Keskustelut Metsänhoito Hirvituhot 2025

  • Tämä aihe sisältää 223 vastausta, 27 ääntä, ja päivitettiin viimeksi 2 viikkoa sitten Perko toimesta.
Esillä 10 vastausta, 211 - 220 (kaikkiaan 223)
  • Hirvituhot 2025

    Täällä Päijät-Hämeen ja Keski-Suomen rajamailla näyttää hirvien talvituhojen suhteen aika pahalta. Hoidettuja männyntaimikoita on tuhoutunut aivan valtionteiden laidoissakin. Miten muualla Suomessa on mennyt?

  • Korpituvan Taneli Korpituvan Taneli

    Jäävän kannan arvio on täysin tuulesta temmattua tietoa. Eipä sillä en minäkään mitään täsmällistä konstia siihen tiedä. Ihmetyttää vain kun näihin jäävän kannan lukuihin uskotaan kuin lakikirjaan, vaikka kaikki tietää etteivät ne perustu mihinkään. Toinen huuli on tämä Suorittavan teesi että hyvä taimikon hoito suojaa hirviltä. Se on kyllä hiukan toisinpäin, kun taimikkoa varhaisperataan tai tehdään taimikonhoitoa, niin varmuudella sille kuviolle tulevat sitten hirvetkin, oli vuodenaika mikä hyvänsä.

    Trico on tähänastisten kokemustani mukaan paras torjuntakeino taimikon hoidossa, olen saanut hyviä kokemuksia siitä että tehdään se suht. aikaisessa vaiheessa ja hyvin lievänä. Niin että tuet juuri ja juuri saa. Sitten n. 5 vuoden kuluttua otetaan lisää. Tulee siinä sitten kilpailevat hieskoivutkin samalla pois.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

     

    Nostokoukku

    Tietääkö Taneli mistä tiedoista ja kuinka hirvien jäävä kanta arvioidaan?

    Korpituvan Taneli Korpituvan Taneli

     

    Nostokoukku: ”Tietääkö Taneli mistä tiedoista ja kuinka hirvien jäävä kanta arvioidaan?”

    Nostokoukku on oikeilla jäljillä, minä en tunne kyseisiä menetelmiä, mutta olen todennut niiden tulokset huuhaaksi käytännössä. Valtakunnallisesti tarkasteltuna voidaan todeta että Suomesta olisi hirvet jo ammuttu loppuun, jos jäävänkannan arviot olisivat totta.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    suorittava porras suorittava porras

    Kysymys on vain arviosta kerätyn tiedon pohjalta. Viimeisen kymmenen vuoden aikana on kuitenkin pystytty reagoimaan kannan vaihteluihin huomattavasti nopeammin verrattuna edeltävään aikaan ennen hirvitalousalueita ja kannanhoitosuunnitelmia. Hirvien määrä on puolitettu ja kannan vaihtelu on saatu puolitettua myös verrattuna aikaan ,jolloin kanta-arviot vedettiin todellakin hatusta. Tuolloinhan kysymys kuului tehtäessä arviota jäävästä kannasta metsästyksen jälkeen:”Paljonko jäi viime kaudella?…laitetaan ilmoitukseen sama määrä. Sitten olikin hätä käsissä, kun aliarvio oli esitetty vuosia samalla kaavalla. Parantuneet elinolosuhteet vain kiihdyttivät kehitystä.

    Siitä en anna periksi pätkääkään ,etteikö hyvällä ja oikea-aikaisella taimikonhoidolla olisi myönteistä vaikutusta hirvivahinkojen ehkäisyssä. Tilanne on sama  , kun paloviranomaisten kehottavat vähentämään palokuormaa kriittisissä paikoissa palovahinkojen torjumiseksi. Hirven kohdalla palokuormaa vastaa monipuolinen ravintokattaus taimikossa. Toki Tricolla voi vielä varmistaa ,että tuhoja ei synny. Oikein toteutetun th:n ansiosta vahinkoja ei synny juuri lainkaan tai ne pysyvät ainakin siedettävinä.

    Nostokoukku

    Suomessa olisi hirvet ammuttu jo loppuun, jos jäävän kannan arviot olisivat totta.

    Tanelin mielestäkö metsästäjät ja Luke ovat ilmoittaneet ja laskeneet jäävän hirvikannan liian suureksi?

    Puu Hastelija

    Suorittava tietää vallan hyvin, että taimikoiden palokuormaa pienentää eniten hirvet jotka roikkuvat kylmiössä.

    Toiseksi eniten hirvi, joka roikkuu kylmiössä.

    suorittava porras suorittava porras

    Kyllä! Olen yli 50 vuoden ajan huolehtinut ihan käytännössä siitä ,että ruhoja todellakin saadaan roikkumaan. Muutamalla kirjoittelijalla ei löydy näyttöä siitä ,että olisi saanut yhtään hirveä pois päiviltä. En ole kuitenkaan mikään himotappaja. Haluan tarjota mahdollisuuden myös muille ”joukkueen” jäsenille.

    Ohjeita noudattamalla ja kitkattomalla yhteistyöllä on hirvikanta saatu sille tasolle ,mitä tavoitteet edellyttävät. Alueellisesti ihan ensimmäisten joukossa. Kun homma on hanskassa, ei tarvitse panikoida.

    Puuhastelija

    Meilläpäin on alueita missä hirviä on yksinkertaisesti liikaa. Ei auta mitenkä niitä jättää tarjolle muuta taimea.

    Naapuripalstalla n. 1,5m korkeaa istutuskuusitaimikkoa, kuuset olivat pääsääntöisesti kyllä säilyneet, mutta kaikki lehtipuut syöty monena vuonna n. Metrin korkeudelta. Ainakin tuolla parin-kolmen hehtaarin kuviolla metsän uudistaminen kuuselle on onnistunut hirvien vuoksi erinomaisesti, mutta lähistöllä huonoja esimerkkejä mäntytaimikoista.

     

    Makarov

    Täällä eräs isäntä teki exel taulukon johon laittoi arviot jäävästä kannasta ja todelliset  pyynti luvat vuosittain. Meinasi että hirvet olisi loppunut jo moneen kertaan jos jäävän kannan arvio olisi pitänyt paikkansa. Kyllä tällaiset aina jostakin kertoo, no minulle se kertoo sen kun sitä on vuosia seurattu että ei ne arviot kovin tarkkoja ole. Senhän on kyllä lentolaskennat osoittaneet.

    Puuhastelija

    Toiset arvioivat tarkoituksella kannan yläkanttiin, jotkut alakanttiin ja sitten toivottavasti suurin osa pyrkii parhaimman tietämyksensä mukaan arvioimaan kannan suuruuden oikein.

Esillä 10 vastausta, 211 - 220 (kaikkiaan 223)