Keskustelut Metsänhoito Ilmasto on aina muuttunut ja tulee aina muuttumaan

Esillä 10 vastausta, 541 - 550 (kaikkiaan 1,421)
  • Ilmasto on aina muuttunut ja tulee aina muuttumaan

    Merkitty: 

    R. Ranta:
    ”Kuinka Taneli on, onko käsityksesi yhtään muuttunut ilmastonmuutoksesta?”

    Vastaukseni:

    Ilmasto on aina ollut muutoksessa, se muuttuu tälläkin hetkellä ja se tulee aina muuttumaan.

    Eli mitään ylimaallista ja erikoista ei ole tässä hetkessä. Näitä kuumia kesiä ja leutoja talvia on ollut mm. 1912 tienoilla ja taas 30-luvulla.

    Katsotaan nyt mihinpäin se auringon aktiivisuus kääntyy, voi olla taas pian hyvinkin kylmää.

    Ihmiset omat aina tykänneet kuunnella maailmanlopun ennustajia, nykyisin ne ennustajat vain ovat pukeutuvat tieteen kaapuun.

    Viimeisin pieleen mennyt tieteen ennuste oli että happosateet tappavat suomen havumetsät vuoteen 1995 mennessä. Lisäksi vielä ettei rikkipäästöjen vähentämisellä ole mitään merkitystä metsäkuolemaan, mutta se voi metsien palautumiseen vaikuttaa hiukan. Jälkeenpäin on todettu ettei ennen vuotta 1995 ole ollut edes mitään taantumaa Suomen havupuiden kasvussa.

    Tämä höppä ei ollut vain yhden miehen show, vaikka se pieleen menon jälkeen on siksi yritetty kääntää. Kohulla oli ehkä hiukan myönteistä vaikutusta Kuolan niemimaan kaivosteollisuuden rikkipäästöjen alasajossa, joka sinänsä oli hyvä asia.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

  • Kurki Kurki

    Nyt lienee kyse siitä että aikajänne tapahtumille on poikkeuksellisen lyhyt.

    Lämpötilan nousu ja lasku on ollut aina nopea.

    A.Jalkanen A.Jalkanen
    Kalle Kehveli Kalle Kehveli

    Onpa mukava että muutkin on heränneet todellisuuteen. Kalle on näistä faktoista puhunut jo vuosikaudet.

    Juha Virtanen

    Kurki kirjoitti että ilmastonmuutos ei  ainakaan johdu hiildioksidin lisäntymisestä, sillä hiilidioksidi seurailee lämpötilaa ei toisin päin.

    Aioin olla nyt kommentoimatta vähään aikaan, koska tuo uusi tutkimus sai minut käymään uudelleen läpi koko tuon pamflettikirja, Tuo pamfletti on monitasoinen, ja joka kerta löydän siitä uusia tasoja ja haasteita,joten sen läpikäyminen vaatii aikaa vaikka olen sen jo monta kertaa lukenut.Olen  nyt päässyt vasta vuoteen 2042, koska tuntuu uskomattomalta että vuosia sitten on kirjoitettu tarina joka tuntuu toimivan käsikirjoituksena tämän päivän tapahtumille. Kirjan tarina jatkuu pitkälle, ja edessä tiedän olevan tuhansia vuosia.

    Tuo Kommentti, jonka Kurki esitti, on kuitenkin niin perustavaa laatua, että sitä ei voi ohittaa olankohautuksella. Ja varsinkin, kun olen juuri tuosta pamfletista lukenut seuraavan asiaa koskevan näkemyksen sivulla 9 :

    ”On siis vaikea sanoa tarkasti, kuinka suuri osuus hiilidioksidilla on kasvihuoneilmiössä, mutta varmasti tiedämme sen, että hiilidioksidin määrän kasvu ilmakehässä nostaa lämpötilaa
    maapallolla. Hiilidioksidin määrä ei toki ole ainoa lämpötilaan vaikuttava muuttuja, mutta se on merkittävin niistä, joita ihminen aktiivisesti kasvattaa, ja siksi ilmastoskeptikot ovat väärässä. Meillä ei ole oikeutta jatkaa fossiilisten polttoa ja hiilitasapainon järkyttämistä biosfäärissä. Kaikki elämä maapallolla perustuu hiileen, jonka määrän lisääminen biosfääriin ihmisen toimesta panee liikkeelle vaarallisia ketjureaktioita. ”

    Tuo teksti kertoo minulle noiden takijöiden suuresta ymmärryksestä. He eivät kinastele siitä kuka on oikeassa, mutta selvästi silti tuovat esiin omat näkkemyksensä. Tällaiseen viisauteen minä luotan.

    He eivät kinastele siitä onko hiilidioksidipitoisuuden nousu syy vai seuraus lämpötlan nousulle, mutta ovat toki sen näkemyksen takana , että se on syy. He sanovat siis selvästi, että vaikka se olisikin seuraus, ei asia miksikään muutu. Ihmisen ei tule käpälöidä luonnon mekanismeja, vaan pyrkiä elämään luonnon kanssa sopusoinnussa. Heitä ei siis  kiinnosta olla oikeassa , vaan lisätä ymmärrystä. Se tekee tuon pamfletin niin  mielenkiintoiseksi. Ainakin minusta.

    Varsinkin Kurjen kannattaa lukea tuo pamfletin alkusivut ajatuksella ja kiihkottomasti pohtien, sillä sanoma joka sieltä löytyy on syvällsen tiedon lisäksi hyvin filosofinen. Mutta kun tuon johdanto-osan on lukenut ja ymmärtänyt, alkaaa varsinainen filosofinen ilotulitus tuon satuosan muodossa. Ihmisknta jakautuu totalitarisiseen Kiinan johtamaan itään ja USA:n johtamaan liberaaliin länteen ja yltiöpopulistit kaappaavat USA:ssa vallan ja päästään tuhoamaan koko sivilisaatio niin, että jäljelle jää vain tenologiauskovaiset  ydinsodan kestävään sukellusvenetukikohtaansa, ja luontoon luottava pikkuinen populaatio syvälle kaivoskuilun pohjalle. Sitten hyvä ja paha ottavat mittaa toisistaa ja niinkuin saduissa aina , hyvä voittaa.  Kaivoskuilusta nousee uusi uljas ihmiskunta, jonka pienessä populaatiossa oli sattuman oikusta käynyt niin, ettei sinne paenneista ihmisistä yksikään kantanut väkivaltägeeniä. Näin uusi yhteiskunta oli mahdollista perustaa  Ranskan vallankumouksen aatteiden Ja Russoun filosofian mukaiseti. Ihmiskunta otti teknogian hyvät puolet käyttöön, mutta eli luonnon säätämän järjestyksen mukaiseti onnelliseti sellaista elämää, kuin luonto on meille tarkoittanut.

    Kerrassaan mainiota  luettavaa.

     

     

    kaapo123

    Eli Setä Kurjen mukaan lämpö sitten nostaisi hiilidiioksidia kun seuraa lämpöä.No uusi suomi puheenvuoroissaa on ryhmä,jotka eivät kannata yleistä nyt ilmastomuutoksen syytä,että jos hiilidiksidi nousee,lämmöt nousee,kun hiilidioksdi pidättäisi lämpöä ,että ei karkaa avaruuteen.

    No jos hiilidioksidi laskisi kovin alas,tulisi jääkausi( Lunkka:Maapallon Ilmastohistoria-kirja)No jos lisäät kasvihuoneessa hiilidioksidia,niin siellä ei lämmöt nouse,vaan lämpö nousee,jos vesipatterin termostaattia korotetaan,että kuuma vesi sitten kulkee pattereissa.Kukaan puutarhuri ei lisää kasvihuoneeseen hiilidioksidia sentakia,että lämmöt nousisi.Muuten kanamunia voi kasvattaa myös kasvilla,kuva instagramissa

    kaapo123

    Kurjen käsittystä puolustaa jääkairanäytteet,että ensin lämmöt nousee ja sitten viiveellä vasta hiilidioksidi nousee( lähde Jouni Aro,uusi suomi puheenvuoro,otsake Ilmakehän hiilidioksipitoisuus nousee lämpötilan noustessa,ihmisen osuus oisi vain 5 %/ vuosi)

     

    Juha Virtanen

    Pakko kommentoida myös noita Kaapon näkemyksiä.

    Sain langan päähän tuon opppineen ystäväni ja hän kertoi seuraavaa noista Aron näkemyksistä.

    Aro käy kivaita keskusteuja  palstalla, jossa näkemyksiään esittää myös Anrero Ollila. Ollila ei kiistä hiilidioksidin vaikutusta kasvihuonekaasuna, mutta hän näkee sen vaikutuksen vähäisempänä kuin IPCC.

    Oppinut ystäväni kertoi tunteneensa Ollilan henkilökohtaisesti opiskeluaikoinaan 70 luvulla ja pitää häntä pätevänä tiedemiehenä. Vaikka Ollilalla on myös oma uskonnollinen vakaumuksensa, ei hän sotke sitä tieteelliseen työhönsä,  Hän on siis vakavasti otettava toisinajattelija. Sensijaan  Aroa ystäväni pitää uskomustieteilijänä.

    Jotta voisin ottaa kantaa Ollilan ja IPCC:n väliseen kiistaan pitäisi minun hallita matematiikkaa ja teoreettista fysiikkaa paljon paremmin,

     

    Perko

    Pulla- ja leipätaikinaa äitini käytti lämpimässä liinalla peitettynä.  Jos edelleen tapahtuu tuota mikrobien toimintaa kiivaammin lämpimässä niin co2 pitoisuus on  seuraus.  Nykyinen mittaus on aloitettu kylmänkauden lähes alimmalta tasolta eikä siihen ole metsurit tai mopomiehet syyllisiä.  Metsät ovat kasvaneet tai olleet arona aiemminkin omaan tahtiin eivätkä suuremmin vaikuta jääkausien rytmiin.

    Olisko niin kuin Enska  ja Pajunen  kertoivat TV:ssä oikeustapauksen  kolarista. Käräjäoikeus  tuomitsi syylliseksi mopomiehen joka satumoisin oli saapunut  paikalle katselemaan mutta tapahtuma-aikaan ollut kaukana haaverista.

    PS:   Noilla yo-oppiarvoilla   halutan  kaikki muu ajaa latistuksenmankeliin ja tuhota (ovat saaneet ilmaista rahoitusta).  Käyriä ja kuvauksia on kalvot sotkettu  sikin sokin ennustus vektoreilla,  nämä    ” uskoonsa tulleet” fanaatikot   saa syyttää metsää ja mopomiestä a-studioissa.    Esim. ”kuusi viisasta metsätohtoria”  mutta metsään meni sekin!

     

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Eikö ollut niin että ilmaston pitkäaikaistrendi on nyt kylmenevä? Jos sitten huomataankin mittauksissa lämpenevä trendi, ihmisen täytyy tehdä jotain, joka kumoaa tuon kylmenevän suuntauksen. Ihmiskunnan toimintaohje on kai joka tapauksessa sama: pois liikakansoituksesta ja liikakulutuksesta planetaaristen rajojen sisälle. Vaikeus piilee kahtaalla: siinä että emme tiedä missä ne rajat tarkalleen sijaitsevat ja siinä että ihmiskunta on vaikea saada toimimaan yhteisen tavoitteen eteen.

    PS Perko: Esim. ”kuusi viisasta metsätohtoria”  mutta metsään meni sekin! Jos ei olisi kuunneltu harsintajulkilausuman esittäjiä niin eipä tarvitsisi kiistellä hiilinieluista eikä metsäteollisuuden laajuudesta koska molemmat olisivat paljon pienimuotoisemmat ja Suomi köyhempi. Voitanee sanoa että harsintajulkilausuma oli aika olennainen maamme myöhemmän kansantaloudellisen ylijäämän kehityksen kannalta.

    Rukopiikki

    Tai sitten suomen olisi pitänyt oppia tekemään jotain muuta kuin puuhastella metsissä.

Esillä 10 vastausta, 541 - 550 (kaikkiaan 1,421)