”Mahdollisimman tehokas Saksalainen” raivuri? -Ei sellaista ole olemassakaan.

Tussu mikä tussu.

Järein Tilhi on niin kömpelö ja painava, että sen kanssa pitää olla Gorillan sukua suoraan alenevassa polvessa, jos sen kanssa oikeassa maastossa ja risukossa täysiä päiviä paahtaa. Tulos jää silti reippaasti oikeaa sahaa käyttävän ammattilaisen tuloksesta.

Silloin kannattaa lopettaa koko sahahomma jos raivaussahaa ei jaksa kantaa. On merkki mikä tahansa.

Yleensä se on huonon kunnon merkki kun tehokkuutta aletaan etsimään varusteista ja sahoista. Alkaa aika olemaan jo ehtoopuolella.

Metsuri Motokuski. Onhan se tietenkin niinkin, mutta: Yleensä sahojenkin valmistajat ovat ottaneet huomioon sen, että normaali ihmisrotu on vain heikentymään päin fysiikan puolesta joskin älykkyys on jopa lisääntynyt.

Siksi KAIKKI esim metsätyövälineiden valmistajat ovat keksineet, että kaikista varusteista pitää karsia painoa niin paljon kuin se on mahdollista, käyttömukavuuden ja kestävyyden vain parantuessa. Jos näin ei olisi, sahailisivat kaikki edelleenkin Husqvarna 165 :lla ja saappaat olisivat viiden kilon painoisia, housut Enstexiä leveillä lahkeilla  ja käsissä perunasäkin kokoiset nahkarukkaset jne.

Tuolla periaatteella työn tuottavuus nousee merkittävällä tavalla – aivan eri suuntaan kuin konehemmoilla on ihanne, eli heillä kehitys on aina ja jatkuvasti vain isompaan ja raskaampaan kalustoon, koska niillä saa puuta kaikkein tehokkaammin, eikä käyttäjän tarvitse ponnistella työssään edes ajattelun tasolla. Tosin metsä jää sen näköiseksi, että ei tarvitse enää saman sankarin tulla toista kertaa töihin.

Noista raivareiten painosta. Tehtaat voisi tehdä paljon nykyistä kevyempiä. Mutta ne maksaisi liikaa. Kumpikin valtamerkki menee hinta edellä. Koska se myy. Uudutet menee aina kilpailijan tarkasteluun mitä uutta niissä.

Se on kuitenkin aivan varma asia, että jos ja kun raivaa karkuun päässyttä taimikkoa (risukkoa) 1 -2 hehtaaria kahdeksan tuntia jokainen arkipäivä, alkaa sahan ja varusteiden paino tuntua.

Jos ja kun sahan käyntiinveto alkaa olla kynnyskysymys siksi, että se on niin raskasta, on kyllä konstit vähissä. Tiedän tosin yhden sutjakan – aikuisen naisen, joka halukkaasti raivaili hyvällä sahalla taimikoitaan, mutta ei saanut konetta käyntiin. Hänen keinonsa oli, että ukko pisti sahan käyntiin pihassa, asetti sen suksitelineelle käymään ja eukko ajeli työmaalle käyvän sahan kanssa. Kunnon sahassa tankillinen kestää lähes kaksi tuntia, jonka jälkeen ajelu takaisin, tankkaus ja teroitus, kevyt lounas ja takaisin metsään. Ukko oli kotihommissa,teki myös sen lounaan valmiiksi.

Tuolla naisella on vrmaankin jo akkuraivuri!

Tosin näyttää täälläkin valtaosa olevan sellaisia suhareita, joille tärkein asia on, että saha lähtee mahdollisimman helposti käyntiin. Minusta se on aina ollut toisarvoinen seikka sen rinnalla, että saha ei sammuile itsekseen.