Keskustelut Metsänhoito Ilmasto on aina muuttunut ja tulee aina muuttumaan

Esillä 7 vastausta, 1,451 - 1,457 (kaikkiaan 1,457)
  • Ilmasto on aina muuttunut ja tulee aina muuttumaan

    Merkitty: 

    R. Ranta:
    ”Kuinka Taneli on, onko käsityksesi yhtään muuttunut ilmastonmuutoksesta?”

    Vastaukseni:

    Ilmasto on aina ollut muutoksessa, se muuttuu tälläkin hetkellä ja se tulee aina muuttumaan.

    Eli mitään ylimaallista ja erikoista ei ole tässä hetkessä. Näitä kuumia kesiä ja leutoja talvia on ollut mm. 1912 tienoilla ja taas 30-luvulla.

    Katsotaan nyt mihinpäin se auringon aktiivisuus kääntyy, voi olla taas pian hyvinkin kylmää.

    Ihmiset omat aina tykänneet kuunnella maailmanlopun ennustajia, nykyisin ne ennustajat vain ovat pukeutuvat tieteen kaapuun.

    Viimeisin pieleen mennyt tieteen ennuste oli että happosateet tappavat suomen havumetsät vuoteen 1995 mennessä. Lisäksi vielä ettei rikkipäästöjen vähentämisellä ole mitään merkitystä metsäkuolemaan, mutta se voi metsien palautumiseen vaikuttaa hiukan. Jälkeenpäin on todettu ettei ennen vuotta 1995 ole ollut edes mitään taantumaa Suomen havupuiden kasvussa.

    Tämä höppä ei ollut vain yhden miehen show, vaikka se pieleen menon jälkeen on siksi yritetty kääntää. Kohulla oli ehkä hiukan myönteistä vaikutusta Kuolan niemimaan kaivosteollisuuden rikkipäästöjen alasajossa, joka sinänsä oli hyvä asia.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

  • Kurki Kurki

    Ohjelma tuli uusintana. Kaksi miljoona vuotta sitten ilman CO2-pitoisuus oli  4 ppm eli nykyistä tasoa ja Grönlannin pohjois rannikolla kasvoi metsää ja eli kameleitakin. Silloin vielä merivirrat lämmittivät maapallon ilmastoa ei 4ppm CO2-taso, sillä Väli-Amerikan kannas oli auki Tyynelle merelle. Kun kannas sulkeutui 1 milj. vuotta sitten ilmasto kylmeni alkoivat kylmät jääkaudet ja lämpimät interglasiaasit vuorotella.

    Tällä alueella muutama sata kilometriä pohjoisnavalta puolet vuodesta oli pimeää ja puolet valoisaa, mutta elämä kukoisti. Nykyään tuo alue on paljasta kylmäaavikkoa, jossa ei sada.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Yksityisautoilusta ja globaaleista ongelmista viisastelua. Kenellä on ratkaisujen avaimet: kuluttajilla vai päättäjillä?

    ”Yksityisautoilu on monelle kaupunkilaisellekin välttämätön arjen pyörityksessä selviämiseksi. On kuljetettava ostoksia, lapsia, vanhuksia ja harrastusvälineitä. Ympäristövaikutuksia voi alentaa ajamalla harvemmin ja valitsemalla paremman polttoaineen kuten biokaasun tai sähkön.

    Päättäjillä ja kuluttajilla on molemmilla oma roolinsa. Aikamme viheliäisimpien ongelmien (ilmastonmuutos ja luontokato) ratkaisuksi on esitetty kohtuullistamista, eli sitä että kulutamme todellisten tarpeidemme mukaan. Talousjärjestelmämme perustuu kuitenkin jatkuvaan kasvuun. Kehittyneiden talouksien velkaongelma ei ratkea eikä kehittyvien maiden elintaso nouse ilman sitä. Tähän perusparadoksiin tarvittaisiin kenties aivan uusia avauksia ja monenkeskistä yhteistyötä, joka on hieman vaikeaa tänä päivänä.”

    http://www.hs.fi/taide/art-2000011095531.html

    Nostokoukku

    Autoilu on välttämätöntä, mitä syrjemmässä asut sen tärkeämpää. Huvikseen lentely ei ole kenellekkään välttämätöntä. Hiilikauppa pitäisi laajentaa henkilökohtaiselle tasolle asti. Jos et lentele huvikseen, voit ajaa autolla vastaavat päästöt. Jos lentelet, kävelet vastaavat päästöt tasoihin.

    Scientist Scientist

    Mainonta ja kulutus on kasvanut 2000 luvulla. Ostoskeskukset ja verkkokauppa myös lisänneet kulutusta, valitettavasti. Tarvittaisiin sääntelyä enemmän mutta kun talouden pitää kasvaa!

    Uudet HD tvt näyttävät kuluttavan enemmän energiaa. Tavaroiden kulutusta ei lasketa Suomen hiilitaseeseen jos ne on tehty muualla.

    Rukopiikki

    Vasta joku vuosi sitte piti tikiboksi laittaa ja nyt pitäs hd olla. Yhtenään jottain keksivät. Suomen televisiotarjonta on sitä että kun yhden illan  ainakymmeneen vuoteen katsoo niin kaikki tulee nähdyksi eikä jää mistään paitsi.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Muutama mielenkiintoinen esitys vuodelta 2005 eduskunnasta. Kts. Kari Mielikäisen esitys ilmaston muuttumisesta menneinä aikoina: muutoksen syitä ei tarkalleen tiedetä. Myös Heikki Järvisen esityksestä luku 3, Köppen-luokat ja ennuste. Ukrainan käy köpelösti, kuivuus valtaa alla ja vilja-aitta surkastuu. Meillä Suomessa ei ole enää lumisia talvia, kunnon puunkorjuukelejä eikä Lapissa talvituristeja?

    https://www.eduskunta.fi/FI/naineduskuntatoimii/julkaisut/Documents/tutkas0003_v05_doc.pdf

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Em. linkistä Raisa Mäkipään esityksestä löytyi se Liskin julkaisu jota lähdin etsimään, kun Hesarissa mietitään soiden hiilivarojen pitkäaikaiskehitystä:

    Liski J, Lehtonen A, Palosuo T, Peltoniemi M, Eggers T, Muukkonen P and Mäkipää R. Carbon sink of the Finnish forests 1920-2000: an assessment based on forest inventory data and dynamic modeling of soil carbon.

    Löytyy myös kuva päästö- ja nieluarvioiden epävarmuuksista ja arvion lähde: Monni, Peltoniemi, Palosuo, Lehtonen, Savolainen, Mäkipää. 2006. Climatic Change.

    https://efi.int/projects/uncertainty-analysis-forest-carbon-balance

Esillä 7 vastausta, 1,451 - 1,457 (kaikkiaan 1,457)