Sitä minäkin ihmettelen että miksi kunnon tukista ei makseta kunnon hintaa ja sahattaisiin nekin kunnon lankuksi jolloin suuremmista puista saantokin olisi aivan toista luokkaa kun on riukupuista. Myimme juuri parintuhannen kuution leimikon mutta järkytys oli melkoinen kun selvisi että kaikki kunnon tukit joiden latvaläpimitta on yli 55 sm menee armotta kuitupinoon. Onko tässä järjen hiventäkään. Sillä tällä kertaa lienee Lohja ainoa saha joka sahaa ylisuurta tukkia. Ja tarjontaa on senkin verran että kaikkea se ei pysty vastaan ottamaan.

Joissain muissa  maissa, joissa  sahatavaralle osataan antaa enemmän arvoa,  puiden arvo-osista (ylisuurista tukeista ja erikoispuista ) saadaan esim. säteittäin sahaamalla  huonekalu- ja soitinrakentajille tarvepuuta.     Suomessa isot ostajat ostaa könttähinnalla  ja osa laatupuusta luultavasti otetaan erilleen ja  viedään ulkomaille esim. huonekalujen valmistajille.

Kumma kyllä ettei täällä laatuhinnoittelua juuri ole vaikka esim. Ruotsissakin se näyttää olevan tavallista.

” Pohjois-Amerikassa saha kuin saha nielee yli metrisetkin tukit.”

Ehkäpä nyt on tilanne tuo.  Aikanaan suomalaiset firmat hankkivat Pohjois-Amerikan länsirannikolta Eurocan-nimisen firman.  Sillä oli niin pienet raamit, etteivät tukit menneet läpi.  Siellä suomalaiset maksoivat sitten oppirahoja askaimman kautta.

Selvähän se on, että Suomessa raameja ei kannata tehdä muutamaa jättiläistukkia varten.

Jeessi:”-Miksi ylipäätään pitää päästää kasvamaan ylijäreiksi?”

Yleinen yläraja sahatukilla on tyvipäästä 55 cm. Kertopuu ottanee 75 senttiin asti .Ylijäreät tuottavat ongelmia sen vuoksi, että niitä tulee yleensä niin vähän, ettei kuljettelu kannata. Niiden sahaajat / sorvaajat ovat niin harvassa, että ne joutuu haeskelemaan.

On toki myös niitä, jotka niitä haalivat kauempaakin, esim pyöröhirsirakennusten materiaaliksi tai veistosten tekemistä varten. On toki ymmärrettävää, että Jeessillä eivät puut ehdi kasvaa ylijäreiksi, siellä ”sirppihallaa” esiintyy paljon hintelämmissäkin puustoissa kuin Metsähallituksella.

Sahat ovat valitelleet tukin keskimääräisen koon pienenemistä. Kyllähän ne varmasti mielellään paksumpaa puuta sahaisivat, jos sitä olisi riittävästi tarjolla. Sahalinjoja ei vaan kannata mitoittaa paksulle puulle, jos sitä ei ole tarjolla riittävästi. Niinpä linjat on rakennettu sahaamaan suhteellisen pientä puuta vauhdikkaasti.

Puu kasvaa parhaiten Häme – Keski-Suomi – Savo -akselilla. Kuinka ollakaan täällä on myös paksulle kuusitukille mekaanista jalostusta: kertopuu- ja vaneritehtaita. Ei mene järeäkään näre sellukattilaan.

Ja jos mietitään, kannattaako sitä erikoisen järeää puuta ylipäätään sahata – jos 60 vuotias puu on 60 cm paksu – niin siinähän lustonleveys on 5 mm. Ts. ”höttöä”. Kertopuussa tai vanerissa kylkeen yleensä sattuu hitaampikasvuinen viilu.

Tällä viikolla olen rakennellut Pölkyn ja Verson leimoilla olevista C24- lujuusluokan koolingeista. Pölkyn kuusisahatavarassa lustonleveys on noin 1,5 mm. ja Verson puussa 3 mm. Ero on selkeä, edellinen on raskaampaa ja jäykempää, vaikka onkin samat leimat kylkeen lyöty. Luultavasti Kainuun puista osa yltäisi korkeampaankin luokkaan, mutta tuolle peruslaadulle on rautakappatavarana enemmän kysyntää, joten kannattaa iskeä samaan nippuun. Molemmat vääntyilee ankarasti, mutta nopeampikasvuinen on hempompi oikaista suoraksi. Osa vääntyilystä johtuu siitä, että kappaleet on todennäköisesti ensin kuivattu kakkosnelosina, mitallistettu ja halkaistu kakkoskakkosiksi, jolloin kuivauksen aiheuttama sisäinen jännitys on epätasainen.

Kantaviin rakenteisiin tulevat kappaleet sahataan puun keskeltä, ns. sydäntavara. Latvasta viisitoistasenttinen tukki antaa kaksi kakkosnelosta, vähän paksummasta puusta saadaan kakkoskutoset tai useampi ja sen leveämpää lankkua harvemmin nykyään käytetäänkään. Ts. ensiharvennuksessa pystyyn jäävissä, eteläisessä Suomessa rinnankorkeudelta 17 cm kuusissa tyvitukista aikanaan viipaloitava sydäntavarasahe on enimmäkseen jo kuoren sisäpuolella 30-vuotiaassa metsässä. Rungon yläpuoliset tukit toki muodostuvat myöhemmin.

Kun metsiä hoidetaan alaharvennusperiaatteella, eikä varsinkaan kuusen oksaisuuslaatuun (joka indikoi lustonleveyttä) perinteisesti ole kiinnitetty huomiota, päätehakkuilta tuleva tukki on sitä nopeimmin kasvanutta ja harvasyisintä. Tehometsänhoitaja paukuttelee henkseleitä, mutta jääkö ”mustapekka” käteen tätä menoa?!

Järkevä, korkolaskennan perusteet tunteva metsänomistaja harvemmin kasvatuslannoittaa nuorta metsää, joten lannoitusta tuskin voidaan syyttää liian nopeakasvuisesta puusta. Kakkosharvennuksen jälkeen tehty lannoitus nopeuttaa kasvua ja järeyttää puuta niin, että päätehakkuu voidaan tehdä aiemmin ja lisäkasvu on pintalautoja ja selluhaketta.

Saunapaneelissa nopeakasvuisuus ei ole haitta; pidemminkin hyöty, kun selkää ei polta. Ja jos lannoitus nopeuttaa kasvua niin, että 2 mm lusto säilyy samanvahvuisena puun ikääntyessä tai nousee 2,5 mm:iin, niin lujuuden näkökulmasta tällä ei ole suurta merkitystä.

Kun kuusikosta tukkia alkaa tulla lähinnä vasta 2. harvennuksessa, noin 45 vuoden iässä, nyt tarkastellen tulevina vuosikymmeninä hakattavan sydäntavaran laatuun ei voida enää vaikuttaa. Aika näyttää, maksetaanko hitaammin kasvaneesta puusta paremmin. Jääräpäiset metsänomistajat ovat usein jättäneet taimikkojaan suosituksia tiheämmiksi. Itse olen levollinen.