Keskustelut Metsänhoito Ilmasto on aina muuttunut ja tulee aina muuttumaan

Esillä 10 vastausta, 1,441 - 1,450 (kaikkiaan 1,455)
  • Ilmasto on aina muuttunut ja tulee aina muuttumaan

    Merkitty: 

    R. Ranta:
    ”Kuinka Taneli on, onko käsityksesi yhtään muuttunut ilmastonmuutoksesta?”

    Vastaukseni:

    Ilmasto on aina ollut muutoksessa, se muuttuu tälläkin hetkellä ja se tulee aina muuttumaan.

    Eli mitään ylimaallista ja erikoista ei ole tässä hetkessä. Näitä kuumia kesiä ja leutoja talvia on ollut mm. 1912 tienoilla ja taas 30-luvulla.

    Katsotaan nyt mihinpäin se auringon aktiivisuus kääntyy, voi olla taas pian hyvinkin kylmää.

    Ihmiset omat aina tykänneet kuunnella maailmanlopun ennustajia, nykyisin ne ennustajat vain ovat pukeutuvat tieteen kaapuun.

    Viimeisin pieleen mennyt tieteen ennuste oli että happosateet tappavat suomen havumetsät vuoteen 1995 mennessä. Lisäksi vielä ettei rikkipäästöjen vähentämisellä ole mitään merkitystä metsäkuolemaan, mutta se voi metsien palautumiseen vaikuttaa hiukan. Jälkeenpäin on todettu ettei ennen vuotta 1995 ole ollut edes mitään taantumaa Suomen havupuiden kasvussa.

    Tämä höppä ei ollut vain yhden miehen show, vaikka se pieleen menon jälkeen on siksi yritetty kääntää. Kohulla oli ehkä hiukan myönteistä vaikutusta Kuolan niemimaan kaivosteollisuuden rikkipäästöjen alasajossa, joka sinänsä oli hyvä asia.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

  • pihkatappi pihkatappi

    https://www.politico.eu/article/brussels-plans-sweeping-cuts-to-eus-green-rules-leaked-bill-reveals/

    Tuossa tuo Euroopan tinkiminen vihreistä säännöistä. Miksi tosiaan Suomessa kuljetaan toiseen suuntaan.

     

    https://www.politico.eu/article/europe-green-targets-2030-enviornmental-policy-eea-deal-carbon/

    Eu:n ympäristöministeriön ylin johtaja on Leena Ylä-Mononen, joka vastustaa Eu:ssa sääntelynn yksinkertaistamista.

     

     

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Hesarin hiiliviljelyä ja biohiiltä mainostavassa artikkelissa on hyvät kaaviot siitä miten hiili kiertää maapallon ekosysteemeissä. Näkyy varmaan vain tilaajille.

    Biohiili on ok pelloilla ja vaikka viherrakentamisessa, jos sen valmistuksessa syntyvä lämpö tulee hyödynnetyksi, ja on ilmeisesti kannattava tuote, jos vain raaka-ainetta löytyy. Nurmiviljelyssä syntyy ainakin kertaluonteinen hiilivarasto, kun siirrytään jokavuotisesta pellon muokkauksesta siihen. Turvemailla päästöjen vähennys on tässä kohtaa huomattavan suuri. Maailmalla varmaan agroforestryssä eli puumaisten kasvien ja viljelykasvien yhteisviljelyssä olisi mahdollisuuksia. Aika puutonta on esimerkiksi tuon artikkelin kuvissa Brasiliassa.

    Jatkuvaa hiilinielua syntyy kuitenkin vain, jos varastoon tulee koko ajan lisäystä (hiilinielu on varaston lisäys). Meillähän metsissä varasto kasvaa edelleen selvästi joka vuosi. Jos sillä olisi kasvua lisäävä vaikutus, niin sen pitäisi näkyä? Kasvua syntyy vain viherhiukkasista, eli kasvaako niiden määrä, kun puuston määrä kasvaa? Jos latvukset supistuvat liian tiheässä tai liian vanhassa kasvustossa niin ei.

    Isomäki kertoi Aarre-lehden kolumnissaan karbonaattiyhdisteistä maan lisäisinä hiilivarastoina. Jotkut tutkijat ovat ehdottaneet, että sienijuuret voitaisiin huomioida hiilivarastoissa. Näytön pitää olla kuitenkin pitävää sekä koko Suomen erilaiset kasvupaikat ja ilmasto-olot kattavaa, ennen kuin näitä uusia osioita otetaan mukaan khk-raporttiin.

    Jos noista maaperän ja ikiroudan jättimäisistä varastoista alkaa vapautua hiiltä ilmaan vielä nykyistä paljon enemmän, peli on menetetty. Sitten vain kärsitään seurauksista, kuten Risto Isomäki on romaaneissaan kuvannut.

    http://www.hs.fi/tiede/art-2000008155579.html

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    A-studio 26.02.2025 21:05. Hallitus riitelee ilmastotavoitteista, joiden saavuttaminen vaatii lisää toimia. Mikä on tavoitteiden kohtalo?

    Kurki Kurki

    Keskuselussa Jani Mäkelän viesti oli, että neutraaliustavoitteeseen ei tulla pääsemään näillä laskelmilla.

    Anderssonin ehdotus metsien iän kasvattaminen ei tuo mitään muuta kuin kasvun alenemista, sillä Lukehan jo kertoi, että metsien kasvun este viime vuosina on ollut metsien vanheneminen. Metsiä pitäisi siis hakata vanhasta päästä enemmän.

    Krista Mikkoselle sopisi hakkuiden vähentäminen, tehtaiden sulkemiset ja laman syventäminen.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Seppälän viestiä olisi kuunnellut pitempäänkin mutta ehkä pääasia oli että hiilineutraaliuspolulla pitäisi yrittää pysyä. Voidaan yrittää jos maamme toimintaympäristö pysyy vakaana. Jos ei pysy, eli Putin jatkaa häiriköintiä, tavoitteen voi heittää roskiin.

    Kurki Kurki

    Suomen talven lämpötilamuutokset määrää polaaripyörre, kun ajatellaan Golf-virran lämmitävä vaikutus pitkäaikaisena vakioilmiönä. Viime talvena polaaripyörre oli laaja ja hajosi kahdeksi pyörteeksi ja valui alas eteläisille leveysasteille. Talvi oli entisaikojen normaali talvi pakkasineen ja lunta paljon. Kevät oli myöhäinen ja kylvöt viikkoja myöhässä.

    Tämä talvi kuten 2010-luvun puolivälin talvetkin on ollut lauha, kun vinha pyörimistahti on supistanut polaaripyörteen jo useaan kertaan pohjoisnavan ympärille pieneksi pisteeksi ja on vetänyt lämmintä ilmaa eteläisiltä leveysasteilta korkealle pohjoisille leveysasteille.

    Maapallon havaittu 1,0 asten lämpeneminen taas tulee päiväntasaaja-alueiden pilvisyyden vähenemisestä, kun aurinko pääsee esteettä lämmittämään suoraan ilmaa ja merivesiä. Jääpeitteen pienempi pinta-ala pohjoisnavan ympärillä taas lisää avovesiä ja lämpöenergian haihtumista tehokkaammin, sillä avovesi kylmenee paljon nopeammin kuin jääpeitteinen. Termostaatti toimii ja merivesikään ei pääsee kylmenemään liikaa.

    Polaaripyörteen hajoaminen voi tuoda hyytävät terveiset Pohjoisnavalta

    https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/uutiset/0a715329-4e71-45ea-bf78-29f5659d654a

     

    Rukopiikki

    Tämmösiä lauhoja talvia on ollut ennenkin. Nyt on ollu täällä yöllä kunnolla pakkasta. Ja lumet lisääntyy koko ajan. Lumen vesiarvot ovat korkealla tasolla. Voipi tulla kovat tulvat jos äkkiä alkaa lumet toukokuussa lähtiä. Ounastelen pitkää kylmää kevättä. Komia on päivä. Niin kirkasta että hyvin vaarallista lähtiä ilman aurinkolaseja liikkeelle. Voi lumisokeus yllättää. Ei taho niin hämärää paikkaa löytää että näkis tätä kirjotusta näpytellä.

    Kurki Kurki

    Sen tiedän vanhojen ilmisten puheista, että 1930-luvulla on ollut vuosi, jolloin täälläkin maa oli lumeton huhtikuun alussa. Viimeksi sellainen kevät meidän aikana täällä oli vuonna 2015 tai 2016. Ei näiden kahden tapauksen välissä eikä viimeisen jälkeen ole ollut lumetonta jo huhtikuun alussa eikä tule tästä keväästään sellaista.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Onko Rukopiikin seutuvilla poroilla vaikeaa löytää ruokaa: luin jostain että maa on ollut paikoin lauhana talvena jäässä. Eli lisäruokinnoilla pidetään hengissä nyt?

    Nostokoukku

    Oli tuossa eräänä iltana telkussa ohjelma, jossa tiedemiehet jäljittivät erittäin vanhoja maaperässä säilyneitä geenejä. Tutkimuspaikaksi valikoitui niemimaa Gröönlannista. Siellä ei ollut jäätikköä joka olisi kuluttanut maaperää, ilmasto oli erittäin kylmä ja kuiva. Olosuhteet olivat suotuisat geenien säilymiselle. Osoittautui, että seudulla oli ollut sankkoja metsiä ja isoja maaeläimiä.

Esillä 10 vastausta, 1,441 - 1,450 (kaikkiaan 1,455)