Keskustelut Metsänhoito Humus

Esillä 8 vastausta, 81 - 88 (kaikkiaan 88)
  • Humus

    Kuinka korvataan ja korjataan humuksen puuttuminen maaperassa? Silloin kun aluskasvillisuus puuttuu melkein taysin. Ja maapera on vihreaa n. 30 cm syvyyteen. Maa-aines hienojakoista silttia. Jossain maarin maapohjalla on ketunleipaa, joten kysymyksessa lienee lehtomaista alkuperaa oleva maasto? Vesitalous alueella lienee kunnossa, koska seisovia latakoita alueella ei esiinny.

  • Pete

    Metsämaan kalkitseminen ei parhammissa tapauksissa laske puuston kasvua, mutta useimmmiten laskee. Suomelaiset puulajit ovat sopeutuneet happamiin olosuhteisiin. Pelto- ja puutarhaopit eivät päde metsässä jossa mykorritsa sienet ovat sopeutuneet happamaan olosuhteeseen. Kalkitus tappaa mykorritsat, en suosittele sitä. Kalikitus voi myös johtaa voimakkaaseen boorinpuutokseen, boori on huonosti liukoista kun pH nousee ja booria on yleisesti metsämaassa vähän.

    Humuksen merkitys on myös pienempi kuin maalais- tai kaupunkilaisjärki äkkiseltään antaa ymmärtää.

    metsänvartija

    Kuusikon jälkeen lehtipuupusikko, se hoitaa maan kuntoon.

    Raivauksilla kasvu kohdistetaan päävaltapuihin, tiheydestä ei väliä.

    30 v->nurin.

    Sitten mätästys, kuusipotti.

    A.Jalkanen

    Lehtipuuvaihe kuusikon jälkeen on suositeltava. Hoidetun lehtipuuston alle voi saada ilmaisen kuusentaimikon. Toinen vaihtoehto on istuttaa harvaan kuusta, väliin lehtipuusekoitus.

    Lehtipuustossa maan pH on korkeampi ja ravinteet kiertävät nopeammmin.

    Ammatti Raivooja

    ”Tässäkin ketjussa nousee taas esiin ajatus siitä, että lehtipuusekoituksella olisi jokin erityinen lannoittava vaikutus. Näin ei käytännössä ole.”

    ”Lehtikarikkeen lisäksi sekä juurten aktiivinen toiminta että niiden hajoaminen vaikuttavat maan ominaisuuksiin. Koivun juurieritteiden on havaittu edistävän mmaamikrobien toimintaa. Juurten hajoaminen ja sen merkitys ravinteiden vapautumisessa tunnetaan maanpäällisiä osia heikommin. tiedetään, että juurikarike hajoaa Koivulla nopeammin kuin havupuita.
    Maaperäeläimien ja – mikrobien ansiosta maa on koivikossa sekoittuneenpaa kuin havumetsä ssä. ”

    6 m3

    Happamia on, sanoi kettu pihlajanmarjoista.

    6 m3

    ”Ennaltamispoltto:

    Tarkoittaa (yleensä viljellyn) pystymetsän polttamista. Sen tavoite on muuttaa metsää luonnontilaisempaan suuntaan ja kohentaa uhanalaisten lajien elinoloja.”

    Aarre 4/2015

    ”Tuli on tärkeä katalyytti

    Metsässä tuli on katalyytti joka käynnistää elintärkeän sukkessiovaiheen. Palanut, musta maa kerää tehokkaasti auringon säteilyenergiaa, jolloin lämpötilaolot ovat suotuisat lämpöä vaativille lajeille.

    Tulen heikentämät puut kuolevat hitaasti, jolloin niihin ilmestyy joukko erilaisia, nimenomaan palanutta puuta lahottamaan erikoistuneita sieniä. Sienten mukana tulevat hyönteiset, jotka elävät eriasteisesti lahonneella puulla ja puun lahottajasienillä.

    Esimerkiksi kovakuoriaisiin kuuluva kulokauniainen ja luteisiin kuuluva palolatikka ilmestyvät alueelle pian palamisen jälkeen.
    Niin sanotut palopioneerit jättävät kulotusalan jo muutamssa vuodessa, mutta osa lajeista, kuten vaikkapa kaskikeiju, ilmaantuvat alueelle vasta, kun palon tappamat puut ovat jo pitkälle lahonneita.
    Eri lajit vaativat eri lahovaiheita, minkä vuoksi ajallinen palojatkumo on ensiarvoisen tärkeää.”

    Lähde samainen Aarre-lehti.

    A.Jalkanen

    Jos humusta on vähän, en ehkä käyttäisi ennalllistamispolttoa, joka entisestään ohentaa eloperäistä ainesta. Viron Kohtlajärvellä näin että metsä saatin palautettua ja humusta muodostettua palavankiven jätekasoille istuttamalla niille haapaa ja leppää. Koivu ja muut lehtipuut käyvät myös. Leppä on erityisen hyvä lehtohumuksen muodostaja, mm. koska sen lehdet sisältävät typpeä jota karikkeen hajottajat tarvitsevat.

    Turvetta ja hakkuutähteitä viemällä voi myös tuottaa humusta.

    6 m3

    AJ
    Luithan myös otsikon?
    Kyseessähän olisi äärimmäisen radikaali ratkaisu happamoitumisen vaivaan.
    Tuli hävittäisi varmastikin myös myyrät ja punkit, sekä kirjanpainajat. Tosin nuo voivat palata sankoin joukoin alueelle kun kulotuksen pioneerilaji, maitohorsma, on ottanut ensimmäisenä jalansijansa poltetulta alueelta?

    Niin, kaskimaitten pioneerilajinahan on useimmiten ollut koivu.
    Eikös se ollut hyvä valinta maannousemaa pelkäävälle.
    Tosin horsmikko houkuttelee myös hirviä, mutta tuohon hirvivaivaan taasen auttaa hyvät suhteet alueen hirviporukoihin.
    Hirvenmetsästäjähän auttaa tuossa hirven täysrauhoituksessa, eikö totta?

Esillä 8 vastausta, 81 - 88 (kaikkiaan 88)