Jossain 165-mallissa esiintyi akselin värinää kiihdytys – ja palautusvaiheessa. Se oli niin voimakasta, kun tärinänvaimentimet olivat suht pehmeät, että moinen vatkaaminen oli – paitsi epämiellyttävää, koko voimansiirtoa rasittavaa. Aika usein katkesikin akseleita, jopa akselien suojaputkia, jotka selittyivät värinän syyksi.

Silloin sahurit hoksasivat jopa ihan itse pitää kierrokset värinän yläpuolella, jolloin myös täyteen laukkaan kihdyttäminen onnistui hetkessä ja myös kytkimet alkoivat kestämään.

Silloin pidettiin yhtenä ohjeenaa, että hattaessa akseliputkessa olevien tarrojen teksti pitää näkyä selvästi koko samauksen ajan. Akselin väristessä se ei eroittunut.

Kyllä 165 – huskutkin kävivät tyhjäkäyntiä hyvin. Eräs innokas raivaussaha-emäntä  ei jaksanut vetäistä konetta käyntiin ja ukko käynnisti hänelle sahan – saha pantiin suksitelineelle ja rouva ajoi autolla metsään muutaman sadan metrin päähän – otti sahan alas ja valjaisiin ja sahaili tankillisen. Ajoi sahan kanssa takaisin, tankkasi sen ja ukko tuli käynnistämään. Pari tankillista joka päivä!

Ukon ammatti ja työ eivät sallineet olla metsässä muulloin kuin vapaapäivinä.

Sahan huudattaminen täysillä ei tarkoita, että siinä on kaasu pohjassa, koska silloin ollaan jo tuhansia kierroksia yli maximikierrosten, vaan kaasua pumppaillaan, jolloin saha pyörii puolet ajasta ilman kaasua.

2T-kpne nousee ylikierroksille, jos se on kunnossa, eikä siinä ole rajoitinta. Ylikierroksilla tehot eivät ole samat kuin max-kierroksilla, joten niitä ei pitäisi päästää tulemaan. Raatikais-Ville nimitti niitä Paraatikierroksiksi, eli sinänsä aivan turhia varveja.

Kone kuin kone säädetään kuormittamattomana ja silloin mennään max-kierrosten yli periaatteessa aina. Se myös merkitsee, että R-sahan kanssa ei vedetä kaasu pohjassa koko aikaa, vaan kaasuttelussa on oltava rytmi. Samoin moottorisahalle annetaan kaasua esim tukin karsinnassa joka oksalle erikseen. Siinä ei rouherukkasella pärjää edes huonosti.

Ei työn tulos ole kiinni rukkasista, vaan miehestä. Veljeni teki aikoinaan vuosia metsätöitä. Talvella oli nahkarukkasten sisällä kahdet lapaset, kun oli lapsena palelluttanut pahasti kätensä, eikä niissä kiertänyt veri kunnolla. Teki noista kömpelöistä käsineistä huolimatta aina isomman tilin, kuin minä. Enkä nuorena ollut täysi nahjus itsekkään. Kun veljen kädet alkoivat vaatia kolmansia lapasia, hän riisui kädet paljaiksi ja lähti lämpimämpiin töihin.

Tuskin tommoset speksit niin tärkeitä. Rasva tarvisi olla rattaissa eikä kotelon seinämillä tai putkessa. Eli oikea viskositeetti ja ep. Ja sitten ettei ole liimaavia lisäaineita.  Varmaan joku keskusvoitelurasva tai merkin omat tuubit. Ikh:n tms. Hyllyltä ei ehkä kannata ostaa mitään tähän kohtaan.

Eihän se ole sen kummempi kuin metsurin rukkanen. Hyvin on onnistunut loska keleissä rouherukkasella moottori sahahommat.