Hyvä kirjoitus. Liikenneturvallisuuteen liittyen voisi vielä ottaa mukaan valtioneuvoston periaatepäätöksen 6.3.2006, jonka mukaan kenenkään ei tarvitse kuolla tai loukkaantua vakavasti liikenteessä. Ensimmäisessä tavoitteen tueksi tehdyssä ohjelmassa oli maininta hirvieläinten määrän leikkauksesta niin alas kuin se luonnon kannalta on mahdollista. Ohjelmaan ei kuitenkaan sitoutettu riistahallintoa, joten tavoite ei koskaan toteutunut ja myöhemmin tuo keino jäi pois. Nyt voisi laskea sen vaikutuksen henkilövahinkoihin.

Laitan tämän viestin puhelimesta, joten en ala nyt kaivaa täsmällisiä lähdetietoja. Palaan asiaan, kun pääsen koneen ääreen.

Stilisoitu versio (4).

AVOIN KIRJE SUOMEN VALTAKUNNALLISELLE RIISTANEUVOSTOLLE

Kirjoitus koskee meillä esiintyvistä hirvieläimistä yleisimpiä: hirveä, metsäkaurista ja valkohäntäkaurista (valkohäntäpeuraa), pl. poro, kuusipeura ja metsäpeura.

Suomen hirvikannan hoitosuunnitelmassa (2014) julkaistut tavoitteet ovat kunnianhimoiset, ja tämänhetkinen riistakonsernin organisaatio riistaneuvostoineen ja hirvitalousalueineen on periaatteessa hyvä ja toimiva. Korkean hirvikannan aiheuttamat metsäpuiden taimikoihin kohdistuneet laatu- ja kasvutappiot ovat kuitenkin olleet valtakunnan metsien inventointien mukaan kasvussa. Samoin noususuuntaa osoittavat erityisesti lounaisessa Suomessa hirvieläinten aiheuttamat liikennevahingot ja myös pienten hirvieläinten levittämien punkkien aiheuttamien tautien tilastot.

Tavoitellut hirvieläinkannan tasot ovat siis kokonaistilanne huomioiden edelleen useilla riistakeskusalueilla liian korkeat. Erityisesti lounaisessa Suomessa tilanne on huolestuttava: siellä kaikki kolme edellä mainittua hirvieläintä elävät samalla alueella ja metsäkauriin ja valkohäntäkauriin kannat ovat nousseet ripeästi. 1960-luvulta alkaen hirvieläinten yhteenlaskettu talvikanta on vähintään viisinkertaistunut; karkeasti arvioiden 50 tuhannesta ainakin 200 tuhanteen yksilöön. Kesällä ennen metsästyskautta tulevat mukaan keväällä syntyneet vasat, joten kesäaikainen hirvieläinten kokonaismäärä on tätä vielä paljon suurempi, 300 000 – 350 000 yksilöä.

Metsänomistajille aiheutuu hirvieläimistä suoria kuluja, eli hukkaan menneet metsänuudistamiskulut, joista lupamaksuvaroista korvataan vain vakavimmat tapaukset. Epäsuoria menetyksiä aiheuttaa muun muassa tulevan tukkipuun laadun heikkeneminen. Biotalouden suurilta tavoitteilta putoaa pohja, ellei metsissä kyetä tuottamaan riittävästi monipuolista ja laadukasta puuraaka-ainetta. 1970-luvulla perustetut männyntaimikot ovat kasvaneet kokoon, jossa tehdään toista harvennusta. Sahoille alkaa tulla hirvituhon aikaansaamaa huonoa tyvitukkia. Näin käy siitä huolimatta että 1970-luvulla laidunnuspaine oli vain 1/4 nykyisestä, eli tukkien laatuongelma tulee pahenemaan.

Toinen epäsuora menetys aiheutuu kuusen suosimisesta hirvituhojen pelossa silloinkin, kun muuten haluttaisiin uudistaa männylle tai lehtipuulle.  Puulajiongelma kärjistyy eteläisen Suomen juurikääpäkohteilla, joilla puulaji pitäisi vaihtaa havupuusta joksikin aikaa lehtipuuksi kasvupaikan puhdistamiseksi sienitaudista. Tutkimusten mukaan kuusen tyvilahoa ja männyn tyvitervasta esiintyy koko ajan pohjoisempana ja levinneisyysalue kattaa jo koko keskisen Suomen. Monipuolisempaa puulajivalikoimaa puoltaa monimuotoisuuden lisäämistavoite ja ilmastonmuutokseen sopeutumisen tarve, koska kuusen on ennustettu kärsivän tulevaisuudessa kuivuudesta. Koivun lisäksi muutkin lehtipuulajit (haapa, pihlaja, paju, raita) ja ruohokasvit vähenevät erityisesti lounaisen Suomen hirvieläinten tihentymäalueilla.

Epäsuoria kuluja eli ei-toivottuja ulkoisvaikutuksia aiheutuu liikennevahingoista ja pääteiden aitaamisesta riista-aidoilla. Suomen liikenneturvallisuustyötä ohjaavana periaatteena on vuodesta 2001 lähtien ollut tieliikenteen turvallisuusvisio: liikennejärjestelmä on suunniteltava siten, ettei kenenkään tarvitse kuolla tai loukkaantua vakavasti liikenteessä. Vision eettisenä lähtökohtana on se, että ihmiselämä ja terveys eivät ole vaihdettavissa muihin hyödykkeisiin, esimerkiksi liikenteen aikasäästöihin.

Ainakin koko Etelä-Suomessa, mutta erityisesti rannikkoalueella, on aina riittävästi hirvieläimiä punkkinaaraiden lisääntymisalustoiksi, mikä näkyy kasvavissa borrelioosi- ja puutiaisaivokuumetilastoissa. Metsien virkistyskäyttöä haittaavat hirvikärpäset loppukesällä ja syksyllä.

Suomen hirvikannan hoitosuunnitelma 2014: ”Alueellinen riistaneuvosto kutsuu laajasti hirvikannan hoitoon liittyvät alueelliset sidosryhmät neuvotteluun, jossa määritetään hirvikannan hoitotavoitteet hirvitalousalueittain kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Riistaneuvoston on päätettävä tavoitteet yhteisymmärryksessä kaikkien sidosryhmien kanssa. Erityisesti tulee varmistaa maa- ja metsätalouden sekä liikennevahinkojen kannalta keskeisten sidosryhmien osallistuminen.”

Jos huomioidaan kaikki metsien käyttäjäryhmät ja käyttömuodot sekä ei-toivotut ulkoisvaikutukset, kestävä hirvieläinkannan taso olisi selvästi nykyistä alhaisempi. Hirvien talvilaitumet, jossa pahimmat taimivahingot syntyvät, ovat 1-3 metrin pituisia männyn taimikoita. Niiden määrä on vähentynyt viime vuosina, joten hirvieläinkanta pitäisi sopeuttaa vähentyneisiin ruokavaroihin ja eri hirvitalousalueiden maankäyttöluokkien jakaumaan (jako metsä/pelto/suo/rakennettu alue). Lainsäädännössä todetaan, että hirvikanta on pidettävä sellaisella tasolla, että kohtuutonta määrää metsävahinkoja ei tule, mutta muista vaikutuksista tai hirvieläinlajeista ei juurikaan puhuta. Hoitosuunnitelma (2014): ”Maa-ja metsätalousministeriön tulosohjauksella hirvikannan tiheys on vuodesta 2004 lähtien pyritty pysyttämään hirvitalousalueittain tiheydessä 2-4 hirveä tuhatta hehtaaria kohti lukuun ottamatta Keski-ja Ylä-Lappia, missä vastaava tiheystavoite on ollut 0,5-3 hirveä tuhatta hehtaaria kohti. Hirvikannan noustessa tavoitehaarukan ylärajaa suuremmaksi on toistuvasti törmätty laajamittaisiin yhteiskunnan sietokyvyn ylittäviin metsä-ja viljelysvahinkoihin sekä lisääntyneisiin hirvionnettomuuksiin.” Luonnonvarakeskuksen julkaisemista hirvikannan kehitystä kuvaavista havainnoista näkyy, että sidosryhmien kuulemisissa esittämiä hirvikannan tavoitetasoja ei kaikilla hirvitalousalueilla vielä tällä hetkellä noudateta.

Toimenpide-ehdotuksia

Aleellisten riistaneuvostojen päätöksentekoa sopivasta hirvieläinkannasta auttaisi tieto todellisesta alueellisesta ravintoresurssista. Hirvikannan hoitosuunnitelmassa todetaan (2014): ”Mikäli hirvikannan hoidon tavoitteet asetetaan tai muutoin tarkastellaan hirvitiheyttä tai tiheyshaarukkaa, on perusteltua käyttää pääsääntöisesti maapinta-alaan suhteutettua lukua. Kuitenkin hirven metsätaloudellisten vaikutusten tarkastelemiseksi on hirvitavoiteneuvottelussa tarpeen tarkastella myös metsämaan osuutta alueen maapinta-alasta.” Olisi hyvä tilastoida ja julkistaa (!) toisaalta laskettu hirvikanta ja toisaalta tavoitehirvikanta kokonaismaa-alan ohella myös metsäpinta-alaa kohti (jätetään pellot ja taajama-alueet pois). Toimiva indikaattori olisi siis hirvieläinten määrä suhteessa alueen pienten ja varttuneiden taimikoiden pinta-alaan tai kokonaismetsäpinta-alaan. Tällöin todellinen laidunnuspaine ja vahinkoriski metsämaalla tulee paremmin esiin ja metsästysmahdollisuuksia voidaan paremmin tasoittaa eri alueiden kesken.

Hirvikannan arviointiin Luonnonvarakeskukselle toimitettavaa tietoa olisi mahdollisuuksien mukaan tarkennettava. On epäilty, että Luonnonvarakeskuksen saamat epätarkat havaintotiedot ovat tuottaneet laskennassa merkittävästi liian pieniä kanta-arvioita, koska uusimpia tietoja käyttävässä takaisinlaskennassa on jouduttu korjaamaan edellisten vuosien kanta-arvioita toistuvasti ylöspäin. Todellisia lukuja pienempien arvojen käyttö verotussuunnittelussa on johtanut hirvikannan aliverotukseen ja kantojen nopeaan heilahteluun. Lisäksi olisi hyvä varmistaa, että metsä- ja maatalousvahinkojen lisäksi myös liikennevahinkojen sijainnit tulisivat kattavasti kannansuunnittelun avuksi.

Lainsäädäntöä olisi tarpeen päivittää määrittelemällä kestävä riistatalous kestävän käytön käsitteen kautta, eli taloudelliset, sosiaaliset ja ekologiset vaikutukset huomioivaksi. Laissa tulisi määritellä ’riistakantojen vaarantuminen’ -käsite niin, ettei se estä vahinkojen torjuntaa.

Hoitosuunnitelman (2014) mukaan ”Riistaneuvoston on päätettävä tavoitteet yhteisymmärryksessä kaikkien sidosryhmien kanssa.” Sidosryhmien näkemys sopivista hirvieläinkannoista olisi näin ollen hyvä olla riistakonsernia velvoittava.

Tavoiteltu hirvikanta ja metsäkauriskanta voidaan ilmoittaa tavoitehaarukkana eli ala- ja ylärajana, mutta kun kannan alentaminen olisi ensisijainen tavoite, lupamäärän ylittäviä yksittäisten vuosien kaatoja ei tarvitsisi sanktioida, vaan kantojen pysymistä haarukassa seurattaisiin pitemmällä aikavälillä. Lounais-Suomessa olisi hyvä hirvikannan hoidossa ja hirvitavoitehaarukan määrittelyssä erikseen huomioida se, että siellä esiintyy kolme hirvieläintä samalla alueella.

Valkohäntäkauriin pyynti voitaisiin vapauttaa luvanvaraisuudesta ja sen metsästysalueen kokovaatimus poistaa.

Kauriiden määrän alentamista helpottaisi niiden talviruokinnan asteittainen vähentäminen kannan alentamisen tahdissa, etteivät tuhot riistäydy ympäristöön tai eläimiä nälkiinny talvisin. Syksyllä ruokintapaikkoja voitaisiin edelleen käyttää metsästyksen apuna.

Sopivaa hirvieläinkantojen tasoa on vaikea määritellä, mutta voisi ajatella suunnan olevan oikea, kun metsätaloudessa puulajin voi valita, taimikon voi perustaa ja hoitaa metsänhoidollisin perustein, metsävahinkoilmoituksia ei enää tule, liikennevahingot vähentyvät, ja punkkitautitilastot osoittavat myös alenevaa suuntaa. Hirvikärpäset häviävät kaupan päälle.

(allekirjoitus)

Juurikin näin Planter! Jos näitä hoitosuunnitelman hyviä periaatteita noudatettaisiin, ongelmat olisivat ehkä jo siedettävissä mitoissa. Joidenkin talvilaitumien lisäksi isoimmaksi ongelma-alueeksi jää Lounais-Suomi, jossa jotenkin pitäisi hirvikannan hoidossa ja hirvitavoitehaarukan määrittelyssä vielä erikseen huomioida se, että siellä esiintyy kolme hirvieläintä samalla alueella. Lisään vielä kirjoitukseeni tämän tarkemmin ja otteen tuosta kohdasta jossa puhutaan ’yhteiskunnan sietokyvystä’. Se on hyvin lausuttu. (Tulee siis vielä ainakin versio 3.) Lisäksi kiinnitin huomiota siihen, että liikennevahinkojen sijainnit eivät ehkä vieläkään oikein tule riistaviranomaisten tietoon, pelkästään metsävahingot ja maatalousvahingot. Suurin osa srva-henkilöstöstä varmaan ilmoittaakin ne, mutta asia olisi hyvä varmistaa.

Planterilla jälleen hyviä kysymyksiä ja materiaalia. Kolarit pitäisi ehkä tilastoida erikseen niille pätkille, jossa ei ole riista-aitoja, niin oikea kehitys näkyisi tarkemmin. Minulla olikin kirjeessä näköjään tällainen tilanteeseen sopiva muotoilu: ”olisi hyvä varmistaa, että metsä- ja maatalousvahinkojen lisäksi myös liikennevahinkojen sijainnit tulisivat kattavasti kannansuunnittelun avuksi.” Elikkä myönnetään, että sijainnit ovat hyvinkin tiedossa, mutta ehdotetaan vienosti, että olisi hyvä myös KÄYTTÄÄ niitä suunnittelun apuna.

Lähetin juuri tuon yllä olevan kirjeeni riista.fi:n asiakaspalveluun, kun en löytänyt riistaneuvostolle sihteeriä. Vastasivatkin jo, että se on ohjattu kirjaamoon ja sitä kautta menee neuvostolle.