päin.”””

    Aiemmat imastomuutokset (jääkaudet ja interglasiaalit) ovat kyllä  johtuneet muista syistä kuin hiilidioksidin määrän muutoksista ilmakehässä.

    Jos meitä odottaakin tällainen tulevaisuus. Sahara vihertyy. Meriveden nousu tietenkin tuo ongelmia, mutta ne ovat ratkaistavissa.

    Holoseenin ilmasto-optimin eli Atlanttisen kauden lämpötila oli huipussaan 9000-5000 vuotta sitten. Tuolloin Arktisilla alueilla ero nykyiseen oli noin 4 astetta. Siperiassa jopa 6 astetta. Arktisen alueen talvet olivat 3–9 °C ja kesät of 2–6 °C nykyistä lämpimämpiä. Tropiikissa ero nykyiseen oli alle 1 °C. Lämpö lisäsi haihduntaa ja siten sateita joiden ansiosta Afrikka oli tuolloin nykyistä kosteampi ja Saharassa kasvoi puita sekä ruohosavannia.

    Annelin linkistä : https://www.ilmastotodellisuus.fi/ilmasto/eem-interglasiaali-muinainen-lammin-kausi-ja-ilmaston-vaihtelu/

    kaapo123

    Yleisölle kuitenkin vakuuteetaan, hiili pidättää lämpöä,ihmisen syy

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Tuo eem-kausi kuulostaa hyvältä – tähdätään siihen. Viherrytetään Saharan ja muiden aavikoiden reuna-alueet. Mitä paremmat elinolot keskileveysasteilla, sitä vähemmän pakolaisia meillä. Hesarissa kirjoitettiin että nopean väestönkasvun keskus on nykyään Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Mitä korkeampi koulutusaste, sitä vähemmän lapsia jokainen nainen saa. Siinäpä miettimistä kehitysapuun.

    Juha Virtanen

     

    Annanpa tässä pientä välikommenttia tuosta viimeisimmästä Puttosen tiedeartikkelista Hesarissa.

    Pitikö todella tehdä noin valtava tutkimus todistaakseen arkijärjelle ilmiselvän asian (sen verran tieteen periaatteita tunnen, että piti toki).

    Tehdäänpä ajatustasolla seuraavanlainen skenaario. Tehdään niin kuin Ollikainen, Eu komissaarit ja  vihreän puolueen gurut vaativat ja lopetetaan hakkuut Suomessa. Me pelastumme 7 miljardin sakoilta. Kaikki ovat iloisia. Ollikaisesta tulee presidentti! Vihreiden tuntemattomasta puheenjohtajasta tulee pääministeri (kaikki tunnetut olivat jo oivaltaneet tulevan umpikujan ja hiipineet takavasemmalle piiloon). Kesärannasta tulee… (enpä uskallakaan sanoa), mutta Soininvaarasta tulee ympäristöministeri, ja Käärijästä vihreine takkeineen  kulttuurimnisteri.

    Seuraa huumaava ilo kun hiilinielut kasvavat seuraavien vuosien  aikana  huimasti ja olemme hiilineutraaleja vuoden 2029 syyskuussa.

    Joku Pelle Peloton sitten tulee kertomaan, että mitenkäs nyt suu pannaan kun se hiilinielu onkin täynnä. Se kuuluisa derivaatta onkin nolla. Uudelle kasvulle tulee tilaa vain, jos vanha puu lahoaa metsässä. No mutta ei huolta, onhan biodivesiteetti hyvällä mallilla!

    Taloustietäjät valittavat, että konkurssi uhkaa. Mutta ei hätää. Kutsutaan Väyrynen presidentiksi; olihan Paasikivikin yli 80 vuotta vanha, kun hänet kutsuttiin pelastamaan Suomen kansaa.

    Väyrynen saa sitten asian kuntoon, kun hän säätää asetuksen, jonka perusteella metsän vanhimman puun saa kaataa edellyttäen, että se käytetään rakentamiseen siten, että vesikatto ja perustukset täyttävät normit tuhat vuotta. Jos puu pysyy kuivana, se kyllä varastoi hiilensä sen tuhat vuotta, koska lahottajaeliöt eivät elä ilman vettä. Ja metsään kasvaa uusi puu, eli hiilinielu kasvaa jälleen. Vanha puu varastossa suojassa lahottajilta ja  uusi puu metsäsä. Kuka uskaltaa väittää ettei hiilinielu toimi! Ja Väyrysen patsas nousee Mannerheimin patsaan viereen metrin korkeampana!

    No vitsit sikseen, mutta olen pysähtynyt tuon pamfletin lukemisessa aivan uuden tulkinnan ääreen. Tämä metsäkeskustelu avasi tuohon pamflettiin taas uuden näkökulman, josta sitten palaan kertomaan, kunhan pääsen sen loppuun ja saan jäsenneltyä asian tekstimuotoon.

    kaapo123

    Kyllä siellä uusi suomi puheenvuoroissa jotku ei kyllä kannata sitä,että hiilidioksidi olisi jokin vaara.Siellä on eriäviä kertomuksia ilmastomuutoksen kannattajista.Siellä kerrotaan esim hiilen kierto,vesihöyryjutut,merien tila,jne

    kaapo123

    Luken Korhonen kerto,että jos metsää ei harvenneta,niin silloin metsässä puiden poistuma on sama kuin kasvu ja hiilen sidontaa ei tapahdu.Metsä alkaa kasvaa toukokuun lopussa ja kasvaa 70 päivää.No jos ei suojelumetsää harvenneta,niin puiden poistuma sama kuin kasvu.1 m3 puuta/hiiltä 750 kg,vai

    MJO

    <p>Viherrytetään Saharan ja muiden aavikoiden reuna-alueet. Mitä paremmat elinolot keskileveysasteilla, sitä vähemmän pakolaisia meillä. </p><p>Kaunis ajatus, mutta tällä hetkellä Sahara pikemminkin laajentuu kuin vihertyy. Afrikka lämpiää myös, kuten napa-alueet ja jäätiköt. </p>

    Kurki Kurki
    MJO

    <p><p>Tuossa Aron Jounin kirjoituksessa on linkki lähes 15 vuotta vanhaan lähteeseen. Eipä ole vielä näkynyt sateita Saharassa vaikka lähteessä vakuuteltiin jo 2010 Saharassa sataisi.</p><p>Lisäksi ilmastonlämpenemisen tutkintakin on harpannut pikkaisen vuosikymmenessä.</p>

Esillä 10 vastausta, 551 - 560 (kaikkiaan 1,423)