Nyt AC taas vähän oikoo. Puun laadusta ei ole Suomen vientimäärät kiinni. Tällä hetkellä vientiin menevä puu on laadullisesti ihan kelvollista ja sitä on riittävästi saatavilla. Se että hirvet tapetaan niin se ei tarkoita sitä että vientimäärät kaksin kertaistuisivat sen vuoksi.

Siinä olen samaa mieltä että jokainen puulaji pitäisi voida istuttaa sellaiseen maaperään mihinkä se parhaiten soveltuu. Uskon että pääosin Suomessa näin voidaan tehdä. Mutta tiedän että joillakin alueilla näin tilanne ei ole. Jospa tuo hirvikannan hoitosuunnitelma ja realiaikainen kannan arviointi ja verotus tuovat tähän asiaan sopivat lääkkeet. Se nähdään muutaman vuoden päästä kuinka homma toimii.

Ajattelin kyllä jousiasetta seuraavaksi torjuntavälineeksi enkä oikein luota että pääsisin raivaussahalla ajamaan hirven kurkkua auki. Joten noista torjuntakonsteista luotan kyllä sähkiseen aitaan eniten ja varmaa kokemusta omaksuneena. Nytkin illan lenkki pimeässä haavikossa otsalampun hyvässä valossa johti minut hiukan uusille reiteille (kun pimeällä tasalaatuinen haavikko näyttää aika samankaltaiselta joka suunnalla). Sekana kyllä muutakin puuta mutta aika samankaltaista valolla katsellen. Niinpä tulin notkelmaan jossa olikin hieskoivu hiukan vallannut asemia haapojen alla ja raivausta tuli fundeerailtua samalla poltinpuun teko mielessä. Yhtään hirvien raiskaamaa ei nuoressa koivikossa ollut eikä myöskään makuu-eikä paskakasoja. Kun se ala on aidan sisäpuolella torjunta oli onnistunut ilman raivaussahaa ja nyt saan tehtyä siitä moottorisahalla siistin lehtipuunotkelman johon jätän parempia koivuja kasvuun haapojen väleihin. Siinä on jokunen rauduskin mutta en toki hiestäkään kaikkia kaada. Tuo turhan raivauksen nyhvääminen vain hirviä torjuakseen ei oikein minulle ainakaan maistu.

Suorittava voisi jo lopettaa nuo loukkaavat kommenttinsa ”hirvituhot ovat sosiaalisten taitojen puutetta”, ”hysteeriset purkaukset”, jne.
Kyllä omaisuutta kohdannut tuho on aina omistajalleen taloudellinen menetys ja muutenkin ikävä asia, oli sitten omaisuus missä muodossa hyvänsä.
Ei se kovin hyvältä suorittavastakaan tuntuisi, jos joku kiertäisi auton ympäri puukonterän piirtäessä viirua jokaiseen peltipintaan, tai joku spreijaisi talon seinät sillä välin kun isäntä olisi motohommissa.
Olisiko sekin vain ”sosiaalisten taitojen puutetta” tai ”hysteeristä purkausta”, jos kertoisit asiasta jollekin?
Entä miltä tuntuisi, kun hakisit korvauksia ja joutuisit siitä maksamaan, ja jos sattuisit kaikkien omavastuiden ja korvausrajojen jälkeen toteamaan, että sait 5-10% korvauksen todellisesta vahingosta.
Korvauksesta maksaisit vielä kolmasosan veroa.

”Planter”:
”Tässä taimikossa pääasiallisia syyllisiä oli kolme. Ne parkkeerasivat taimikkoon pari vuotta sitten syksyllä ja viettivät siellä talven. Olivat siellä joka kerta, kun kävin. Syksyllä ilmoitin asiasta metsästysseuralle ja pyysin poistamaan. Ei ollut kuulemma lupia, sinne jäivät.

Lupasysteemi pitäisi olla metsänomistajlähtöinen. Metsänomistja, joka on vuokrannut maat metsästysseuralle päättäisi, mihin paikkoihin kohdennetaan metsästys. Voisin rakentaa ampumatornit taimikoihin, tehdä mönkijäreitit, ilmoittaa hirvien liikkeet, antaa ruhot ja maksaa tapporahaa 200€/ruho, tarjota kahvit ja kossut. ”

Tässä on mielestäni oikeansuuntainen tapa lähestyä hirviongelmaa .
Asia on hoidettu mo:n suunnalta viimeisen päälle , mutta metsästäjistä ei ole ollut apua tällä kertaa .

Miksi ?
Onko alueen seura toiminut itsenäisenä , eikä esim yhteslupakäytäntöä ole voinut tässä tapauksessa käyttää ? Eväät ainakin olisi ollut olemassa mikäli yhteislupa-alueella olisi ollut vielä lupia jäljellä . Jos ei paikallinen , niin joku toinen seurue olisi voinut hoitaa asian maanomistajan toivomalla tavalla .
Viranomaisilla voisi olla muutama lupa varattuna kiireisiä tietoon tulleita ongelmatapauksia varten . Tällöin joko paikallinen seura tai
erikseen nimetty seura tai ryhmä voisivat hoitaa asian pois päiväjärjestyksestä .

Maanomistajien ja metsästäjien välistä yhteistyötä olisi syytä kehittää.
Monesti ongelmat olisi hoidettavissa , jos asioista keskusteltaisiin ajoissa ja toiminta olisi jatkuvaa . Varsin vähällä vaivalla metsästysolosuhteitakin voisi parantaa yhteisen suunnittelun avulla .
Esim . passipaikkojen raivaus olisi metsästäjien tehtäviä , mikäli siihen saadaan lupa . Metsänomistaja voisi informoida seuraa hirvien oleskelualueista . Paikallisella asujalla on varmasti parempi tietämys hirvien liikkeistä , kun kenties ulkopaikkakuntalaisella metsästäjällä . Kyseisen tiedon puuttumien voi olla syynä siihen , että joku tiheänkin hirviesiintymän alue jää koskematta .

#”Entä miltä tuntuisi, kun hakisit korvauksia ja joutuisit siitä maksamaan, ja jos sattuisit kaikkien omavastuiden ja korvausrajojen jälkeen toteamaan, että sait 5-10% korvauksen todellisesta vahingosta. ”#

Et varmaan ole sattunut lukemaan jossakin vaiheessa , että olen kokenut hirvituhoja itsekin . Metsässä , viljapellolla ja laitumilla .
Ei ne ajatukset , kovin positiiviset olleet , kun rakentelin hirvien särkemää aitaa kuntoon tuon tuosta ja kalastelin karanneita nautoja pitkin metsiä . Myös peltojen periltä ei tarvinnut viljaa korjata . Hirvet olivat hoitaneet sen puolen . Taimikoissakin esiintyi tuhoja , jotka lautakunnan toimhenkilö kylmästi mitätöi . Maataloussihteeri ei lämmennyt myöskään korvaushakemuksiin pellon osalta . Kehotti vain ampumaan hirvet pois .

Ei ole ollut tapana jäädä tuleen makaamaan . Pellot salaojitettiin ja pajukot hävitettiin peltojen ympäriltä . Männyn taimikot perattiin ja lehtipuuta jätin vain kuusikko-osuuksille . Viljelin muutaman vuoden ajan pieniä määriä ruista . Rukiin oras oli erinomainen syötti , jonka avulla pyydystin toiselle kymmenelle yltäneen määrän peltohirviä .
Seuruemetsästyksen tulokset olivat kuitenkin monta luokkaa suuremmat .

Maanviljelyksestä luopumisen seurauksena olin luopumassa metsästyksestäkin , mutta palasin aktiivisemmin riviin takaisin
antaakseni oman panokseni ylisuureksi paisuneen hirvikannan harventamiseksi 2 000 – luvun alussa. Liikenteen kasvanut hirvikolaririski oli kimmokkeena päätökseen .